Joulu

Siinä missä 1-vuotias kissa meni ihan sekaisin joulukuusen ilmestymisestä, ei Tinjaa kiinnostanut erikoiset somisteet yhtään. Joululomalla se lisäksi sai uuden ystävän Alma-seropista, tapasivat pariin otteeseen ja pihalla oli aina hurjat leikit menossa.
Eikä tässä nyt paljoa sen kummempaa, neiti otti raketit ja kaikki ihan tyynesti (kuten kaikki muutkin koirat meillä) ja turkkikin on kasvanut taas hurjana.

Pakkasenkestävä? Not

Kunnon pakkaset iskivät ekaa kertaa ja kessut menivät ihan sekaisin, Tinja etenkin. Ensimmäisellä aamu-ulkoilulla neiti tepasteli parisenkymmentä metriä iloisesti, mutta kesken kaiken kierähtikin selälleen hankeen ja nosti hurjana tutisevat tassut kohti taivaita. Samaa nurinpäin kiepahtelua se toisteli vielä muillakin ulkoilutuskerroilla, teatraalinen pikkuprinsessa.

Sipekin kyllä reagoi voimakkaasti hyytävään tunteeseen tassuissa; senkin näki aina välillä nostelevan jalkojaan ilmaan ja koikkelehtivan milloin milläkin jalkamäärällä. Jope ja Mette olivatkin ainoat, joista ei näkynyt mitään merkkejä yhtäkkisistä paukkupakkasista.
Jope ja Tinja ovat ottaneet vähän takapakkia taas tuttavuussuhteessaan. Jope ottanut uudestaan tavaksi alkaa murista ja pyrkiä piiloon kun Tinja tulee kosketusetäisyydelle. Onneksi neiti sentään saa isänsä kanssa riehua ilman konflikteja.

5kk-kaverit

... eli Petra ja Tinja. Vanhuskoirat eivät enää halunneet leikkiä pentujen kanssa ja tyytyivät egottamaan sivulla 5kk-neitien riehuessa pitkin kämppää ja pihaa. Molemmat olivat kasvaneet ihan mielettömästi viime tapaamisesta, nyt oli helpompi ottaa valokuviakin.

Best in -pentunäyttely

Helsingin messukeskuksessa, tuomarina Jussi Liimatainen.

Tänään tavattiin myös toinenkin veli, Toni, joka oli Tinjaa ja Leoa isompi ja muutenkin erilaisemman näköinen. Hieno poika kylläkin. Leo toistikin oitis edellispäivän tulokset olemalla urosten paras ja myöhemmin VSP. Toni oli toisena.
Tinja niinikään sijoittui lauantain mallin mukaan olemalla narttujen toinen ja KP.
"Hyvä neliömäinen yleisvaikutelma. Pyöreät silmät ja kookkaat korvat. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Niukasti kulmautunut edestä, voimakkaasti takaa. Hieman epävakaat etuliikkeet, erittäin hyvät takaa."

Tinja osallistui vielä kasvattajaryhmään ja jäimme odottelemaan iltapäivän isoja kehiä. Niiden viimein neljän aikoihin alkaessa (kessukehä oli ollut aamusta) Tinja oli jo astetta väsyneempi ja levottomampi, mutta kulki kuitenkin hienosti. Seisominen vain meinasi haparoida kun kehän laidalta yleisöstä pikkulapset kurottelivat taputtelemaan laitimmaisena ollutta Tinjaa.
Turhaa ei kuitenkaan päivän odottelu ollut kun tuloksena oli BIS1-kasvattajaryhmä.

Tampere pentunäyttely

KYLMÄ!
Siihen pystyi sentään varautua pukeutumalla lämpimästi mutta kyllä sitä silti sormet oli ihan jäässä kun piti hanskat ottaa pois koiraa harjatessa ja hrrrh. Kessuja oli 13, joista narttuja 6. Tinja oli varsin rauhallisesti kaikesta ympäröivästä jännyydestä huolimatta, vähän jopa arasteli vieraita ihmisiä.
Päästiin myös tutustumaan velipoika Leoon, joka ryhdikkäänä sijoittui urosten parhaaksi ja oli VSP.

