Tinjan kanssa aamulla vielä vähän epäilytti kun se oli aiemmin viikonloppuna saanut ensimmäistä kertaa elämässään käsitellä hirvenluuta ja vatsa ei ollut actionpäivän aamuna vielä tasaantunut kunnolla. No, ei siitä onneksi tullutkaan mitään vaivaa itse reissulla ja vatsa toimi mainiosti vielä pentupäivän lihapullamassojenkin jälkeen joten ei asiasta sen enempää. Ehkä Tinjalla on aineksia astetta teräksisempään vatsantoimintaan kuin isäukollaan, joka löysäilee herkästi eikä kyllä matkoillakaan ongelmaansa säästele.
Perille pääsin sujuvasti navigaattoriongelmista huolimatta (minulla on ollut kortti vasta tammikuusta ja Lahdessa olen ajanut vain keskussairaalaan joten epäilyksen varjoja oli liikkeellä). Ehkä minusta on vielä ajelemaan yksinäni samaan malliin marraskuun pentunäyttelyihinkin! (Tai no, kuskivaihtoehdot rajoittuvat kuitenkin itseeni...)
Päivä alkoi kouluttaja Saija Koskisen luennolla, aiheina oli koiran kouluttaminen ja vähän keeshondien ominaispiirteistä ja koulutettavuudesta. Ei mitään maatamullistavaa toki ollut sekä kessun että muita koiria aiemminkin kokeneelle, mutta yhtä kaikki oli antoisa ja löytyi sieltä uusiakin ajatuksia pyöriteltäväksi!
Luennon jälkeen jakauduttiin pienempiin ryhmiin, me oltiin (luonnollisestikin) aivan pienempien mukana (kas kun olimmekin pienimpiä, Tinjahan siis 15vk).
Kokoontumishetkellä bongasin joukosta toisen tosi nuoren oloisen natiaisen, joka paljastui sisko Leeksi, kutsumanimeltään Lyyliksi. En kyllä ulkonäön puolelta muuten olisi mitään aavistellut, itse asiassa siinäkään vaiheessa kun kysyin nimeä en ajatellut että olisi sisko kyseessä. Olivat niin kovin erinäköiset, ja erilaiset luonteiltaankin.
Nopean tutustumisen jälkeen keskityttiin siihen koulutushetkeen. Harjoiteltiin katsekontaktia, liikkumista ja namin rauhaan jättämistä. Tinja oli jälkimmäisessä harjoituksessa vielä ihan katsekontaktifiiliksissä; neiti ei suostunut edes vilkaisemaan lihapullaan joka oli tarkoitus laittaa maahan pennun eteen ja palkita pentu siitä kun se jättää sen rauhaan. Saatiin kouluttajalta vähän lisää vaikeusastetta peliin, vaikkei sekään kummallisesti touhua muuttanut.
Seuraustreeni oli se heikko lenkki. Tinja on vieläkin ihan kengurufiiliksissä ja tämänkin harjoituksen olisi mielellään vain loikkinut vierelläni. En oikein saanut selvää että tavoitteliko se loikinnallaan namikättä (joka kouluttajankin mielestä ei ehkä tainnut olla syy loikintaan kun tapana vaihdella namikättäni miten sattuu eikä meidän seuraustreenit ole muutenkaan niin palkkakeskeisiä koskaan) vai huomiota vai mitä. Ehkä tämä juttu karsiutuu kohta pois.
Treenihetken loputtua Tinja pääsi leikkimään siskonsa kanssa ja molemmilla näytti olevan tosi kivaa, vaikka narujen päissä joutuivat yhä olemaan.
Sitten oli kahvitauko, jonka aikana värväilin yhden apukäden pitämään pentua sillä välin kun itse hakisin leivokset ja kahvin. Tinjan naamakuvio oli ilmeisesti herättänyt suuremminkin ihastusta porukassa kun olin takas paikalle päässyt. ;) Vaan on sillä minustakin melkoiset silmälasit päähän kasvaneet.
Harrastusesittelyiden ajaksi pennut menivät autoihin odottelemaan. Näistä ei oikeastaan sen enempää, harrastekuviot ovat minulle jo melkoisen selvät. Viimeisenä oli pihalla agilityssä lyhyt esitys. Aikuisen koiran näytettyä taitonsa rimat laskettiin alas ja putki lyhennettiin niin että pentuporukka pääsi melskaamaan radantyngän parissa.
Tinja oli sen verran ujo pikkuneiti, että uskalsi lopultakin vain kävellä maassa olevan estepuomin yli, vaikka räikeänväriset tolpat hurjistuttivat alkuun. Lopuista esteistä ei sitten puhutakaan ;D Putken luokse en neitiä edes raatsinut viedä, siinä vaiheessa olisi varmaan tullut täysi stoppi ja paniikki! Annoin sen muutenkin mennä omilla ehdoillaan ilman kummempaa painostusta.
Ja siinä se päivä alkoikin olla kasassa. Autossa Tinja nukkui tyytyväisenä, mutta kotona se jaksoi kyllä hepuloida vielä vaikka millä mitalla ja mökkirannassa riehui pitkän aikaa.
 |
| Lyyli-sisko |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti