lauantai 9. helmikuuta 2013

Syksy 2012

Olin tosiaan koko syksyn/alkutalven päivittämättä blogia, joten pitää kuroa reilusti umpeen. Aiemmin jäätiin siihen tilanteeseen, ettei ollut eläimille sopivaa kämppää. Loppusyksystä sellainen löytyi ja asuntoon olen oikein tyytyväinen (kehtaa kutsua vieraitakin ;D). Sijainnin katsoin eniten sen mukaan, että pääsee pyörällä kouluun ja on helppo ottaa äkkilähtö Heinolaan (pikavuoropysäkki ihan talon kohdalla).

Syksyllä käytiin Heinolan näyttelyn jälkeen vielä yksissä näyttelyissä (olikohan Hyvinkää tmv.?), joista napsahti ensimmäinen EH. Arvostelu oli silti ihan mukava, vaikka tulos oli Tinjan 'näyttelyuran' heikoin. Arvostelua ei nyt ole mukana enkä muista siitä mitään tarkempaa. Enkä sitä, mistä syystä tuli juuri EH. Saattoi liittyä siinä syksyn vaiheessa olleeseen huomattavan kevyeen turkkiin.

Marraskuussa oli tosiaan muutto ja välittömästi siitä toipumisen jälkeen Tinja aloitti juoksut. Koiraharrastuspuoli oli siis täysin jäässä koko loppuvuoden kotitreenailuja lukuunottamatta.

Joululoma meni Heinolan puolella. Saldona myös ensimmäiset kuvat koko siellä olevasta koiralaumasta yhdessä;
Kessuista fiini yhteiskuva;
Sipestä seisotus. Sipe täytti lokakuussa kuusi vuotta, jännää miten aika kuluu!
Ja kuva naamataulusta, joka on ehkä yksi suosikkejani nallemaisessa hellyyttävyydessään ja ikihymyssään.
Ja tyttärestä syksyisiä kuvia. Tinjastakin kuoriutui aikuisen näköinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti