Tinja

Hiihtoloma

2012-02-26T10:06:00.001-08:00

Heinolassa, yllättäen. Melko jännittyneissä fiiliksissä saa itse olla kun perheenjäsenillä on influenssaa ja itse pitäis olla mieluusti ihan terveenä ensi viikonloppuna Virossa.

Menneen viikon aikana käytiin päivää ennen lomille lähtöä moikkaamassa Jennyä ja Kutia. Reissun oli alunperin tarkoitus olla jäällä seikkailua, mutta hetken päästä rannasta jää alkoi vaikuttaa epäilyttävän vetiseltä ja päästeli hurjia ääniä. Poistuttiin melko nopsaan siis. Tinjalla kuitenkin oli ilmeisen kivaa se pienikin hetki minkä sai vapaana irrotella.

Muuten vaan lenkkeilykin katkesi lumimyräkän vuoksi joten loppupäivä meni sisätiloissa. Tinja yritti aika ajoin liehitellä Kutia leikkimään, mutta antoi sentään isännälleen rauhaakin.

Kiitokset Jennylle ja Kutille (ja Janessalle) tapaamisesta, ensi kertaan! :)

Lomaillessa ei olla mitään hurjan jännää Tinjan kanssa tehty. Se on saanut riehua vuoroin kaikkien vanhempieni koirien kanssa - Sipen erityisesti. Veljenlapsieni vahtimista siinä sivussa.

Talvimeininkejä

2012-02-15T12:46:00.000-08:00

Eipä oo mitään superjännää tapahtunut. Jonkin verran tokoa - aika monta viikkoa jäi pois pakkasrajojen paukkuessa - ja runsaasti koirapuistoilua. Tinjan uusi superrakkaus on jäähallin parkkipaikka. Koirapuistoon sen lävitse asiallisesti käveleminen tuottaa nykyään suunnattomia vaikeuksia kun neiti haluaisi vain kieriä selällään ja hinkkailla naamaansa parkkiksen ohueen lumikerrokseen. Pitäis päästä jäälle tai jonnekin hengaamaan sen kanssa ilmeisestikin!

Melkoisia ailahteluitakin on ollut tammikuun mittaan. Yhden viikon Tinja oli oikein supersosiaalinen ja reipas koirapuistossa ja kaikkialla muuallakin, sitten seuraavalla viikolla se olikin yhtäkkiä hermoileva ja haukkui paljon herkemmin.
Nyt ollaan taas tasaannuttu normaalieloon ja haukkuminenkin rajoittuu jälleen puistossa tulijoiden ja menijöiden vahtimiseen.
Eilisellä tokotunnilla Tinja oli kyllä ihan ylikierroksilla oltuaan koko päivän yksin kotona aina treeneihin lähtöön saakka. Keskittymiskyky oli nollissa... liikkeet se kyllä teki reippaasti, mutta unohti ne heti saman tien ja esim. paikallaolo tuotti ennennäkemättömiä vaikeuksia. Turhauttavalta tuntui, mutta kyllä me seuraamista (käännöksiä lähinnä) saatiin treenailtua ihan OK:sti ja hyppyesteellä käyminenkin oli varmasti hyödyksi.
Paikallaolot on kyllä koti- & normilenkkeilyolosuhteissa menneet kivasti nykyisin, vaikkei noissa yksissä treeneissä loistettukaan. Iltaisin harjoitellaan tuossa viereisellä puistopolulla kun ei vastaantulijoita ole kummemmin. Koirapuistossa ollaan treenailtu myös jos ollaan yksin oltu toisella puolella ja toisella puolella on ollut koiria sopivasti häiriötä tuottamassa. Voisi varmaan muutenkin kokeilla lisätä häiriötasoa.

Ei nyt kummempia kuulumisia tällä kertaa. Omistajaa riivaa hirveä chilla- & koirakuume, voisko joku sammuttaa sen?

Kuvapäivitys II

2012-01-15T04:15:00.000-08:00

Koska olin huono ja unohdin kameran johdon vanhemmilleni viimeksi enkä saanut siirrettyä näitä kuvia ennen kuin nyt, niin tulee taas massaisa kuvapäivitys.
Tokotreenailutkin alkoivat, ollaan 'vasta' siis alkeiden jatkokurssilla. Hyppyä, paikallaanmakuuta&istumista, luoksetuloa ja ohitteluja harjoiteltiin. Kuten saatoin aavistellakin, Tinja järkyttyi alkuun hyppyesteestä. Kauhistuksestaan toivuttuaan se tajusi kuitenkin pointin ja sen jälkeen riemua taas riitti. Kaikki muut jutut menivät oikein onnistuneesti, paikka-käskyssä ei ole ongelmia ja luoksetulossa on vielä hieman haparointia sivulle kiepahtamisessa. Sipen kanssa tokoiluja muistellessa Tinja on huomattavasti kärsivällisempi ja keskittyy yksinomaan ohjaajaansa. Hiljaisempikin Tinja on - miten hämmästyttävää (tai sitten ei).

Kyllä me vielä edetään, vaikka muuttojen ja autottomuuden ja vähäisen rahallisuuden vuoksi kovin rauhallista tahtia...

Sipe

Kuvapäivitys

2012-01-06T11:16:00.000-08:00

Ei mitään hyödyllistä kerrottavaa. Olen yrittänyt selvittää rapsutteleeko tuo vielä itseään elävien täiden, vanhojen puremien&raapimisjälkien vaiko karvanlähdön tähden. Mysteeri on yhä. Täitä en ole kuitenkaan parinkaan harjauskerran jälkeen onnistunut löytämään. Ehkä ne vanhat puremat sitten kutittelee, eh? Välissä tuo ehti olla noin viikon rapsuttamatta itseään melkeinpä ollenkaan, joten jännä juttu.

Sitten ne itse kuvat, joissa Tinja on 18kk (ja melkoisen kevyessä & yhä vaihdosta kokevassa turkissaan).

Lomailua

2012-01-03T13:49:00.000-08:00

Koska Tinja rakastaa Sipeä...

Kuvakollaasiin en puutu sen enempää, mutta Tinja todellakin on kova mielistelemään Sipeä minkä kerkeää. Samalla tavalla se taiteili myös tässä toissailtana osansa Sipen saamasta lihaisasta luusta. Sipe murisi ensiksi minkä kerkesi, mutta Tinja tosi sinnikkäästi häntäänsä vispaten ryömi pylly pystyssä ja kieli vilkkuen Sipeä kohti ja sai kuin saikin tuolta luvan repiä itselleen osansa.

Tinja vietti mielestään varmastikin tosi huisin joululoman. Paljon kivoja ihmisiä jotka ovat leikkineet ja touhunneet sen kanssa, paljon kissoja ja paljon herkkuja! Uutenavuotena se ei ollut raketeista moksiskaan (vanhemmillani saati minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään koiraa joka olisi pelännyt tulitteita, hyvin pystyy käyttämään niitä ulkonakin pitkin iltaa&yötä), mutta oli kyllä muutoin tosi juhlatuulella ja aamuviiteen saakka rellesti innoissaan ihmisten seassa. Intoaan leluihin ja ihmisten kanssa leikkimiseen Tinja ei ole kyllä menettänyt yhtään mihinkään puolentoista vuoden iässäänkään.

Raivorapsutus

2011-12-17T05:45:00.001-08:00

Vasta päästiin juoksuista niin sitten tietty tuli täit. Neiti rapsuttelee karvaa irti kauluristaan melkoista tahtia. Täytyy toivoa, että lääkitys ehtisi tehota ja täit kaatua ennen joululomille lähtöä, muuten tulee epäilemättä erittäin kiva joulu neljän koiran kuoputtaessa tauotta itseään. :)

Koska tämä päivitys ois muuten niin köykäsen oloinen niin listailenpa nyt käskyjä, jotka Tinja juuri tällä hetkellä muistaa ja osaa.

Istu
Seiso
Maahan
Tänne
Seuraa
Paikka/odota
Sivu
Kylki - menee kyljelleen
Vilkuta - menee kyljeltään selälleen ja huiskuttaa tassuilla
Hassu/tassu - antaa tassun
Kissa/koirapuisto/missä/etsi - hakee kissapehmolelun (tai jos sitä ei näy niin ketun)
Ole hyvä - saa syödä/ottaa
Yksi - läpsäyttää maata kerran
Kaksi - läpsäyttää maata kaksi kertaa
Ympäri - kierähtää ympäri (ihan seisovilteen siis)
Kumarra

18kk

2011-12-11T05:34:00.001-08:00

Eikä kuvaa haha.
Voinen kuitenkin sanallisesti summailla kuluneen vuoden sekä nykyhetken.

Vuosi meni nopeasti ja aika iso osa siitä meni ihan peruskoulutuksen ja näyttelyiden merkeissä. Kevätpuoli käytiin koiranäyttelyssä junnuluokassa, matkaan lähti aina punainen ERI-nauha, Lahdesta myös SA. Mätsäreissäkin vuoden väri oli punainen, Tinja ei ole tähän mennessä kertaakaan saanut sinistä nauhaa. Paras sijoittuminen oli viimeisimmältä käväisyltä PUN1 BIS2.

Kaikki näyttelyarvostelut 2011;

"Sukupuolileimaltaan ja tyypiltään erittäin hieno narttu, joka myös esiintyy reippaasti. Todella sievä pää ja tumma pigmentti. Hienot sangat. Kaulassa ja rungossa hyvä ryhti. Vielä hieman suora edestä ja löysät kyynärpäät. Laadukas turkki. Kaunis keskiharmaa väritys. Hyvä häntä"

"10kk. eritt. hyvä tyyppi & mittasuht., kaunis pää & silmät, purenta ok. Kookkaat hieman pehmeät korvat, eritt. hyvä rintakehä, raajaluusto & kulmaukset. Hyvä turkki & häntä, löysät etuliikkeet, hyvä askelpituus."

"Kaunis pää, jossa vahva sukupuolileima. Tällä hetkellä epävarmuutta etuosassa. Tarvitsee enemmän tilavuutta runkoon. Hyvä tilavuus takaosassa. Liikkuu hyvin"

"10 months, ex scissors bite, ex. type, short body, ex. coat, good head, fine muzzle, good eye & ear, ex. body, standing trench (?) in front, well argulated, ex. tail carriage, moves well"

"1 year. Excellent proportions. Short, square body. Good tail and good colour. Her foreface is just a little short for balance. Good carriage. Her ears could be neater. "

Toukokuussa käytiin pari kertaa koirakoulussa, kunnes juoksut keskeyttivät senkin touhun. Heinäkuussa alkoi totaalinen karvanlähtö ja alkutalveen saakka Tinja on ollut melkoisen naku tapaus.

Elokuussa muutin Tinjan kanssa Tampereelle kerrostaloyksiöön. Maisemanvaihdos oli melkoisen täydellinen joten vaatihan se totuttelua. Sisällä haukkuminen ei ollut missään vaiheessa ongelma, mutta lenkeillä ohittaminen piti opetella uudestaan. Huomattavasti Heinolan koirapuistoja vilkkaampi koirapuistokin vei oman aikansa ja yhäkin Tinja vähän ujostelee siellä jos ei ole tuttua koiraa seurana.

Terveystutkimustulokset lonkat B/B kyynär 0/1 ja polvi 1/0 olivat jonkin sortin pettymys, mutta niillä eletään. Tinja on hitusen reilu 45cm korkea ja painaa 15kg.

Keskellä pimenevää syksyä kävimme tokon alkeiskurssin ja tammikuuksi ollaan ilmoittauduttu jatkokurssille. Ennen säiden kylmentymistä ehdittiin myös pienesti testata verijälkeä. Näistä on hyvä jatkella ensi vuonna ja käydä näyttelyissäkin testaamassa mitä tapahtuu nyt, kun Tinja ei ole enää luonteeltaan ja liikkeiltään täysi junnu.

Kuvaspammia

2011-12-04T02:14:00.001-08:00

Tällä kertaa isä ja tytär touhuamassa. Mainiota kun päivä meni niin nopeesti ohi, että kotiin tullessa aurinko oli jo laskemassa ja tuli hirveä kiire juosta kameran kanssa pihalle. Koirat ovat siis harjaamatta jee.

Iki-iloinen Sipe

Eivät järki ja tukka viihdy samassa päässä

2011-12-02T07:30:00.001-08:00

Vaihteeksi bussimatka Heinolaan. Kaikenlaista jännää olikin tapahtunut sitten viime käynnin! Koirapuolen huomattava muutos oli... Jope.

Karvan lähtiessä myös sen itsetunto ja avoimuus ovat kohonneet hurjana! Ennenhän se on siis aina juossut Tinjaa pakoon ja murissut. Nyt ne touhuavat ongelmitta yhdessä. Jope ei tosin vieläkään ymmärrä ihan kaikkea Tinjan elekielestä, mutta yrittää silti leikkiä ja kirmata omalla tyylillään kessuneidin mukana. Tinja puolestaan on luonnollisestikin ollut äärimmäinen innostunut polskiherran muutoksesta.

Tinja melkein 18kk

Tsuk tsuk tsuk tsuk

2011-11-28T04:41:00.001-08:00

Tinjan juoksut kestivät tasan kaksi viikkoa loppuen 26.-27.11. viikonloppuna. Perjantaina kirmaistiin junalla kohti Joensuuta, mikä oli Tinjalle ensimmäinen junamatka (ja minulle itsellenikin toinen eheh). Ensimmäisen junaosuuden Pieksämäelle Tinja hengaili whippetpennun kanssa, ehdottoman positiiviset muistot sille ainakin jäi ja osasi myös käyttäytyä ihan rauhaisastikin eikä vain riehunut. Jatkokyyti oli taajamajuna, jossa Tinja nukkui koko matkan.
Perillä odotteli tutut shelttikaverit Minttu ja Meela. Tällä kertaa sheltit eivät arkailleet Tinjaa ja kolmikko liikuskeli sulavasti yhdessä. Mintulla oli parhaillaan juoksut menossa ja se oli aivan erityisen rakastunut Tinjaan.
Egoaan kasvatellut Tinja kylläkin halusi tehdä matalalla murinalla aina selväksi jos joku tuli liian lähelle minun laukkuja, mutta eipä se äänekästä uhoamista ja tuuppimista kummemmin raivonnut. Kerran sheltit onnistuivatkin tunkemaan sirot nokkansa laukkujen ruokakätköihin, mutta eihän Tinja-hölmö sitten siinä vaiheessa ollutkaan kiinnostunut menemään väliin.

Lauantaina oli pikkujoulujuhlintoja, joihin koirapuolelta osaa ottivat Tinja, sheltit, Hupsis-lappis ja Pinna-bc. Alkujännäilyjen jälkeen koiraporukka touhusi koko yön yhtenä laumana ja Tinja tykkäsi etenkin Pinnan kanssa nahistelemisesta.
Sunnuntaina Tinjaa taisi väsyttää yön meiningit, se oli hieman hermostunut ja haukuskeli normaalia enemmän. Junassa se pääasiassa nukkui, mutta jos jotain erityisen jännää tapahtui, mikä herätti kessuneidin niin se kyllä haukahteli taas. Onneksi hiljeni nopeasti komentamalla.
Pieksämäellä Tinja pääsi myös näkemään talven ensimmäiset lumet ja kulki koko puolisen tuntia kestäneen odotteluajan kuono maassa.
Seuraavassa junassa matkanneesta kessupennusta Tinja oli erityisen kiinnostunut ja kurkkaili penkkien alta rotutoveria.

Ekstrana kännykkäkuva elokuulta.

Tampereellakin lumia odotellessa! Hyvä kun juoksut ohi niin nyt päästään koirapuistoonkin taas käyskentelemään.

// Ainiin. Ulkokuvat (c) Laura P.

Tikahdun

2011-11-13T09:48:00.000-08:00

Niitä kuvia juu.

Match show -pytyt parin viikon takaa

Mirolle terveisiä hehkeältä neidolta

HA HA HAA

Laiska koira on laiska

2011-11-12T06:48:00.000-08:00

Juoksut ovat nyt kestäneet viikon ja tuo otus on todellakin ihan älyttömän laiska! Koulusta tullessani se korkeintaan lyllertää hitaasti ja monien venytysten kera vierelle jumittamaan tai vaihtoehtoisesti rötköttää pöydän alla pää vain kääntyen oven suuntaan. Hississä se ei vaivaudu kääntymään ympäri vaan seisahtuu paikalleen takamus ovea hipoen ja liikkuu vasta poislähtiessä.
Sisälläolo on puhtaasti nukkumista siellä täällä yksiössä ja pihalla olosuhteiden pakosta tehdään muutenkin vain lyhyitä lenkkejä (erittäin vilkasta koiraseutua tämä eikä paljoa lenkkitilaa muutenkaan). Ruokahalukin on neidillä nollissa.

