Liikehdintää

23.-24.7. oli varmaan Tinjan suosikkiviikonloppu tältä kesältä ;D
Lauantaiaamuna raahauduttiin autolla Lahden puolelle moikkaamaan Joensuun väestöä. Minttu-sheltin Tinja oli nähnyt jo viime syksynä eikä kemiat tuntuneet vieläkään kohtaavan. Toivo-villakoira sen sijaan oli Tinjasta erittäin laadukasta seuraa ja Toivon nähtyään Mintun Meela-lapsonenkin jäi seinäkukkaseksi muutamista vaisuista lähestymisyrityksistään huolimatta.

Koiraporukka kuskattiin kerrostalon kuumuudesta rannalle ja Tinja ehti vetää useat riemuhepulit yrittäen saada milloin kutakin läsnäolijaa leikkiseurakseen. Veteen menemistäkään neiti ei empinyt lainkaan ja taisi viettää siellä eniten aikaansa nelikosta. Kivaa sillä siis oli, siitä ei epäilystäkään! Kiitokset Joensuun kävijöille.

  

Paluumatkalla Heinolaan pysähdyttiin vielä Heinolan eteläpäähän tapaamaan Tinjalle läheisempiä koiratuttuja; ikätoveri portugeesi Petraa, Ângelaa ja Brunoa. Heinolan koirien uittopaikka (ainakaan se mille me osuttiin) ei ollut kummoinen ja Tinja selkeästi kartteli ikävää kivipohjaa ja äkkisyvää. Petran kanssa sen kuitenkin teki mieli leikkiä ja kun vesileikit ei kelvanneet ja alue oli vilkasta parkkipaikkaa niin jatkettiin matkaa koirapuiston puolelle. Siellä koiralauma touhusi aikansa ja teinipiskit ottivat muutamat leikkikierrokset vanhempien koirien nyrpistellessä kuonojaan moiselle touhulle.

---

Sunnuntaina ei ollut enää koirakaverien tapailuja, mutta pikku reissua silti. Tällä kertaa matkattiin Tinjan kanssa pohjoisen suuntaan Sysmän puolelle ja lähdettiin mustikkametsään. Tinja hokasikin hyvin jutun juonen ja napsi mustikoita puskista melkoista tahtia...



Seuraavan viikon huippujuttu on ollut asunnon varmistuminen Tampereella. Sijainti vaikuttaisi ok:lta koiran kanssa elämiseen, vaikka etusijalla toki olikin opiskelupaikan läheisyys ja hyvät kulkuyhteydet.
Parin viikon sisällä siis lähtee muuttoliike Tampereen suunnalle! ;D Sen suunnan koiraihmisten vuoro viihdyttää Tinjaa~

Haavereita ja seikkailuja

Hommasin liivit veneilyä/uimista varten ja nythän Tinjaa ei pidättele enää mikään lampea valtaamasta ;D

Keskikesä aloiteltiin hautajaismatkan merkeissä. Sipe, Mette ja Jope jäivät kotiin tarhoihin, mutta Tinja tuli mukaan 3½ tunnin matkalle ja perillä sai aluksi viettää aikaa viileässä, tyhjässä tallissa yksinään ja loppupuolella sitten ihmisten seassa. Pari karjalankarhukoiraakin olisi ollut nähtävänä, mutta ne eivät neitiä kiinnostaneet pätkän vertaa. Lehmiä kohtaan se sen sijaan oli utelias, vaikkakin varovainen. Kierteli hieman kauempana ja sitten varovasti aina lähentyi häntäänsä heilutellen kunnes stoppasi noin puolen metrin päässä kokonaan.
Ennen reissua tuli (jälleen) todettua se ettei Tinjasta, Sipestä ja Jopesta taida saada kolmestaan toimeentulevia kavereita. Jope kyllä suhtautui vapaana loikkivaan Tinjaan ensin ok:sti, mutta Tinjan tultua kutsumaan sitä leikkiin puolalainen kävi murisemaan ja sitten riensikin isäkessu nopeasti 'puolustamaan' tytärtään. Varsinaista tappelua ei tullut, Sipe kiepautti heti murinaansa jatkavan Jopen maahan, mutta siinäkin konfliktissa Jope ehti nirhaista toista naamaan jotenkin.
Sipeltähän lensi sitten mukavasti verta kuononseudusta ja parin aivastelun jälkeen se oli sotkenut jo minutkin ihan punaiseksi, huhhuh. Siinä olikin sitten pesemistä kummassakin. Haavoja en saanut lopultakaan paikallistettua, mutta kaikki hampaat olivat paikallaan eikä selkeästi näkyvää ruhjetta missään ja vuotokin loppui aikanaan hyvin joten ei siinä sitten mitään.

Itse reissun jälkeen riitti sitten jälleen koira-actionia Meten karauttaessa vapaalle. Vanha laika ei jaksanut kirmailla 'kuin' nelisen tuntia vapaalla eikä ilmeisesti poistunut omista metsistä kauemmas, mutta vältteli silti kaikki kutsut. Naapurit bongasivat sen juomatauolta lammen rannalta ja sen jälkeen saatiin koira onnellisesti kotiin.

Sittemmin koiralauman keskuudessa on ollut rauhallista. Monta kertaa on käyty uimassa, liivien kanssa Tinja jaksaisi polskia vedessä vaikka miten kauan&kauas - sillä ehdolla tosin että ihmiset eivät ole kaukana. Sipeäkin käytin uimassa liiveillä, mutta sen kanssa homma oli työläämpi kun ensin piti avustaa sitä ylipäätään uintitekniikan löytmisessä ja sitten se olikin jo pian niin väsyksissä ettei viitsinyt kauempaa uitattaa, rapakuntoinen kaveri. Tinja puolestaan sai uutta jännää kokemusta veneilemisestä. Se oli alusta saakka rauhallisen utelias veneilijä ilman mitään ongelmia (ellei lasketa sitä että kannoin sen sinne veneeseen?).