Pentupäivä

Keeshondien pentupäivä järjestettiin 26.9.2010 Lahdessa Renkomäen hallilla. Koiria myöhemmin nähtyjen tietojen mukaan oli paikalla 15 ja ihmisiä sitten rutkasti enemmän. Ohjelmassa oli luentoja, käytännön harjoituksia ja pieniä harraste-esityksiä ja tietysti paljon aikaa tutustua toisiin.

Tinjan kanssa aamulla vielä vähän epäilytti kun se oli aiemmin viikonloppuna saanut ensimmäistä kertaa elämässään käsitellä hirvenluuta ja vatsa ei ollut actionpäivän aamuna vielä tasaantunut kunnolla. No, ei siitä onneksi tullutkaan mitään vaivaa itse reissulla ja vatsa toimi mainiosti vielä pentupäivän lihapullamassojenkin jälkeen joten ei asiasta sen enempää. Ehkä Tinjalla on aineksia astetta teräksisempään vatsantoimintaan kuin isäukollaan, joka löysäilee herkästi eikä kyllä matkoillakaan ongelmaansa säästele.

Perille pääsin sujuvasti navigaattoriongelmista huolimatta (minulla on ollut kortti vasta tammikuusta ja Lahdessa olen ajanut vain keskussairaalaan joten epäilyksen varjoja oli liikkeellä). Ehkä minusta on vielä ajelemaan yksinäni samaan malliin marraskuun pentunäyttelyihinkin! (Tai no, kuskivaihtoehdot rajoittuvat kuitenkin itseeni...)
Päivä alkoi kouluttaja Saija Koskisen luennolla, aiheina oli koiran kouluttaminen ja vähän keeshondien ominaispiirteistä ja koulutettavuudesta. Ei mitään maatamullistavaa toki ollut sekä kessun että muita koiria aiemminkin kokeneelle, mutta yhtä kaikki oli antoisa ja löytyi sieltä uusiakin ajatuksia pyöriteltäväksi!
Luennon jälkeen jakauduttiin pienempiin ryhmiin, me oltiin (luonnollisestikin) aivan pienempien mukana (kas kun olimmekin pienimpiä, Tinjahan siis 15vk).

Kokoontumishetkellä bongasin joukosta toisen tosi nuoren oloisen natiaisen, joka paljastui sisko Leeksi, kutsumanimeltään Lyyliksi. En kyllä ulkonäön puolelta muuten olisi mitään aavistellut, itse asiassa siinäkään vaiheessa kun kysyin nimeä en ajatellut että olisi sisko kyseessä. Olivat niin kovin erinäköiset, ja erilaiset luonteiltaankin.
Nopean tutustumisen jälkeen keskityttiin siihen koulutushetkeen. Harjoiteltiin katsekontaktia, liikkumista ja namin rauhaan jättämistä. Tinja oli jälkimmäisessä harjoituksessa vielä ihan katsekontaktifiiliksissä; neiti ei suostunut edes vilkaisemaan lihapullaan joka oli tarkoitus laittaa maahan pennun eteen ja palkita pentu siitä kun se jättää sen rauhaan. Saatiin kouluttajalta vähän lisää vaikeusastetta peliin, vaikkei sekään kummallisesti touhua muuttanut.
Seuraustreeni oli se heikko lenkki. Tinja on vieläkin ihan kengurufiiliksissä ja tämänkin harjoituksen olisi mielellään vain loikkinut vierelläni. En oikein saanut selvää että tavoitteliko se loikinnallaan namikättä (joka kouluttajankin mielestä ei ehkä tainnut olla syy loikintaan kun tapana vaihdella namikättäni miten sattuu eikä meidän seuraustreenit ole muutenkaan niin palkkakeskeisiä koskaan) vai huomiota vai mitä. Ehkä tämä juttu karsiutuu kohta pois.

Treenihetken loputtua Tinja pääsi leikkimään siskonsa kanssa ja molemmilla näytti olevan tosi kivaa, vaikka narujen päissä joutuivat yhä olemaan.

Sitten oli kahvitauko, jonka aikana värväilin yhden apukäden pitämään pentua sillä välin kun itse hakisin leivokset ja kahvin. Tinjan naamakuvio oli ilmeisesti herättänyt suuremminkin ihastusta porukassa kun olin takas paikalle päässyt. ;) Vaan on sillä minustakin melkoiset silmälasit päähän kasvaneet.

Harrastusesittelyiden ajaksi pennut menivät autoihin odottelemaan. Näistä ei oikeastaan sen enempää, harrastekuviot ovat minulle jo melkoisen selvät. Viimeisenä oli pihalla agilityssä lyhyt esitys. Aikuisen koiran näytettyä taitonsa rimat laskettiin alas ja putki lyhennettiin niin että pentuporukka pääsi melskaamaan radantyngän parissa.
Tinja oli sen verran ujo pikkuneiti, että uskalsi lopultakin vain kävellä maassa olevan estepuomin yli, vaikka räikeänväriset tolpat hurjistuttivat alkuun. Lopuista esteistä ei sitten puhutakaan ;D Putken luokse en neitiä edes raatsinut viedä, siinä vaiheessa olisi varmaan tullut täysi stoppi ja paniikki! Annoin sen muutenkin mennä omilla ehdoillaan ilman kummempaa painostusta.

Ja siinä se päivä alkoikin olla kasassa. Autossa Tinja nukkui tyytyväisenä, mutta kotona se jaksoi kyllä hepuloida vielä vaikka millä mitalla ja mökkirannassa riehui pitkän aikaa.

Lyyli-sisko

Koirakoulun ensiesiintyminen

Eli Heinolassa kun on kaikille vapaata koirakoulua, jossa löytyy pentu-, arki- & ALO-ryhmä niin käytiin Tinjan kaa tekee ensiesiintyminen pentuporukkaan. Penturyhmän 'kurssi' oli alkanut pyöriä oikeasti jo yli kuukausi sitten, mutta tälle päivälle oli ihan kepoisen oloinen ohjelma listattuna - kontakti, kohtaamiset, palkkaaminen. Mentiin siis testaamaan millasta on toimia ryhmän mukana.

Tinja olikin tosi kiva otus, mitä nyt välillä tuntu että kohta lähtee ilmapallon lailla lentoon karkaamaan kun ei jalat millään tahtoneet maassa pysyä. Seuraamisharjoituksessa ei vetänyt, kunhan jätätti välillä, mutta se oli sellaista sproing sproing -hyppelyä että Tiikerikin olisi jäänyt tappiolle!
Muiden koirien kanssa olisi kovasti halunnut leikkiä eikä arkaillut ihmisiäkään yhtään, mutta kaiken mielenkiintoisen keskelläkin malttoi aina pyytäessä ottaa kontaktia omistajan suuntaan ja palata lähelle. Ja leikkisyydestä huolimatta harjoituksen, jossa kaikki pennut olivat rivissä omistajiensa kanssa ja yksi koirakko pujotteli välistä, Tinja meni yksinomaan minuun keskittyen. Se tosin saattoi vaikuttaa että itsekin pelasin varman päälle ja koetin tehdä jutusta tosi mielenkiintosta ja hauskaa ja minusta Tinjan näkökentän ykköstyypin. Eli hyppelehdin ja hihkuin kuin hullu ja tein välillä vähän äkillisempiä liikkeitä.
Istumiset ja maahanmenotkin (joita välillä pyytelin vaikkeivät kuuluneet ohjelmaan) toimivat hyvin hälinän keskellä.
Näin Sipen kaikkiin koirakouluaikoihin verrattaessa pakko jälleen todeta miten hiljainen Tinja onkaan! Ei haukahtanut kertaakaan. Sipe oli aina vastaamassa muiden ölinöihin ja kyllästyessäänkin alkoi ääntelehtiä ja jos ei muuten lähtenyt ääntä niin aivastelemalla ja röhkimällä ja röyhtäilemällä.