"Vaalea hopeanharmaa, vaaleaa selässä. Musta maskikuvio. Hyvä pää. Hieman pyöreät korvankärjet. Mittasuhteiltaan oikea runko. Hyvät raajat. Hieman lyhyt pentukarva. Lyhyt häntä. Käyttäytyy tarkkaavaisesti. Takaraajojen liike hieman harppovaa."
 Tinja sijoittui narttujen toiseksi ja sai KP:n. Erittäin mallikkaasti siis meni :) Esiintymisessä nyt olisikin ollut petrattavaa, mutta ensimmäinen kertahan tämä olikin.
Tuomarina oli Pekka Kortekangas.

Talvi tänne tack

18.11. jälleen saatiin lumipeite maahan ja siinähän olikin sitten koirilla syytä mennä sekaisin. Tinja pääsi pitkästä aikaa touhuilemaan Sipenkin seurassa ja tuloshan oli seuraavanlaista;


Pakko myös todeta, että jos Sipe on luokiteltavissa ahneeksi, niin Tinja on kyllä moninkymmenkertaisesti pahempi otus. Tuohan vetelisi yhdellä nielaisulla alas vaikka mitä! Tänään oli varmasti suurin kauhunhetki asian suhteen kun neiti yritti ahmaista suuhunsa veitsen, jolla juuri oli leikelty lihaa. Onneksi sentään oli varsi edellä sitä nielaisemassa niin ehdin ilman suurempia vahinkoja kiskoa ulos, mutta... järkyttävää!

Pyhäinpäivän pipi

Olisi sitä kivempiakin tapoja viettää pyhäpäivä kuin istua keskipäivästä iltaan päivystävän eläinlääkärin vastaanotolla Lahdessa. Mutta minkäs teet.

Perjantaina alkoi nilkuttaa jalkaansa, aluksi ei kovinkaan pahasti - kunhan välillä nosteli ilmaan. Sitten se nopeasti muuttuikin pahemmaksi eikä loppuiltana suostunut laskemaan tassuaan lainkaan maahan. Yöllä heräili monta kertaa ja vinkui ja halusi tulla viereen.
Lauantaina sitten tosiaan varattiin aika Lahdesta ja jollain ihmeen konstilla selvisin perillekin (okei navigaattorilla ja parilla harhakiertelyllä pitkin keskustaa kun ei ollut hajuakaan parkkipaikoista).

Ja kun oli yksi päivystäjä edustamassa laajaa aluetta niin jonotus piteni päivän mittaan, pari leikkauspotilasta oli hoidettavina välittömästi. Siinä sitten istuskeltiin kaksi ja puoli tuntia, Tinja nukahteli ja heräili kun joku tuli sisään ja olisi halunnut nilkuttaa kaikkien vieraiden luokse rapsuteltavaksi.
Eläinlääkäri sitten tutki jalkaa, ranne oli jäykkä ja kipeä ja naksahteli hieman. Tinja rauhoitettiin ja otettiin röntgenkuvat jaloista, ei ollut onneksi murtumia tai muuta vakavampaa. Tukisidettä ja kipulääkkeitä sitten vain. Ja varmastikin haastavimpana - viikko lepoa ja pelkästään hihnassa ulkoilua.

Lahti KV

Johon siis osallistui vain äidin PON Jope. Äiti onnistui aamusella loukkaamaan käteensä joten minut komennettiin handleriksi.

Poneja oli paikalla 11, 6 urosta ja 5 narttua. Jope tokikin avoimessa luokassa, näin kolmatta sertiä odotellessa.
Arvostelu tuli venäjäksi, jota käännöspalvelussa ei käännetty, joten se osuus on toistaiseksi mysteeriä. ERI kuitenkin tuli. Toinen avo-uros nappasi sertin ja valioitui, onnittelut hänelle.
Jopen kanssa tepasteltiin sen jälkeen katselemaan kessukehän meininkiä. Tinjan (&Sipenkin) sukulaisia oli mukavasti paikalla kyyläiltävänä. Hienojan kessujen lisäksi ihasteltiin myös koko perheen kanssa erästä upeaa itäsiperianlaikaa, joka todellakin ansaitsi saamansa palkinnot.

Tinjalle tuli osteltua oma pallo mukaan, jonka illalla nähdessään neiti menikin aivan onnesta sekaisin. Lisäksi uusi karsta.
Pennun kanssa ollaan nyt opeteltu sivulletuloa, seuraamista ja paikallaanoloa, eli varsin tokohenkisiä treenejä ollut. Hyvin on oppinut tässä parin viime päivän aikana kuuntelemaan ja ymmärtämään asioita, aika huimaa!

ReissuTinTin

21.10. Pakkasin koiran autoon ja laittelin navigaattoriin suunnaksi Joensuun. Tinja oli matkan todella rauhallisesti ja nukkui suuren osan. Eipä kyllä ollut ihmekään, sen verran paljon ollaan autolla kuljettu pennun kanssa.
Sipehän taas ei malttaisi koskaan nukkua autossa. Jos on ollut erityisen pitkä matka, nukkuminenkin on hoitunut istuma-asennossa pää rinnalle retkahtaen.

Perillä olikin jännää kun oli vastassa kaikkea uutta. Ensimmäisenä shelttineiti Minttu, jonka kanssa suorittivat itse asiassa reissun ainoat leikkituokiot tuossa ensinäkemältä. Sen jälkeen Minttu esittikin pelkkää coolia talonemäntää ja Tinja sai tulla toimeen lelujen ja ihmisten kanssa, vaikka huoneistosta löytyikin muutakin eläinkuntaa rotista, hamsterista, kanista ja brasilianterrieristä.
Sen voi sanoa, että sunnuntaihin mennessä tuntui jo mukavasti käsissä jatkuva kolmannesta kerroksesta ulos pennun pissityksille ravailu.

Sunnuntaina oli Joensuussa mätsärit ja sinne mentiin (matka käsitti huiman yhden tien yli kävelyn). Tinja olisi kovasti halunnut alkuun leikkiä kaikkien kanssa, se luuli etenkin niiden koirien jotka murisivat sille olevan mitä mainioimpia seuralaisia. Mutta ei käytöksessä sinänsä mitään vikaa, ei haukkunut yhtään eikä vaikuttanut hermostuneelta mitä nyt vähän pelkäsiä paria eriskummallista rakennusta kehän ympärillä.
Itse kehässä oli oikein reippaana, ravaamisesta ei alkuun meinannut tulla pomppimista kummempaa, mutta iloisella esiintymisellä kuitenkin irtosi punainen nauha ja kolme purutikkua, jotka Tinja kantoi itse ulos kehästä ja teki oitis yhdestä tikusta selvää.
Punaisten kehässä neiti edusti jo huomattavasti paremmin liikkeitään ja päästiin kolmansiksi, saatiinpa siis kivoja matkamuistoja.

Sunnuntai-illasta majoituttiinkin taas uuteen paikkaan, jossa oli kaksi reipasta koiraherraa vastassa. Niiltä Tinja sai jopa huomiota osakseen ja saivat yhdessä hillua pitkin pihaa. Paikan kissat vain suhtautuivat pentuun huomattavasti epäluuloisemmin joten jotain välteltävää löytyi sieltäkin sentään.
Maanantaiaamuna lähdetiin ajelemaan takaisin kohti Heinolaa. Hyvinpä selvittiin siis tästä pidemmästäkin reissusta ja Tinjalle toivon mukaan oli hyötyä kaikista uusista kokemuksistaan.
Jopekin vaikuttaisi jo sen verran suvaitsevaisemmalta Tinjaa kohtaan, että olen pariin kertaan rohjennut päästää koirat hillumaan kolmestaan keskenään.

Kuvia löytyy vaikkapa seuraavasta osoitteesta (en nyt jaksanut tähän kaivella);
http://kuvablogi.com/blog/25778/17/
©Laura Pitkänen & Miia Matikainen

Sen sijaan laitan Jopesta&Tinjasta todistusaineistoa + vähän Sipeäkin.

4kk

Tämäkin ikäetappi sitten täynnä. Kasvaa hurjasti, mutta ulkonäkö muuten pysynyt suhteellisen samana. Turkki hieman pidentynyt kuitenkin ja alkanut muuttua kohti kellertävämpää untuvapentukarvavaihetta. Korkeutta noin 37cm ja painoa 8kg.
Näyttelytreenailua ollaan otettu kepoisasti. Toisinaan osaa paremmin ja toisinaan tuskin lainkaan. Pääsääntöisesti kuitenkin tajuaa idean ja osaa ravata ainakin omaan silmääni kauniisti silloin kun malttaa sitä tehdä.
Vahtikoiran elkeitäkin alkaa näkyä lisää ja alkanut sellaisissa tilanteissa kuulua jo sitä haukuntaakin. Lopettaa kuitenkin oitis kun sanon että kiitos riittää.
Ja kuten kuvista näkyy, pentu pääsi myös kokemaan ensituntuman  lumen kanssa. Tykkäsi kovasti. :)

Pähkinänkuoressa

Tässä välissä voisin tehdä muistoksi tulevia vuosia varten katsauksen Tinjan tämänhetkiseen luonteeseen.

Alusta saakka Tinja on ollut hiljainen ja suhteellisen rauhallinen - onhan sillä menoa ja vilskettä kun hepuli iskee ja kun sitä innostaa vaikka leluilla tai puheella. Rohkeus ja säikkyminen kulkevat pikkuneidissä käsi kädessä. Kottikärryt, lastenrattaat, polkupyörät ovat erityisiä kauhun syitä, olisivat sitten olleet vaikka päiväkausia liikkumatta samalla paikalla omassa pihassa. Autoa se ei enää erityisemmin pelkää, vaikka yhä nostan sen sinne.
Kuitenkin vieraita ihmisiä ja koiria sekä muita eläimiä kohtaan Tinja on ennakkoluuloton ja avoin, lähestyy nätisti kaikkia ja on tullut kaikkien kanssa hyvin toimeen. Omassa pihassa se tosin saattaa katsoa hetkeä pidempään tulijoita ja tarkkailla näitä aluksi etäämpää kuin paraskin vahtikoira. 

Sylissäolosta Tinja on myöskin aina pitänyt ja tykkää niinikään nuoleskella ja nätisti 'natustella' sormia ilman voimalla puremista. Tuhoja se ei ole aiheuttanut, mitä nyt ekan viikkonsa aikana testaili vähän tapettien makua. Lelut saavat asianmukaista kyytiä ja Tinja tykkää erityisesti leikkiä niin että se makaa selällään ja jäystää siinä sitten valkkaamaansa kohdetta, oli se sitten luu tai pehmolelu tai vinkulelu. Aivan kuten nukkuakin. Vieraissa paikoissa se ei kylläkään selällään köllöttele.

Tinja osaa mennä maahan ja istua eri ympäristöissä eikä ole jumiutunut palkkahetkeen/namiin kuten Sipen kanssa joskus oli harmina. Seisomisen se myös suunnilleen osaa, pikku apuja tarvitaan seisomaan nousemisessa melko usein. Käskyjen kestoja ei olla vielä treenattu. Sivulletuloa ollaan nyt opeteltu sekä pieniä seuraamispätkiä. Seuraaminen on mennyt hyvin, kenguruvaihe jäänyt taakse.
Hieman viiveellä tottelee käskyjä, mutta ollaan yritetty nyt treenailla sitäkin, kun olen itse saanut aikaa koiratouhuihin syksyn kirjoitusten mentyä ohi.

Sisäsiisteys jjjjooo. On selkeästi perillä ideasta ja joskus harvoin öisin saattaa paperi kastua. Ei ole ollut vaikeuksia asian kanssa missään vaiheessa

