tiistai 31. elokuuta 2010

Kuukausi täynnä



Tinjaa taisi taas ampiainen päästä pistämään, mutta nyt ei tullut sellasta valituskonserttia ilmoille kuin viimeksi enkä ole ihan varma mitä edes tapahtui. Neiti oli kuitenkin tinttaamassa ampiaista kuonolla maahan ja säpsähti kunnolla taaksepäin ja sen jälkeen vain nuoleskeli kuonoaan pitkän aikaa.
Ja koko elokuun meidän iltaulkoiluja on ollut ilahduttamassa hirveä sammakkomeri pihalla. Niitä on joka paikassa ja kaiken kokoisia, mutta eniten isoja. Ja nyt loppukuuhun mennessä Tinja on ottanut harrastukseksi säntäillä kääntämään niitä tassulla ympäri ja katsomaan kun kömpivät sitten takaisin oikein päin. Ehh?

Viikko sitten Tinja (viimein) tajusi maahanmenon idean ja nyt ollaan sitten hiottu sitä.

Jope väistelee yhä pentua, vaikka havaitessaan pennun kauempana heiluttaa kyllä häntäänsä. Sipellä ja Tinjalla ei ole ongelmia, Sipe sais minun mielestä pikemminkin hieman enemmän komennella.

Viikonloppuna Tinja pääsi näkemään isoveljen suomenlapinkoiran Papun. Papulla olisikin ollut energiaa ja leikki-intoa vaikka millä mitalla. Tinja heilutteli häntäänsä ja tykkäsi sekin uudesta kaverista, mutta ei niitä päästetty vapaasti keskenään touhuamaan. Tinjaa hieman hirvittikin Papun suunnaton innokkuus.
Taloon oli tullut myös uusi kissanpentu, jolla ei ollut aiempia kokemuksia koirasta joten alkuun se sähisi jo nähdessäänkin Tinjan. Hiljalleen Tinjaa alkoi väsyttää ja siinä vaiheessa kissakin alkoi rauhoittua ja kykeni toljottelemaan pentua ilman jatkuvaa pörhistelyä. Vierailun lopuksi pystyivät jo nuuskimaan toisiaan ilman kynsimisvaaraa.

Alla olevasta linkistä voi tsekata videokoosteen elokuun ajalta;

perjantai 27. elokuuta 2010

Uusi kaveri

11 viikkoa tuli täyteen ja lähdettiin Tinjan kanssa tekemään tuttavuutta pari viikkoa nuorempaan portugalinvesikoira Petraan. Matkalla myös pysähdyttiin ihmettelemään lukion pihaa ja Tinja sai paljon rapsutuksia. :) Polkupyöräpelko puski taas esiin, mutta kun oltiin useampi minuutti niitä katseltu niin Tinja reipastui taas.

Camilan luona sitten tavattiin Petra. Ensiksi Tinja ei oikein tykännyt kun toinen puri sen hännästä lujaa, mutta sitten alkoi yhteinen sävel löytyä ja loput päivästä oli jo yhtämittasta leikkipainia paria nukahdusta lukuunottamatta. Tosi kivaa oli pennulla selkeästi.
Kamera ei oikein pysynyt parhaimmissa vauhdeissa mukana, mutta kuvasaldona jotain vähän hillitympiä tilanteita. Plus 11-viikkosposeeraus.


tiistai 24. elokuuta 2010

Vesipeto

10-viikkonen.
Käytiin jälleen kaupunkiin tutustumassa, tällä kertaa jo ihan keskustan liepeillä. Pari koiraa tuli nähtyä, haukkuva sakemanni hieman pelotti Tinjaa, mutta häntää heiluttava westie oli sen mielestä jo turvallisen ja kivan näköinen. Reippaasti käveli autotien vierellä menevää kävelytietä. Autoja enemmän kiinnitti huomiota polkupyöriin, hätkähti niitä joka kerta kulkivat sitten miten kaukana tahansa. Vauvanrattaat jne. pyörälliset tuntuvat olevan heikko kohta vaikka olisivat ihan paikoillaan.
Mutta muuten tosi reipas tyttö!
Osaa jo melkein seisoa ja istua. ; D Kuuntelukyky kehittynyt muullekin kuin luoksetulolle.

Pari kertaa ollaan käyty taas rannassa. Tinja hakee ihan rantavedestä keppejä, läiskyttelee tassuillaan vettä ja välillä käy ihan uimassa sellasen metrin mittasen pätkän. Ei mikään vesihirmu, mutta huomattavasti rohkeampi vesiseikkailija kuin kukaan muu meidän koirista.

tiistai 17. elokuuta 2010

Sosiaalipentu

Perjantai 13. pentu täytti mittavat 9 viikkoa. Nyt ollaan sitten tämän näköisiä;




Korvat siis pysyvät jo tanakasti pystyssä. Seisomisharjotukset on vielä melkoista säätöä, mutta on se jo vähän tajunnut ideaa.