Positiivinen fiilis jäi ja ensi viikolla ehkä käydään jälleen tsekkaamassa kun ohjelmassa istuminen + luoksepäästävyys. Senkin jälkeen vielä ihan ohjelman mukaan mennään, koska muu ryhmä oli pääosin huomattavasti kokeneempaa ja me selkeästi tultu kesken kaiken ensikertalaisina. :)

Pakko muuten tehdä pieni lista tähän väliin siitä minkärotuiseksi Tinjaa on luultu;
- chow chow
- aikuinen mittelspitz
- shetlanninlammaskoira

Verrataan vielä Sipen listaan koska se on erilainen;
- suomenlapinkoira
- harmaa norjanhirvikoira

3kk

33cm ja painoa ~5,7kg

Neiti 3kk osaa nimensä, tulla luokse, mennä maahan, istua, seisoa, antaa tassua. Haparoiden tosin kahta jälkimmäistä ja istumaannousu makaamasta tekee tiukkaa.
Osaa jakaa ruokansa ja lelunsa kanin kanssa ja reagoi ensimmäistä kertaa toisten koirien vahtihaukuntaan tuhahtelemalla hiljaa ehkä 5min. Osaa se myös ajaa kissaa, joka omasta aloitteestaan säntää pakoon ja osaa myös tulla kissan kanssa yhtäaikaa nätisti sisälle.
Yksi parhaista painikavereista on yhä oma peilikuva, jota on kiva kynsiä ja nuolla ja haukkua sille.

Agikyylä

Heinolassa oli 8.9. viimeinen Millan Cup, eli epävirallinen seuransisäinen agikisa. Lähdettiin Tinjan kanssa katselemaan menoa ja totuttelemaan ympärillä oleviin koiramassoihin. Myös Petra oli kentän sivussa menoa katselemassa ja neidit saivat taas pikkaisen leikittyä. Tinja ei näyttänyt agilityn katselusta välittävän yhtään, mutta samapa se, oli se minulle itselleni sentään kiinnostavaa.
Tunnin oleskelun jälkeen alkoi raviradan toisella puolella koirakoulu, jossa on myös penturyhmä. Sinne meidän olisi tarkoitus kenties seuraavalla viikolla päästä itsekin hillumaan, mutta nyt päätettiin vain jatkaa kyyläyslinjalla ja käydä tsekkaamassa minkäkokoinen pentuporukka oikein oli. Ja niitä näytti olevan mielettömästi! Heinolassa ollut kunnon pentukesä :D Tai sitten erehdyin ryhmäjaosta. No, viikon päästä nähdään.

Myöhemmin illalla napsaisin alla olevan kuvan Sipestä.

Piikitettävänä

Perjantaina oli eläinlääkäri, ensimmäinen rokotus meinaan. Tinjalle punnittiin painoa 5,3kg ja reippaasti neiti oli. Aluksi vähän vingahteli kun istuttiin tyhjässä huoneessa odottelemassa, mutta sen jälkeen oli aivan hiljaa ja kauniisti kaikki käsittelyt eikä se piikkikään nyt missään tuntunut kun eläinlääkärin poika syötti herkkuja samaan aikaan.
Lopuksi Tinja ehti jo nukahtaa eläinlääkärin lattialle ja oli ilmeisen halukas jäämään sinne. Lähdettiin kuitenkin ja pentu nukahti oitis autossa. Kotona se tutki tyytyväisenä eläinlääkäriltä saadun Royal Canin -juniorpaketin (tai mikä olikaan, sisälsi ruokaa, mittakipon ja lelun sekä vihkosia ja alennuskupongin, josta kyllä päivämäärä oli vanhentunut) mukana tullutta lelua.

Lauantai oltiin jälleen Petran luona kaveeraamassa. Nyt ei ollutkaan enää mitään alkukainosteluja ja Ângelakin liittyi leikkijoukkoon.
Illan lähestyessä vauhti jo hiipui 12 ja 9 viikon ikäisiltä pennuilta. Tinja nukkuikin kotimatkan aivan tyytyväisenä, vaikka käväisin nopeasti kaupassakin.