Rokotusreissulla II

Moi kaikki oon Tinja 16 viikkoa, iso siis jo! Tänää lähettiin yllättäen automatkalle, mutta tällä kertaa autoon lastattiin mun lisäksi Jope ja Aki! Jope on hassu koira, jolla on niin pitkä turkki ettei siitä oikein tiedä kumpi pää on kumpi. Eikä se tykkää musta vaikka kuinka kiltisti yrittäsin lähestyä, tai sitten vähemmän kiltisti - oon kokeillu olla tosi rajukin. Mutta ei se mitään, en aio lopettaa yrittämistä! Eilen se meinaan heilutti mulle häntääsä kun kävin pölläsee sen luun. Mutta sit kun aattelin mennä kiittää sitä luusta niin se lähti taas pakoon, eikä ees hippamielessä vaan ihan tosissaan höh. Outo otus.
Aki taas on kissa, kiva sellanen. Mä tykkään pusutella sitä kun se alkaa sitten kehrätä ja kelliä. Mutta nyt se ei kehrännyt ja kellinyt kun oltiin autossa vaan alko rääkyä ihan kun me oltas kuolemassa. Yritin kyllä kertoa sille että ei hätää - me meinaan nähtiin toisemme koko ajan, Aki oli pistetty sellaseen pikku laatikkoon jossa kalterit niiku mun kämppiksellä Ade-kanilla. Sit se pissas sinne hyi! Mulle on aina tolkutettu sisäsiisteydestä niin menin melkeen sekasin, mutta kuskina toimiva äippä vaan töni mut takas paikalleni.

Tällä kertaa ei mentykää kaverille tai muualle koirapaikkaan vaan eläintohtorille. Eli herkkuja tiedossa! Mulla oli tosi kivaa ja yritin kutsua kaikkia leikkiin, yksi ihminen sitten touhuskin mun kaa. Aki onneksi lopetti valittamisen, mä tykkään enemmän hiljasuudesta. Jopekin oli hiljaa koko ajan.
Ja niin mut taas nostettiin pöydälle. Päätinkin olla tosi nätisti paikallani jos sitten tulis nopeemmin herkkuja niinkun treeneissä. Se kiva tohtorityyppi tuli taas paijailemaan mua ja syynäs mun kitaa niin tarkkaan että alko jo hermostuttaa sellainen räklääminen - tykkäiskö sekään muka jos ronklaisin sen suuta?
Mutta sit tuli taas pöytä täyteen nameja! Niiden syömisessä menikin hetki ja heti sen jälkeen pääsin alas - menin heti moikkaa Akia ettei se enää hermoilisi. Sit ne ottikin Akin pöydälle. Onneksi se haisuli ei saanut herkkuja, ei ois ansainnutkaan.
Sen jälkee en jaksanutkaan enää seurata mitä ne oudot ihmiset touhus vaan touhuilin äipän kaa vaan. Ja sitten me kaikki lähettiin taas autoon. Aki oli taas ihan kauhea, mutta mä jaksoinkin olla nätimmin. Pääsinkin heti autosta leikkimään ja touhuamaan kaikkea kivaa. Akikin ois halunnut touhuta, mutta mä päätin olla huomioimatta kun se oli melkeen hajottanu mun herkät korvat matkalla!

Isä tuli onneksi mukaan touhuamaan joten ei tarvinnut olla yksin kun Jope oli taas ihan mälsä ja meni vaan heti pois. Isällä oiskin ollut energiaa vaikka millä mitalla, mä olin tällä kertaa se joka ekana väsy kaikkeen juoksemiseen ja melskaamiseen.

Sipe 4v

Juhlapäivä siis! Jota en edes muistanut ennen kuin pikkuveli myöhemmin päivällä totesi.

Sipen turkki on vieläkin kesälaitumilla plääh, mutta kasvussa kuitenkin. Pari viikkoa sitten kylkien värityskin oli vielä ruman epätasaista ja läikitystä, nyt se on alkanut tasaisesti tummua. Ehkä saan taas mustan ja uhkean talviturkin. Ruokaan on myös viikon verran lisäilty Nutrolin-öljyä. En tiedä johtuuko kuivanappulan aiemmasta vaihdoksesta vai öljyn vaikutuksesta että kiiltoa on jo selvästi alkanut tulla turkkiin. Vähän rasvasempaa rakennettahan tässä on kaikki nämä vuodet kaipailtukin hurraa!
Herra 4v on myös päättänyt olevansa tarpeeksi vanha harmaannuttamaan hieman leuanpäätään. Kuonon alle on alkanut siis ilmestyä hieman hopeaista. Ei vielä erityisen silmiinnähtävästi, mutta valokuvissa tuntuu heijastelevan naamapuolelta kuvattaessa. Luulin jo hetken että kuolavaahtoakos se siellä on ;'D

Tinjan seisottamisesta posekuvia varten ei isäveikon läsnäollessa tullut yhtään mitään. Pentu on niin kärsimätön seisoja muutenkin että mahdoton tehtävä ja oikeastaan luovutinkin.
Kaksikolla oli kuitenkin ylipäätään mahdottoman kivaa temmeltää tavallista metsäisemmissä olosuhteissa.
Jopesta voin todeta ettei se vieläkään uskalla olla Tinjan lähellä. Pari kertaa se on tullut varovaisesti itse tervehtimään Tinjan ollessa minun sylissä, mutta siihen se jääkin. Vapaanaollessa juoksee pakoon jos Tinja yrittää tehdä tuttavuutta eikä halua sitten tulla minunkaan luokse.