Tällä viikolla aloiteltiin myös kodin ulkopuoliseen maailmaan tutustuminen. Ensinnä käytiin naapurilla (meidän asuinseudun mittapuulla naapuri tarkoittaa kilometrin päässä saman tien varrella asuvia), automatka sujui nätisti, vaikka taisi pikkasen jännittää kuitenkin. Siellä oli lasten synttärit menossa joten huomio oli taattu. Nätisti kävivät silittämässä pentua. Hetken päästä Tinja uskalsi jo itsekin käyskennellä, mutta sitten melkein jo lähdettiinkin pois.
Seuraavana päivänä tutustuttiin Tinjan kanssa Citymarketin pihaan. Siellä oli myös toinen koira kulkemassa, mutta Tinjaa kiinnosti enemmän katsella lipputankoja ja mopoja eikä muutenkaan menty tutustuttamaan koiria keskenään.

Kotipiirissä on Sipe ja Tinja nyt alkaneet viihtyä keskenään, pystyy jo huoletta pitämään vapaana. Sipe, joka harvemmin tykkää koirien kanssa leikkiä, haukahteli innoissaan ja häntä heiluen pyöri piruettia pienoismallinsa perässä loikkien. Tinjasta onkin mahdottoman kivaa nyt kun isä antaa pusutella vapaasti ja kiipeillä pitkin kylkiä ja selkää. Sipe tosin on yhä jokseenkin sitä mieltä, ettei pelkkä pentu ole kivaa seuraa, vaan myös minut pitäisi saada mukaan riehumiseen.

Loppuun jotain kuvia tämän puoltoistaviikkosen blogihiljaisuuden ajalta;









lauantai 7. elokuuta 2010

Ampiainen

Aamu-ulkoilulla seitsemän aikaan pentu ampaisi yhtäkkiä kiljuen luokse ja sätki samalla ympäriinsä. Nopeasti huomasin ampiaisen kiinni vasemmassa takatassussa ihan anturoiden lähellä ja tökkäisin pois ja vein pennun sisälle. Tinja jatkoi vielä jonkin aikaa uikutusta ja ontui tassuaan ja yritti purra.
Ennen kuin mitään kummempaa ehdin kuitenkaan pohtia avuksi oli pentu taas häntä heiluen remuamassa lelujen kimpussa. Seurailin sitten lähemmäs tunnin verran sen touhuilua eikä lopulta valittanut tassuaan enää ollenkaan. Taidettiin siis selvitä pikku kivuilla.


^ Tämä muuten oli näkymä häkissä tänään, vaikka eilisaamuna olin tyhjentänyt kokonaan ja kääntänyt maton oikein päin. Tinja osoittaa suunnattomia sisustuslahjoja.

perjantai 6. elokuuta 2010

Viikko takana, elämä edessä

Nyt sitten ollaan isoja kasiviikkosia. Korvat lurpattelevat jo siihen malliin että kohta voisivat pystyssäkin pysyä.

Kaikenlaista harjoittelua kuuluu nyt päiväohjelmaan; kampaamista ja käsittelyä, katsekontaktia ja seisomista, hihnassa/panta kaulassa olemista. Hehkeää kasiviikkosseisotusta ei vielä saatu, tilanne meni enemmän pöytäharjoitteluksi kun häntä ei tahtonut millään pysyä selän päällä ja kuvaajakin oli hieman toistaitoista sorttia. Tässä kuitenkin paras otos, eh;
Tasan 8 viikkoa

Mustikkametsälle Tinja pääsi myös mukaan, matka meni sylissä. Mukana oli yksi kissoista, Hopea, ja kaksikko teki hieman tuttavuutta. Hopea olikin aluksi nätisti pennun kanssa ja touhuilivat hetken yhdessä, mutta sitten kissa sai tarpeekseen ja räppäisi kylkeen. Tinja tuli syliin pelottavaa kissaa, mutta unohti kohtauksen nopeasti ja keskittyi taas repimään mustikanvarpuja.

tiistai 3. elokuuta 2010

Tästä se lähtee

Moi vaan kaikille! Tämän blogin valloittajaksi ilmoittautuu parisen päivää sitten kotiutunut keeshondneiti Tinja. Omistuksessani sattuu olemaan myös, ainakin seuraavan vuoden jonka vielä asun vanhempieni luona, kyseisen kessupennun isä, Sipe, joka varmasti niinikään tulee hyörimään taustalla. Koiria löytyy meidän taloudesta kessuttimien lisäksi vielä kaksi, mutta hepä jätämmekin täysin toissijaisiksi kavereiksi. ;)