Eipä kummempaa vuodatusta tällä kertaa. Voisin joskus latailla kameroiden akut, vaikka tuollaisen läheisyydenkipeän otuksen yksinään kuvailu on kyllä vähän vaikeaa...

Eka jälki

2011-11-05T05:46:00.000-07:00

Edeltävänä sunnuntaina käytiin niittämässä mainetta viereisen parkkiksen match showssa. Meinattiin missata koko tapahtuma kun heräilin itsekin vasta yhdeltätoista ilmottautumisaikojen alkaessa. Hyvin ehdittiin ja Tinjaa ei haitannut ollenkaan suoraan unilta vipeltää kehin - sehän esiintyi paremmin kuin koskaan aiemmin. Etenkin ravaamiseen olin tyytyväinen, minusta vaikutti ettei koira yrittänyt koko ajan hakea katsekontaktia tai heitellä innokkaasti jalkojaan tai kulkea viistosti, mitkä siis ovat olleet sen ongelmakohtia toisinaan.

Ensimmäisessä kehässä Tinja edusti mallikkaasti ja sai punaisen nauhan. Punaisten isojen aikuisten kehässä meitä sitten kierrätettiin oikein urakalla ja Tinja otti seisoessaan välillä häiriötä naapurikehistä. Erittäin hyvää treeniä kuitenkin. Sijoituttiin punaisten ykkösiksi. BIS-kehässäkin saatiin vipeltää viimeiseen saakka, lopullinen päivän saldo PUN1 BIS2.
Seuralaisia ei sattunut olemaan paikalla joten kuvia ei ole lainkaan. Mutta ehkä joskus toistekin voidaan menestyä jos esiintyminen sujuisi samaan malliin kuin tuolloin. ;)

Tällä viikolla lähdettiin keskiviikkona Heinolaan. Tinjan juoksuista ei ole vielä tietoakaan joten se on saanut riehua isänsä kanssa yllin kyllin. Lisäksi päätin viimein reipastella ja rymytä metsän puolelle testailemaan verijäljen tekoa. Verta ja metsää kun löytyy omasta takaa.
Tein pari jäljenpätkää, eka vain kymmenisen metriä ja toisen useankymmenen metrin, suoraan meneviä kumpikin. Annoin jälkien vanheta noin viisi tuntia ja sitten lähdettiin Tinjan kanssa. Tinjaa ei tarvinnut avustaa hommassa, se nuuskutti jäljet menemään nenä uskollisesti maassa. 'Pidemmällä' jäljellä se kerran käväisi tekemässä pari metriä jotain omaa hillumistaan sivuun ja katseli maisemia, mutta jatkoi sitten jäljen loppuun ...ja säikähti loppuun lihan lisäksi jättämääni muovipussia...
Mutta vaikutti sen verran toimivalta jutulta että eiköhän me tulla kokeilemaan vielä lisääkin jälkiä. :) Talvi tietty tulee ihanasti eteen jarruttamaan uuden 'harrastuksen'.

-----------------------------
muokkaus illalla

Mitä kohtalon ivaa, että ne juoksut sitten alkoivat juuri kun pääsin mainitsemasta toisin. Huomenna edessä epäilemättä riemukas matka kotiin, kahdessa bussissa koira vaaleanpunaisissa pitsireunaisissa juoksupöksyissä. Jes!

Zzzzh zzzhh

2011-10-25T13:47:00.000-07:00

Teenpä minäkin sitten kahdeksan faktan haasteen kun kerta suora vaatimus tuli. Muutoin voin todeta, että Tinjan kanssa elellään raukeaa hiljaiseloa ja odotellaan toisia juoksuja. Suurimpia actionhetkiä on jänikset, joita tulvii kerrostalon ympärillä vaikka ja mistä. Tänäänkin meinattiin tallata yhden päälle - Tinjakin näköjään sen verran taukki ettei osannut minua varoittaa kyseisestä otuksesta metriä lähempää.