Pentupäivä

Keeshondien pentupäivä järjestettiin 26.9.2010 Lahdessa Renkomäen hallilla. Koiria myöhemmin nähtyjen tietojen mukaan oli paikalla 15 ja ihmisiä sitten rutkasti enemmän. Ohjelmassa oli luentoja, käytännön harjoituksia ja pieniä harraste-esityksiä ja tietysti paljon aikaa tutustua toisiin.

Tinjan kanssa aamulla vielä vähän epäilytti kun se oli aiemmin viikonloppuna saanut ensimmäistä kertaa elämässään käsitellä hirvenluuta ja vatsa ei ollut actionpäivän aamuna vielä tasaantunut kunnolla. No, ei siitä onneksi tullutkaan mitään vaivaa itse reissulla ja vatsa toimi mainiosti vielä pentupäivän lihapullamassojenkin jälkeen joten ei asiasta sen enempää. Ehkä Tinjalla on aineksia astetta teräksisempään vatsantoimintaan kuin isäukollaan, joka löysäilee herkästi eikä kyllä matkoillakaan ongelmaansa säästele.

Perille pääsin sujuvasti navigaattoriongelmista huolimatta (minulla on ollut kortti vasta tammikuusta ja Lahdessa olen ajanut vain keskussairaalaan joten epäilyksen varjoja oli liikkeellä). Ehkä minusta on vielä ajelemaan yksinäni samaan malliin marraskuun pentunäyttelyihinkin! (Tai no, kuskivaihtoehdot rajoittuvat kuitenkin itseeni...)
Päivä alkoi kouluttaja Saija Koskisen luennolla, aiheina oli koiran kouluttaminen ja vähän keeshondien ominaispiirteistä ja koulutettavuudesta. Ei mitään maatamullistavaa toki ollut sekä kessun että muita koiria aiemminkin kokeneelle, mutta yhtä kaikki oli antoisa ja löytyi sieltä uusiakin ajatuksia pyöriteltäväksi!
Luennon jälkeen jakauduttiin pienempiin ryhmiin, me oltiin (luonnollisestikin) aivan pienempien mukana (kas kun olimmekin pienimpiä, Tinjahan siis 15vk).

Kokoontumishetkellä bongasin joukosta toisen tosi nuoren oloisen natiaisen, joka paljastui sisko Leeksi, kutsumanimeltään Lyyliksi. En kyllä ulkonäön puolelta muuten olisi mitään aavistellut, itse asiassa siinäkään vaiheessa kun kysyin nimeä en ajatellut että olisi sisko kyseessä. Olivat niin kovin erinäköiset, ja erilaiset luonteiltaankin.
Nopean tutustumisen jälkeen keskityttiin siihen koulutushetkeen. Harjoiteltiin katsekontaktia, liikkumista ja namin rauhaan jättämistä. Tinja oli jälkimmäisessä harjoituksessa vielä ihan katsekontaktifiiliksissä; neiti ei suostunut edes vilkaisemaan lihapullaan joka oli tarkoitus laittaa maahan pennun eteen ja palkita pentu siitä kun se jättää sen rauhaan. Saatiin kouluttajalta vähän lisää vaikeusastetta peliin, vaikkei sekään kummallisesti touhua muuttanut.
Seuraustreeni oli se heikko lenkki. Tinja on vieläkin ihan kengurufiiliksissä ja tämänkin harjoituksen olisi mielellään vain loikkinut vierelläni. En oikein saanut selvää että tavoitteliko se loikinnallaan namikättä (joka kouluttajankin mielestä ei ehkä tainnut olla syy loikintaan kun tapana vaihdella namikättäni miten sattuu eikä meidän seuraustreenit ole muutenkaan niin palkkakeskeisiä koskaan) vai huomiota vai mitä. Ehkä tämä juttu karsiutuu kohta pois.

