Lahti KV

Johon siis osallistui vain äidin PON Jope. Äiti onnistui aamusella loukkaamaan käteensä joten minut komennettiin handleriksi.

Poneja oli paikalla 11, 6 urosta ja 5 narttua. Jope tokikin avoimessa luokassa, näin kolmatta sertiä odotellessa.
Arvostelu tuli venäjäksi, jota käännöspalvelussa ei käännetty, joten se osuus on toistaiseksi mysteeriä. ERI kuitenkin tuli. Toinen avo-uros nappasi sertin ja valioitui, onnittelut hänelle.
Jopen kanssa tepasteltiin sen jälkeen katselemaan kessukehän meininkiä. Tinjan (&Sipenkin) sukulaisia oli mukavasti paikalla kyyläiltävänä. Hienojan kessujen lisäksi ihasteltiin myös koko perheen kanssa erästä upeaa itäsiperianlaikaa, joka todellakin ansaitsi saamansa palkinnot.

Tinjalle tuli osteltua oma pallo mukaan, jonka illalla nähdessään neiti menikin aivan onnesta sekaisin. Lisäksi uusi karsta.
Pennun kanssa ollaan nyt opeteltu sivulletuloa, seuraamista ja paikallaanoloa, eli varsin tokohenkisiä treenejä ollut. Hyvin on oppinut tässä parin viime päivän aikana kuuntelemaan ja ymmärtämään asioita, aika huimaa!

ReissuTinTin

21.10. Pakkasin koiran autoon ja laittelin navigaattoriin suunnaksi Joensuun. Tinja oli matkan todella rauhallisesti ja nukkui suuren osan. Eipä kyllä ollut ihmekään, sen verran paljon ollaan autolla kuljettu pennun kanssa.
Sipehän taas ei malttaisi koskaan nukkua autossa. Jos on ollut erityisen pitkä matka, nukkuminenkin on hoitunut istuma-asennossa pää rinnalle retkahtaen.

Perillä olikin jännää kun oli vastassa kaikkea uutta. Ensimmäisenä shelttineiti Minttu, jonka kanssa suorittivat itse asiassa reissun ainoat leikkituokiot tuossa ensinäkemältä. Sen jälkeen Minttu esittikin pelkkää coolia talonemäntää ja Tinja sai tulla toimeen lelujen ja ihmisten kanssa, vaikka huoneistosta löytyikin muutakin eläinkuntaa rotista, hamsterista, kanista ja brasilianterrieristä.
Sen voi sanoa, että sunnuntaihin mennessä tuntui jo mukavasti käsissä jatkuva kolmannesta kerroksesta ulos pennun pissityksille ravailu.

Sunnuntaina oli Joensuussa mätsärit ja sinne mentiin (matka käsitti huiman yhden tien yli kävelyn). Tinja olisi kovasti halunnut alkuun leikkiä kaikkien kanssa, se luuli etenkin niiden koirien jotka murisivat sille olevan mitä mainioimpia seuralaisia. Mutta ei käytöksessä sinänsä mitään vikaa, ei haukkunut yhtään eikä vaikuttanut hermostuneelta mitä nyt vähän pelkäsiä paria eriskummallista rakennusta kehän ympärillä.
Itse kehässä oli oikein reippaana, ravaamisesta ei alkuun meinannut tulla pomppimista kummempaa, mutta iloisella esiintymisellä kuitenkin irtosi punainen nauha ja kolme purutikkua, jotka Tinja kantoi itse ulos kehästä ja teki oitis yhdestä tikusta selvää.
Punaisten kehässä neiti edusti jo huomattavasti paremmin liikkeitään ja päästiin kolmansiksi, saatiinpa siis kivoja matkamuistoja.

Sunnuntai-illasta majoituttiinkin taas uuteen paikkaan, jossa oli kaksi reipasta koiraherraa vastassa. Niiltä Tinja sai jopa huomiota osakseen ja saivat yhdessä hillua pitkin pihaa. Paikan kissat vain suhtautuivat pentuun huomattavasti epäluuloisemmin joten jotain välteltävää löytyi sieltäkin sentään.
Maanantaiaamuna lähdetiin ajelemaan takaisin kohti Heinolaa. Hyvinpä selvittiin siis tästä pidemmästäkin reissusta ja Tinjalle toivon mukaan oli hyötyä kaikista uusista kokemuksistaan.
Jopekin vaikuttaisi jo sen verran suvaitsevaisemmalta Tinjaa kohtaan, että olen pariin kertaan rohjennut päästää koirat hillumaan kolmestaan keskenään.

Kuvia löytyy vaikkapa seuraavasta osoitteesta (en nyt jaksanut tähän kaivella);
http://kuvablogi.com/blog/25778/17/
©Laura Pitkänen & Miia Matikainen

Sen sijaan laitan Jopesta&Tinjasta todistusaineistoa + vähän Sipeäkin.

4kk

Tämäkin ikäetappi sitten täynnä. Kasvaa hurjasti, mutta ulkonäkö muuten pysynyt suhteellisen samana. Turkki hieman pidentynyt kuitenkin ja alkanut muuttua kohti kellertävämpää untuvapentukarvavaihetta. Korkeutta noin 37cm ja painoa 8kg.
Näyttelytreenailua ollaan otettu kepoisasti. Toisinaan osaa paremmin ja toisinaan tuskin lainkaan. Pääsääntöisesti kuitenkin tajuaa idean ja osaa ravata ainakin omaan silmääni kauniisti silloin kun malttaa sitä tehdä.
Vahtikoiran elkeitäkin alkaa näkyä lisää ja alkanut sellaisissa tilanteissa kuulua jo sitä haukuntaakin. Lopettaa kuitenkin oitis kun sanon että kiitos riittää.
Ja kuten kuvista näkyy, pentu pääsi myös kokemaan ensituntuman  lumen kanssa. Tykkäsi kovasti. :)

Pähkinänkuoressa

Tässä välissä voisin tehdä muistoksi tulevia vuosia varten katsauksen Tinjan tämänhetkiseen luonteeseen.

Alusta saakka Tinja on ollut hiljainen ja suhteellisen rauhallinen - onhan sillä menoa ja vilskettä kun hepuli iskee ja kun sitä innostaa vaikka leluilla tai puheella. Rohkeus ja säikkyminen kulkevat pikkuneidissä käsi kädessä. Kottikärryt, lastenrattaat, polkupyörät ovat erityisiä kauhun syitä, olisivat sitten olleet vaikka päiväkausia liikkumatta samalla paikalla omassa pihassa. Autoa se ei enää erityisemmin pelkää, vaikka yhä nostan sen sinne.
Kuitenkin vieraita ihmisiä ja koiria sekä muita eläimiä kohtaan Tinja on ennakkoluuloton ja avoin, lähestyy nätisti kaikkia ja on tullut kaikkien kanssa hyvin toimeen. Omassa pihassa se tosin saattaa katsoa hetkeä pidempään tulijoita ja tarkkailla näitä aluksi etäämpää kuin paraskin vahtikoira. 

Sylissäolosta Tinja on myöskin aina pitänyt ja tykkää niinikään nuoleskella ja nätisti 'natustella' sormia ilman voimalla puremista. Tuhoja se ei ole aiheuttanut, mitä nyt ekan viikkonsa aikana testaili vähän tapettien makua. Lelut saavat asianmukaista kyytiä ja Tinja tykkää erityisesti leikkiä niin että se makaa selällään ja jäystää siinä sitten valkkaamaansa kohdetta, oli se sitten luu tai pehmolelu tai vinkulelu. Aivan kuten nukkuakin. Vieraissa paikoissa se ei kylläkään selällään köllöttele.

Tinja osaa mennä maahan ja istua eri ympäristöissä eikä ole jumiutunut palkkahetkeen/namiin kuten Sipen kanssa joskus oli harmina. Seisomisen se myös suunnilleen osaa, pikku apuja tarvitaan seisomaan nousemisessa melko usein. Käskyjen kestoja ei olla vielä treenattu. Sivulletuloa ollaan nyt opeteltu sekä pieniä seuraamispätkiä. Seuraaminen on mennyt hyvin, kenguruvaihe jäänyt taakse.
Hieman viiveellä tottelee käskyjä, mutta ollaan yritetty nyt treenailla sitäkin, kun olen itse saanut aikaa koiratouhuihin syksyn kirjoitusten mentyä ohi.

Sisäsiisteys jjjjooo. On selkeästi perillä ideasta ja joskus harvoin öisin saattaa paperi kastua. Ei ole ollut vaikeuksia asian kanssa missään vaiheessa

Rokotusreissulla II

Moi kaikki oon Tinja 16 viikkoa, iso siis jo! Tänää lähettiin yllättäen automatkalle, mutta tällä kertaa autoon lastattiin mun lisäksi Jope ja Aki! Jope on hassu koira, jolla on niin pitkä turkki ettei siitä oikein tiedä kumpi pää on kumpi. Eikä se tykkää musta vaikka kuinka kiltisti yrittäsin lähestyä, tai sitten vähemmän kiltisti - oon kokeillu olla tosi rajukin. Mutta ei se mitään, en aio lopettaa yrittämistä! Eilen se meinaan heilutti mulle häntääsä kun kävin pölläsee sen luun. Mutta sit kun aattelin mennä kiittää sitä luusta niin se lähti taas pakoon, eikä ees hippamielessä vaan ihan tosissaan höh. Outo otus.
Aki taas on kissa, kiva sellanen. Mä tykkään pusutella sitä kun se alkaa sitten kehrätä ja kelliä. Mutta nyt se ei kehrännyt ja kellinyt kun oltiin autossa vaan alko rääkyä ihan kun me oltas kuolemassa. Yritin kyllä kertoa sille että ei hätää - me meinaan nähtiin toisemme koko ajan, Aki oli pistetty sellaseen pikku laatikkoon jossa kalterit niiku mun kämppiksellä Ade-kanilla. Sit se pissas sinne hyi! Mulle on aina tolkutettu sisäsiisteydestä niin menin melkeen sekasin, mutta kuskina toimiva äippä vaan töni mut takas paikalleni.

Tällä kertaa ei mentykää kaverille tai muualle koirapaikkaan vaan eläintohtorille. Eli herkkuja tiedossa! Mulla oli tosi kivaa ja yritin kutsua kaikkia leikkiin, yksi ihminen sitten touhuskin mun kaa. Aki onneksi lopetti valittamisen, mä tykkään enemmän hiljasuudesta. Jopekin oli hiljaa koko ajan.
Ja niin mut taas nostettiin pöydälle. Päätinkin olla tosi nätisti paikallani jos sitten tulis nopeemmin herkkuja niinkun treeneissä. Se kiva tohtorityyppi tuli taas paijailemaan mua ja syynäs mun kitaa niin tarkkaan että alko jo hermostuttaa sellainen räklääminen - tykkäiskö sekään muka jos ronklaisin sen suuta?
Mutta sit tuli taas pöytä täyteen nameja! Niiden syömisessä menikin hetki ja heti sen jälkeen pääsin alas - menin heti moikkaa Akia ettei se enää hermoilisi. Sit ne ottikin Akin pöydälle. Onneksi se haisuli ei saanut herkkuja, ei ois ansainnutkaan.
Sen jälkee en jaksanutkaan enää seurata mitä ne oudot ihmiset touhus vaan touhuilin äipän kaa vaan. Ja sitten me kaikki lähettiin taas autoon. Aki oli taas ihan kauhea, mutta mä jaksoinkin olla nätimmin. Pääsinkin heti autosta leikkimään ja touhuamaan kaikkea kivaa. Akikin ois halunnut touhuta, mutta mä päätin olla huomioimatta kun se oli melkeen hajottanu mun herkät korvat matkalla!

Isä tuli onneksi mukaan touhuamaan joten ei tarvinnut olla yksin kun Jope oli taas ihan mälsä ja meni vaan heti pois. Isällä oiskin ollut energiaa vaikka millä mitalla, mä olin tällä kertaa se joka ekana väsy kaikkeen juoksemiseen ja melskaamiseen.

Sipe 4v

Juhlapäivä siis! Jota en edes muistanut ennen kuin pikkuveli myöhemmin päivällä totesi.

Sipen turkki on vieläkin kesälaitumilla plääh, mutta kasvussa kuitenkin. Pari viikkoa sitten kylkien värityskin oli vielä ruman epätasaista ja läikitystä, nyt se on alkanut tasaisesti tummua. Ehkä saan taas mustan ja uhkean talviturkin. Ruokaan on myös viikon verran lisäilty Nutrolin-öljyä. En tiedä johtuuko kuivanappulan aiemmasta vaihdoksesta vai öljyn vaikutuksesta että kiiltoa on jo selvästi alkanut tulla turkkiin. Vähän rasvasempaa rakennettahan tässä on kaikki nämä vuodet kaipailtukin hurraa!
Herra 4v on myös päättänyt olevansa tarpeeksi vanha harmaannuttamaan hieman leuanpäätään. Kuonon alle on alkanut siis ilmestyä hieman hopeaista. Ei vielä erityisen silmiinnähtävästi, mutta valokuvissa tuntuu heijastelevan naamapuolelta kuvattaessa. Luulin jo hetken että kuolavaahtoakos se siellä on ;'D

Tinjan seisottamisesta posekuvia varten ei isäveikon läsnäollessa tullut yhtään mitään. Pentu on niin kärsimätön seisoja muutenkin että mahdoton tehtävä ja oikeastaan luovutinkin.
Kaksikolla oli kuitenkin ylipäätään mahdottoman kivaa temmeltää tavallista metsäisemmissä olosuhteissa.
Jopesta voin todeta ettei se vieläkään uskalla olla Tinjan lähellä. Pari kertaa se on tullut varovaisesti itse tervehtimään Tinjan ollessa minun sylissä, mutta siihen se jääkin. Vapaanaollessa juoksee pakoon jos Tinja yrittää tehdä tuttavuutta eikä halua sitten tulla minunkaan luokse.