Tsuk tsuk tsuk tsuk

Tinjan juoksut kestivät tasan kaksi viikkoa loppuen 26.-27.11. viikonloppuna. Perjantaina kirmaistiin junalla kohti Joensuuta, mikä oli Tinjalle ensimmäinen junamatka (ja minulle itsellenikin toinen eheh). Ensimmäisen junaosuuden Pieksämäelle Tinja hengaili whippetpennun kanssa, ehdottoman positiiviset muistot sille ainakin jäi ja osasi myös käyttäytyä ihan rauhaisastikin eikä vain riehunut. Jatkokyyti oli taajamajuna, jossa Tinja nukkui koko matkan.
Perillä odotteli tutut shelttikaverit Minttu ja Meela. Tällä kertaa sheltit eivät arkailleet Tinjaa ja kolmikko liikuskeli sulavasti yhdessä. Mintulla oli parhaillaan juoksut menossa ja se oli aivan erityisen rakastunut Tinjaan.
Egoaan kasvatellut Tinja kylläkin halusi tehdä matalalla murinalla aina selväksi jos joku tuli liian lähelle minun laukkuja, mutta eipä se äänekästä uhoamista ja tuuppimista kummemmin raivonnut. Kerran sheltit onnistuivatkin tunkemaan sirot nokkansa laukkujen ruokakätköihin, mutta eihän Tinja-hölmö sitten siinä vaiheessa ollutkaan kiinnostunut menemään väliin.

Lauantaina oli pikkujoulujuhlintoja, joihin koirapuolelta osaa ottivat Tinja, sheltit, Hupsis-lappis ja Pinna-bc. Alkujännäilyjen jälkeen koiraporukka touhusi koko yön yhtenä laumana ja Tinja tykkäsi etenkin Pinnan kanssa nahistelemisesta.
Sunnuntaina Tinjaa taisi väsyttää yön meiningit, se oli hieman hermostunut ja haukuskeli normaalia enemmän. Junassa se pääasiassa nukkui, mutta jos jotain erityisen jännää tapahtui, mikä herätti kessuneidin niin se kyllä haukahteli taas. Onneksi hiljeni nopeasti komentamalla.
Pieksämäellä Tinja pääsi myös näkemään talven ensimmäiset lumet ja kulki koko puolisen tuntia kestäneen odotteluajan kuono maassa.
Seuraavassa junassa matkanneesta kessupennusta Tinja oli erityisen kiinnostunut ja kurkkaili penkkien alta rotutoveria.

Ekstrana kännykkäkuva elokuulta. 

Tampereellakin lumia odotellessa! Hyvä kun juoksut ohi niin nyt päästään koirapuistoonkin taas käyskentelemään.


// Ainiin. Ulkokuvat (c) Laura P.

Tikahdun

Niitä kuvia juu.

Match show -pytyt parin viikon takaa

Mirolle terveisiä hehkeältä neidolta

HA HA HAA

Laiska koira on laiska

Juoksut ovat nyt kestäneet viikon ja tuo otus on todellakin ihan älyttömän laiska! Koulusta tullessani se korkeintaan lyllertää hitaasti ja monien venytysten kera vierelle jumittamaan tai vaihtoehtoisesti rötköttää pöydän alla pää vain kääntyen oven suuntaan. Hississä se ei vaivaudu kääntymään ympäri vaan seisahtuu paikalleen takamus ovea hipoen ja liikkuu vasta poislähtiessä.
Sisälläolo on puhtaasti nukkumista siellä täällä yksiössä ja pihalla olosuhteiden pakosta tehdään muutenkin vain lyhyitä lenkkejä (erittäin vilkasta koiraseutua tämä eikä paljoa lenkkitilaa muutenkaan). Ruokahalukin on neidillä nollissa.

Eipä kummempaa vuodatusta tällä kertaa. Voisin joskus latailla kameroiden akut, vaikka tuollaisen läheisyydenkipeän otuksen yksinään kuvailu on kyllä vähän vaikeaa...

Eka jälki

Edeltävänä sunnuntaina käytiin niittämässä mainetta viereisen parkkiksen match showssa. Meinattiin missata koko tapahtuma kun heräilin itsekin vasta yhdeltätoista ilmottautumisaikojen alkaessa. Hyvin ehdittiin ja Tinjaa ei haitannut ollenkaan suoraan unilta vipeltää kehin - sehän esiintyi paremmin kuin koskaan aiemmin. Etenkin ravaamiseen olin tyytyväinen, minusta vaikutti ettei koira yrittänyt koko ajan hakea katsekontaktia tai heitellä innokkaasti jalkojaan tai kulkea viistosti, mitkä siis ovat olleet sen ongelmakohtia toisinaan.

Ensimmäisessä kehässä Tinja edusti mallikkaasti ja sai punaisen nauhan. Punaisten isojen aikuisten kehässä meitä sitten kierrätettiin oikein urakalla ja Tinja otti seisoessaan välillä häiriötä naapurikehistä. Erittäin hyvää treeniä kuitenkin. Sijoituttiin punaisten ykkösiksi. BIS-kehässäkin saatiin vipeltää viimeiseen saakka, lopullinen päivän saldo PUN1 BIS2.
Seuralaisia ei sattunut olemaan paikalla joten kuvia ei ole lainkaan. Mutta ehkä joskus toistekin voidaan menestyä jos esiintyminen sujuisi samaan malliin kuin tuolloin. ;)

Tällä viikolla lähdettiin keskiviikkona Heinolaan. Tinjan juoksuista ei ole vielä tietoakaan joten se on saanut riehua isänsä kanssa yllin kyllin. Lisäksi päätin viimein reipastella ja rymytä metsän puolelle testailemaan verijäljen tekoa. Verta ja metsää kun löytyy omasta takaa.
Tein pari jäljenpätkää, eka vain kymmenisen metriä ja toisen useankymmenen metrin, suoraan meneviä kumpikin. Annoin jälkien vanheta noin viisi tuntia ja sitten lähdettiin Tinjan kanssa. Tinjaa ei tarvinnut avustaa hommassa, se nuuskutti jäljet menemään nenä uskollisesti maassa. 'Pidemmällä' jäljellä se kerran käväisi tekemässä pari metriä jotain omaa hillumistaan sivuun ja katseli maisemia, mutta jatkoi sitten jäljen loppuun ...ja säikähti loppuun lihan lisäksi jättämääni muovipussia...
Mutta vaikutti sen verran toimivalta jutulta että eiköhän me tulla kokeilemaan vielä lisääkin jälkiä. :) Talvi tietty tulee ihanasti eteen jarruttamaan uuden 'harrastuksen'.

-----------------------------
muokkaus illalla


Mitä kohtalon ivaa, että ne juoksut sitten alkoivat juuri kun pääsin mainitsemasta toisin. Huomenna edessä epäilemättä riemukas matka kotiin, kahdessa bussissa koira vaaleanpunaisissa pitsireunaisissa juoksupöksyissä. Jes!