Treenihetken loputtua Tinja pääsi leikkimään siskonsa kanssa ja molemmilla näytti olevan tosi kivaa, vaikka narujen päissä joutuivat yhä olemaan.

Sitten oli kahvitauko, jonka aikana värväilin yhden apukäden pitämään pentua sillä välin kun itse hakisin leivokset ja kahvin. Tinjan naamakuvio oli ilmeisesti herättänyt suuremminkin ihastusta porukassa kun olin takas paikalle päässyt. ;) Vaan on sillä minustakin melkoiset silmälasit päähän kasvaneet.

Harrastusesittelyiden ajaksi pennut menivät autoihin odottelemaan. Näistä ei oikeastaan sen enempää, harrastekuviot ovat minulle jo melkoisen selvät. Viimeisenä oli pihalla agilityssä lyhyt esitys. Aikuisen koiran näytettyä taitonsa rimat laskettiin alas ja putki lyhennettiin niin että pentuporukka pääsi melskaamaan radantyngän parissa.
Tinja oli sen verran ujo pikkuneiti, että uskalsi lopultakin vain kävellä maassa olevan estepuomin yli, vaikka räikeänväriset tolpat hurjistuttivat alkuun. Lopuista esteistä ei sitten puhutakaan ;D Putken luokse en neitiä edes raatsinut viedä, siinä vaiheessa olisi varmaan tullut täysi stoppi ja paniikki! Annoin sen muutenkin mennä omilla ehdoillaan ilman kummempaa painostusta.

Ja siinä se päivä alkoikin olla kasassa. Autossa Tinja nukkui tyytyväisenä, mutta kotona se jaksoi kyllä hepuloida vielä vaikka millä mitalla ja mökkirannassa riehui pitkän aikaa.

Lyyli-sisko

Koirakoulun ensiesiintyminen

Eli Heinolassa kun on kaikille vapaata koirakoulua, jossa löytyy pentu-, arki- & ALO-ryhmä niin käytiin Tinjan kaa tekee ensiesiintyminen pentuporukkaan. Penturyhmän 'kurssi' oli alkanut pyöriä oikeasti jo yli kuukausi sitten, mutta tälle päivälle oli ihan kepoisen oloinen ohjelma listattuna - kontakti, kohtaamiset, palkkaaminen. Mentiin siis testaamaan millasta on toimia ryhmän mukana.

Tinja olikin tosi kiva otus, mitä nyt välillä tuntu että kohta lähtee ilmapallon lailla lentoon karkaamaan kun ei jalat millään tahtoneet maassa pysyä. Seuraamisharjoituksessa ei vetänyt, kunhan jätätti välillä, mutta se oli sellaista sproing sproing -hyppelyä että Tiikerikin olisi jäänyt tappiolle!
Muiden koirien kanssa olisi kovasti halunnut leikkiä eikä arkaillut ihmisiäkään yhtään, mutta kaiken mielenkiintoisen keskelläkin malttoi aina pyytäessä ottaa kontaktia omistajan suuntaan ja palata lähelle. Ja leikkisyydestä huolimatta harjoituksen, jossa kaikki pennut olivat rivissä omistajiensa kanssa ja yksi koirakko pujotteli välistä, Tinja meni yksinomaan minuun keskittyen. Se tosin saattoi vaikuttaa että itsekin pelasin varman päälle ja koetin tehdä jutusta tosi mielenkiintosta ja hauskaa ja minusta Tinjan näkökentän ykköstyypin. Eli hyppelehdin ja hihkuin kuin hullu ja tein välillä vähän äkillisempiä liikkeitä.
Istumiset ja maahanmenotkin (joita välillä pyytelin vaikkeivät kuuluneet ohjelmaan) toimivat hyvin hälinän keskellä.
Näin Sipen kaikkiin koirakouluaikoihin verrattaessa pakko jälleen todeta miten hiljainen Tinja onkaan! Ei haukahtanut kertaakaan. Sipe oli aina vastaamassa muiden ölinöihin ja kyllästyessäänkin alkoi ääntelehtiä ja jos ei muuten lähtenyt ääntä niin aivastelemalla ja röhkimällä ja röyhtäilemällä.

Positiivinen fiilis jäi ja ensi viikolla ehkä käydään jälleen tsekkaamassa kun ohjelmassa istuminen + luoksepäästävyys. Senkin jälkeen vielä ihan ohjelman mukaan mennään, koska muu ryhmä oli pääosin huomattavasti kokeneempaa ja me selkeästi tultu kesken kaiken ensikertalaisina. :)

Pakko muuten tehdä pieni lista tähän väliin siitä minkärotuiseksi Tinjaa on luultu;
- chow chow
- aikuinen mittelspitz
- shetlanninlammaskoira

Verrataan vielä Sipen listaan koska se on erilainen;
- suomenlapinkoira
- harmaa norjanhirvikoira

3kk

33cm ja painoa ~5,7kg

Neiti 3kk osaa nimensä, tulla luokse, mennä maahan, istua, seisoa, antaa tassua. Haparoiden tosin kahta jälkimmäistä ja istumaannousu makaamasta tekee tiukkaa.
Osaa jakaa ruokansa ja lelunsa kanin kanssa ja reagoi ensimmäistä kertaa toisten koirien vahtihaukuntaan tuhahtelemalla hiljaa ehkä 5min. Osaa se myös ajaa kissaa, joka omasta aloitteestaan säntää pakoon ja osaa myös tulla kissan kanssa yhtäaikaa nätisti sisälle.
Yksi parhaista painikavereista on yhä oma peilikuva, jota on kiva kynsiä ja nuolla ja haukkua sille.

Agikyylä

Heinolassa oli 8.9. viimeinen Millan Cup, eli epävirallinen seuransisäinen agikisa. Lähdettiin Tinjan kanssa katselemaan menoa ja totuttelemaan ympärillä oleviin koiramassoihin. Myös Petra oli kentän sivussa menoa katselemassa ja neidit saivat taas pikkaisen leikittyä. Tinja ei näyttänyt agilityn katselusta välittävän yhtään, mutta samapa se, oli se minulle itselleni sentään kiinnostavaa.
Tunnin oleskelun jälkeen alkoi raviradan toisella puolella koirakoulu, jossa on myös penturyhmä. Sinne meidän olisi tarkoitus kenties seuraavalla viikolla päästä itsekin hillumaan, mutta nyt päätettiin vain jatkaa kyyläyslinjalla ja käydä tsekkaamassa minkäkokoinen pentuporukka oikein oli. Ja niitä näytti olevan mielettömästi! Heinolassa ollut kunnon pentukesä :D Tai sitten erehdyin ryhmäjaosta. No, viikon päästä nähdään.

Myöhemmin illalla napsaisin alla olevan kuvan Sipestä.

Piikitettävänä

Perjantaina oli eläinlääkäri, ensimmäinen rokotus meinaan. Tinjalle punnittiin painoa 5,3kg ja reippaasti neiti oli. Aluksi vähän vingahteli kun istuttiin tyhjässä huoneessa odottelemassa, mutta sen jälkeen oli aivan hiljaa ja kauniisti kaikki käsittelyt eikä se piikkikään nyt missään tuntunut kun eläinlääkärin poika syötti herkkuja samaan aikaan.
Lopuksi Tinja ehti jo nukahtaa eläinlääkärin lattialle ja oli ilmeisen halukas jäämään sinne. Lähdettiin kuitenkin ja pentu nukahti oitis autossa. Kotona se tutki tyytyväisenä eläinlääkäriltä saadun Royal Canin -juniorpaketin (tai mikä olikaan, sisälsi ruokaa, mittakipon ja lelun sekä vihkosia ja alennuskupongin, josta kyllä päivämäärä oli vanhentunut) mukana tullutta lelua.

Lauantai oltiin jälleen Petran luona kaveeraamassa. Nyt ei ollutkaan enää mitään alkukainosteluja ja Ângelakin liittyi leikkijoukkoon.
Illan lähestyessä vauhti jo hiipui 12 ja 9 viikon ikäisiltä pennuilta. Tinja nukkuikin kotimatkan aivan tyytyväisenä, vaikka käväisin nopeasti kaupassakin.