sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kuvapäivitys II

Koska olin huono ja unohdin kameran johdon vanhemmilleni viimeksi enkä saanut siirrettyä näitä kuvia ennen kuin nyt, niin tulee taas massaisa kuvapäivitys.
Tokotreenailutkin alkoivat, ollaan 'vasta' siis alkeiden jatkokurssilla. Hyppyä, paikallaanmakuuta&istumista, luoksetuloa ja ohitteluja harjoiteltiin. Kuten saatoin aavistellakin, Tinja järkyttyi alkuun hyppyesteestä. Kauhistuksestaan toivuttuaan se tajusi kuitenkin pointin ja sen jälkeen riemua taas riitti. Kaikki muut jutut menivät oikein onnistuneesti, paikka-käskyssä ei ole ongelmia ja luoksetulossa on vielä hieman haparointia sivulle kiepahtamisessa. Sipen kanssa tokoiluja muistellessa Tinja on huomattavasti kärsivällisempi ja keskittyy yksinomaan ohjaajaansa. Hiljaisempikin Tinja on - miten hämmästyttävää (tai sitten ei).
Kyllä me vielä edetään, vaikka muuttojen ja autottomuuden ja vähäisen rahallisuuden vuoksi kovin rauhallista tahtia...













Sipe


perjantai 6. tammikuuta 2012

Kuvapäivitys

Ei mitään hyödyllistä kerrottavaa. Olen yrittänyt selvittää rapsutteleeko tuo vielä itseään elävien täiden, vanhojen puremien&raapimisjälkien vaiko karvanlähdön tähden. Mysteeri on yhä. Täitä en ole kuitenkaan parinkaan harjauskerran jälkeen onnistunut löytämään. Ehkä ne vanhat puremat sitten kutittelee, eh? Välissä tuo ehti olla noin viikon rapsuttamatta itseään melkeinpä ollenkaan, joten jännä juttu.

Sitten ne itse kuvat, joissa Tinja on 18kk (ja melkoisen kevyessä & yhä vaihdosta kokevassa turkissaan).









tiistai 3. tammikuuta 2012

Lomailua

Koska Tinja rakastaa Sipeä...

















Kuvakollaasiin en puutu sen enempää, mutta Tinja todellakin on kova mielistelemään Sipeä minkä kerkeää. Samalla tavalla se taiteili myös tässä toissailtana osansa Sipen saamasta lihaisasta luusta. Sipe murisi ensiksi minkä kerkesi, mutta Tinja tosi sinnikkäästi häntäänsä vispaten ryömi pylly pystyssä ja kieli vilkkuen Sipeä kohti ja sai kuin saikin tuolta luvan repiä itselleen osansa.

Tinja vietti mielestään varmastikin tosi huisin joululoman. Paljon kivoja ihmisiä jotka ovat leikkineet ja touhunneet sen kanssa, paljon kissoja ja paljon herkkuja! Uutenavuotena se ei ollut raketeista moksiskaan (vanhemmillani saati minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään koiraa joka olisi pelännyt tulitteita, hyvin pystyy käyttämään niitä ulkonakin pitkin iltaa&yötä), mutta oli kyllä muutoin tosi juhlatuulella ja aamuviiteen saakka rellesti innoissaan ihmisten seassa. Intoaan leluihin ja ihmisten kanssa leikkimiseen Tinja ei ole kyllä menettänyt yhtään mihinkään puolentoista vuoden iässäänkään.