1. Porukat laittoivat nimiini koiran minun ollessa vielä alle vuoden ikäinen. Glen of imaalinterrieri Marfidal Favorite Fellow oli todellinen jukuripää, jonka kanssa haasteena oli etenkin tulla juttuun muiden koirien kanssa. Herra valioitui nopeasti Suomen muotovalioksi, vaikka niistä ajoista minulla ei ymmärrettävästi olekaan mitään muistikuvia. Antti eli 14-vuotiaaksi, missä vaiheessa olin itsekin jo sen verran vanha että saatoin tehdä päätöksen etteivät terrierit, ainakaan glennit, taida olla mun juttu. ; ) Antti kuitenkin oli todella valloittava kaveri ja ehdottoman ihmisrakas.
Papereissa osaomistuksessa olleita koiriani ovat (olleet) iso münsterinseisoja Nadisa Snow Sissi ja keeshond Eerondaali Fashion.
2. Aiemmasta voinee päätellä etten ole koskaan elänyt ilman koiraa. Lapsuuden aikana on ollut koiria FCI-ryhmistä 1,3,5,7.
3. Näyttelyt ovat tutuimmaksi tullut harrastusmuoto koirien kanssa, kaikki vanhemmillani olleet koirat ovat käyneet kehissä ja minä sitten jatkan kiltisti samaa linjaa... Harvemmin noita palkintoja tulee kouraan joten 'harrastuksen' takana on toki muita aatteita. On hienoa tehdä tiiviskontaktista yhteistyötä koiran kanssa ja saada ulkopuolisen arvostelua koirastaan.
4. En osaa suoraan nimetä ehdottomia lempirotujani, ehdottomia ei-rotuja kyllä löytyy niidenkin edestä. Tinja kuitenkin on aivan mahtava otus luonteeltaan, sen kanssa on ollut ehkä luvattomankin helppoa. :D Ei ole tarvinnut hetkeäkään katua Tinjan ottamista. Meillä ikinä olleista roduista ulkonäöllisesti suosikkini on varmaan ollut iso münsterinseisoja, mutta niiden luonne ja käyttötarkoitus eivät kohtaa minun toiveitani. ;) Itälaikoissakin tulee vastaan todella (minun silmääni!) upeita yksilöitä [1] [2] [3]. Kessut ovat omalla persoonallisella tavallaan ihanan näköisiä nekin, vaikkakaan eivät samalla tavalla kauniita silmiini kuin aiemmat mainintani - 'söpö' olisi paljon parempi adjektiivi. Toisaalta Tinjan naamaa voin jo pitää rehellisesti sanottuna kauniinakin.
5. Koiraharrastuksissa olen todellinen laiskimus ja kilpavietitön yksilö. Tokoa harrastelen sen koiran&ohjaajansa uljaan yhteyden vuoksi, vaikka haluan kyllä joskus vielä virallisia koetuloksia sen merkiksi että todellakin osataankin niitä juttuja. Agility ja mejä kiinnostavat myös, mutta kumpaisenkin aloittamisen kanssa olen nyt harkintatauolla. Agility saattanee jäädä odottamaan seuraavaa koiraa, vaikka Tinja onkin erittäin lahjakas loikkija ja vikkelä kintuistaan... Terveystulokset eivät vaan olleet mitkään parhaimmat kunnon harrastamista aatellen.
6. Tokossa en silti ole vielä päässyt ALO-liikkeitä pidemmälle. Sipen kanssa treenasin alokasliikkeet kaikki, mutta Tinjan kanssa on vielä paljon työtä silläkin saralla, mm. estettä ei olla päästy kokeilemaan vielä lainkaan.
7. Vanhemmilta on 'periytynyt' myös viehätys hieman harvinaisempiin rotuihin. Harrastuksia jne. ajatellen pidän keskikokoisista koirista eniten, mutta ajatuksissa kutkuttaa myös pomeranianin tyyppinen pikkuotus laumanjatkeena.
8. Pidän turkinhoitamisesta, mutta jostain syystä tuntuu todella häiritsevältä jos joku on katselemassa vierestä. Harjaushetkeni (puunailen Tinjaa, Sipeä, Metteä 'vakituisesti') ovatkin yksityisiä tilaisuuksia. ;)

Terveystutkimukset

2011-10-17T06:51:00.000-07:00

Sain sulateltua polvituloksen niin saapui kennelliiton lausunta ja nyt pitää sulatella sitten vielä kyynärtuloskin... (Joka siis lähti 0/0)

Tinjan lopulliset tutkimustulokset: lonkat B/B, kyynär 0/1, polvet 1/0. Ei mitään katastrofia mihinkään suuntaan, muttei sen puoleen priimakamaakaan.