 Tinjan kävimme hakemassa parin tunnin matkan takaa ja matka nyt sujui kaikin puolin hyvin, itse asiassa voin jo tässä vaiheessa todeta ettei pentu ole osannut tehdä mitään, mistä en erityisemmin pitäisi.
Ja mitä sitä nyt voisi sitten kertoakaan. Menneet pari yötä pentu on noussut kiltisti ensimmäistä kertaa silloin kun minäkin (6.30) ja syömisen ja tovin touhunnan jälkeen hiljentynyt uudestaan nukkumaan inhimillisempiin heräämisaikoihin. Sisäsiisteyden opettamisessakaan ei ole ollut mitään ongelmaa, sanomalehdet on hoksattu, vaikkei niitä päiväsaikaan tarvitakaan leikkimistä kummempaan kun neiti tekee hienosti kaiken pihalle aina kun sen sinne vie.
Hiljainenkin se (vielä) on. Päivän aikana haukutut haukut voisi jokaisena menneenä päivänä laskea vielä sormin ja hyvin riittäisivät.
Yksinolo sujuu nätisti ainakin puoleen tuntiin saakka, todettu on jo useampaan kertaan. Tinja ylipäätään haluaisi aina väsyessään omaan huoneeseen nukkumaan ja ahdistuu siitä ettei sinne pääse vaikka sitten yksin olemaan.

Samassa huoneessa Tinjan kanssa myllertää myös kaniherra Ade, joka ansaitsee Tinjan huomiota pelkkien nopeiden moikkausten verran. Ihan hyvä tilanne siis silläkin suunnalla.
Ja kun muitakin elukoita täällä suunnalla riittää niin jatketaan samasta aiheesta.
Ensimmäisenä kotiintulon jälkeen Tinjan kanssa moikkailtiin aitojen läpi kaikki koirat. Jokaiselta riitti hännänheilutuksia, mutta ehdottomaksi suosikiksi on noussut 10-vuotiaan laikanartun, Meten, aidan luona hyöriminen. Mette jaksaakin joka kerta olla vähintäänkin yhtä iloinen jälleennäkemisestä kuin pentukin.

Isäukko Sipen kanssa kokeilimme ensimmäisenä aidan ulkopuolella tapaamista. Sipellä on oma hm... ominaisuutensa pelätä pehmoleluja, ja samanlainen oli ensireaktio sylissä olevaan Tinjaankin. Sinne se aikuinen uros sitten vipelteli nurkkien taakse pakoon ja kurkisteli sieltä että joko hirvitys olisi viety pois näkyvistä. Hetken suostuttelujen jälkeen tuli Sipe hiiiitaasti lähemmäs, tällä kertaa vain ihmisiä moikkaamaan ja varoi huolella katsomasta tytärtään. Ja siitä taas tovi niin tuli tervehtimään pentuakin. Tinjan reaktio tähän puolestaan oli tömäyttää isämiestä tassulla kuonoon ja vispata häntäänsä mielettömästi.
Enempää ei sen jälkeen Sipeä häirittykään. Jopen (2,5v. polski owczarek nizinny, äitini koira) vuoro. Jope, joka muutenkin palvoo Sipeä maasta taivaisiin, päätti matkia äskeistä mallikuviota ja huomattuaan Tinjan hingun leikkiä ja mätkiä tassulla lähti sekin sitten töpöhäntä alhaalla pakoon sylissä olevaa pentuhirmua. Sori Tinja, ei kavereita tänään.

 Kissat puolestaan olivat kaikki ihmeissään. Minä itse suhtauduin niiden kohtaamiseen todella varauksella, kun aiemmat koirat ovat saaneet pennusta pitäen puoleensa vain sähinää ja vihaista mulkoilua.
Sen vuoksi tulikin yllätyksenä, kun muitta mutkitta koko kissakaarti seuraili parin metrin päästä pennun touhuja ja reippaasti tulivat yhtämatkaa sisätiloihinkin. Nekin kyllä leikkiyritykset torjuivat, yksi käpälänkin kanssa. 

Tänään, eli tiistai-iltana, oltiin Tinjan ja muiden koirien kanssa mökillä (joka on ehkä puolen kilsan päässä..). Samalla Tinja pääsi ekaa kertaa kulkemaan hihnassa ja äh... sekin meni niin yli odotusten, ettei mitään moitittavaa. Panta toki kutitteli välillä.
Ja Sipe näytti jo lämmenneen hieman ja kävi monta kertaa tervehtimässä pentua, vaikka enemmän näytti kaipaavan minun kanssa touhuilua ja huomionosoituksia ihmisten suunnalta. Tinja siirtyi mökkiin nukkumaan ja Sipe sai sitten kaipaamansa treenihetken (tokoliikkeitä pyörittelemme, vaikka kisat taisivat jäädä lopullisesti pois kuvioista). Illan päätteeksi käveltiinkin sitten kokoonpanolla muut koirat hihnassa Sipeä lukuunottamatta kotiin. Sipe on aina eniten ollut 'minun koira' joten siitä syystä se näytti nytkin minua seurailevan ja kiinnitti huomiota vain silloin tällöin keltaoranssin hihnan päässä hyppelevään pienoismalliinsa.



Voisin todeta, että mainio alku. 

Sipehän se