Jännää ilmassa

2011-09-30T04:12:00.000-07:00

Tokon alkeet on edenneet. Tinja ottaa perusasentoa paljon hallitummin ja on erityisen hohdokas paikallaanoloissa. Perusasennosta maahanmenemisessä sillä on häikkää, vaikka se olikin ottanut pahaksi tavakseen mennä seisomastakin istumisen kautta maahan. Nyt ollaan saatu seisomasta maahanmenossa karsittua se istumisvaihe lähes kokonaan pois.
Luoksepäästävyyttäkin ollaan treenailtu, oishan se kiva jos koira pysyis istumassa siinä vieressä eikä tarvis jännäillä että vipeltääkö se nätisti moikkaamaan vai moikkaako riemupompauksen kera.

Tiistaina tehtiin tuttavuutta kääpiövillakoira Kutin ja omistajansa kanssa - vaihteeksi suunta koirapuistoon, näin yksipuolista se minun ja Tinjan ulkoiluelämä on. ;) Koirapuistossa oli pienten puolella melkoisesti porukkaa ja isojen puoli näytti tyhjältä niin kokeiltiin mennä sinne rauhassa tutustuttamaan kaksikkoa.
Ei se isojen puoli sitten tyhjä ollutkaan, iso ja riehakas vieras neitikoira pyyhälsi temmeltämään joukkoon. Tinja oli alku-ujostuksen jälkeen varsin ihastuksissaan uudesta leikkikaveristaan. Kuti-parka jäi pienikokoisempana seinäkukkaseksi, vaikka koittikin vetää huomiota erilaisilla dramaattisilla elkeillä äänistä aina ontumiseen.

Isojen riehujien lisääntyessä aidassa lähdettiin sitten pois ja jatkettiin Kutin kanssa iltaa vilkkailla puistopoluilla ja pikkuyksiössäni. Tinja oli kovin itsevarma kodinemäntä ja olisi kovasti halunnut vieraansa leikkivän kanssaan käymällä tuuppimassa tuota ja haukkumalla päin naamaa. Kuti ei leikkimään lämmennyt kuin Tinjan lelujen kanssa, mutta Tinja ignoretti tyystin osakseen saamansa murinaprotestit ja jatkoi iloista linjaansa. Sentään piti vähän kohteliasta etäisyyttä eikä ollut koko ajan iholla kiinni.
Kiitokset Jennylle ja Kutille tapaamisesta :)

Torstaina matkattiin vaihteeksi Heinolaan, koskapa perjantaille oli eläinlääkäri siellä. Terveystutkimuksia ja rokotuksia, joita en totta puhuen kyllä jännäillyt etukäteen kummemmin ja olin ehkä turhankin luottavainen. Polvilausunnoksi tuli 1/0 (mediaalinen), mikä toki harmittaa jonkin verran. Tinjalla ei ole koskaan ollut mitään häikkää polvessa eikä mitään vahinkoja ole tapahtunut missään vaiheessa pentuikää. Noh, ainakaan tuon ei pitäisi vaikuttaa eloon jatkossakaan millään muotoa, eiköhän harrastusura onnistu ihan hyvin.
Lonkista en uskalla sanoa yhtään mitään ennen kuin saan tulokset käsiini, kerron sitten. Niissä saattaa tulla jonkin sortin rokotusta "hieman matalista lonkkamaljoista", sen näkee sitten. Kyynärissä puolestaan ei pitäisi olla mitään häikkää.
Tinja ei olisi halunnut nukahtaa tutkimuksia varten ja sille lisäiltiin suoneen rauhoittavia vielä röntgenhuoneessakin. Sieltä tultuaan neiti yhäkin itsepintaisesti puisteli päätään ja heilutti korviaan äkillisille äänille ja autoon päästyään nosteli jo päätään vaikka herätyspiikkejä tai mitään ei ollut annettu. Autosta päästyään seisoskeli ja käveli ominkin jaloin, hieman haparoiden sentään.

Riittäskö jo sateet?

2011-09-13T09:50:00.000-07:00

No ei riittäs.

Aloiteltiin Tinjan kanssa tokon alkeitten ryhmässä. Ryhmässä on mennyt ihan mallikkaasti, etenkin vapaa-käskyn käyttö on valottunut nyt itsellenikin tehokkaammin kuin aiemmin. Tinjakin on kehityskelpoinen yksilö, mitä nyt piti aloittaa maahan-komennon opettaminen uudestaan kun tuo on näköjään ajan saatossa muuttanut 'huomaamattani' liikesarjansa niin että käy ensin istumaan ja siitä vasta maahan...
Bussimatkat kurssille on olleet vähän enemmän hampaidenkiristelyä. Kummankin tunnin jälkeen olen myöhästynyt n. kymmenellä metrillä parhaasta paluubussista, kivaa! Sitten pitänyt ootella tunti bussia ja päässyt kotiin vasta pimeällä huoh. Auto ois ihan jees.
Iloinen kyllä olin siitä että Tinja osaa nyt mennä paikallisbusseihin kivasti, itse astelee sisään ja tepastelee kauniisti bussin keskiosaan. :) Aiemmin sain kantaa koiran sisään.

Viikonloppuna käväistiin vaihteeksi Heinolassa. Tarkoitus oli ottaa kuvia kummastakin kessusta, mutta kas...

Henkinen taantuma

2011-08-30T12:29:00.000-07:00

Miksi minusta on alkanut tuntua siltä, että Tinjan iästä on nyppäisty vuosi pois? Eilen se jahtasi ja näykki nilkkoja, täh? Muutenkin koko koira on 24/7 epäilyttävän hyväntuulinen ja hyppii koirapuistossa muitta mutkitta kenen vaan ihmisen syliin.
Toisaalta se kuuntelee paljon paremmin ja nopeammin, mutta sitten taas keskittymiskyky on laskenut pohjalukemiin - pääkoppa ei kestä kuin pari toistoa. Mielenkiintoinen luonnemuutos. Ehkä se vaan sitten energia patoutuu omien opiskelupäivieni aikana. Ensi viikolla aloitetaan ryhmässä tokoilut ja kotitreenejä otettu kevyesti ennen sitä.

Viime viikolla Tinja pääsi treffailemaan Miron kanssa useampaan otteeseen ja nythän se on aivan ihastunut nuoreenherraan. Torstain Tinja oli kokonaan Miron luona kyläilemässä (ilman minua siis) ja ilmeisestikin oli melkoisen touhukas päivä. Perjantaina olikin bussissa Tampereelta Lahden kautta Heinolaan yksi sikeästi nukkuva koira. Ihan mutkaton matka ei tälläkään kertaa ollut, haasteensa toi perjantai-illan nuorisobileet Lahden bussiasemalla (bussinvaihto - reilu puoli tuntia odoteltava) ja tiellä koikkelehtivat hirvet.

Heinolassa Tinja sai viettää viikonlopun Sipen kanssa juoksemalla ja painimalla. Sipellä oli yhä melkoinen karvanlähtö menossa ja harjalle riitti hommia... Tinja kävi nopsaan uimassakin, vaikka tylsäähän se oli kun ei ollut ketään uintikaveria.

Tampereella kävelin kartta kädessä maanantaina match showhun. Kahdeksasta neljään koulupäivän jälkeen ei ollut aikaa valmistautumiselle kuin pieni hetkinen ja unohdin sitten toki takin matkasta. Harmittaa myös kun retkituoli tuli jätettyä Heinolaan, siitä olisi iloa näissä.
No, Tinja ainakin oli koko illan hilpeällä tuulella. Päivän yksiössä lojumisen jälkeen sillä oli kunnon ylimäärä energiaa joten paikallaanlojuminen tuotti vaikeuksia. Kehässä esiintyi kuitenkin ihan mallikkaasti siihen nähden miten pitkä tauko näyttelyhommissakin on nyt ollut. Punainen nauha tuli, mutta ei jatkossa enää sijoituksia. Punaisten kehässä Tinjan keskittymiskyky oli jo nollassa ja se olisi halunnut leikkiä takanatulijan kanssa ja tehdä kaikenlaisia muita temppuja kuin seisomista. Pentu.

Piirros, jota en koskaan jaksanut tehdä loppuun.

Miron ja Tinjan hengailuja voi katsella täältä kun itseä laiskottaa nyt kuvien siirtely.

Heinolan näyttely

2011-08-21T07:01:00.000-07:00

Tinja on saanut nostettua egoaan Tampereen puolella, nyt se ei enää koirapuistoissa jää massankaan keskellä pelkäksi seinäkukkaseksi. Isoja koiria kyllä varoo vähän eikä oikein tiedä miten leikkisi niiden kanssa, mutta kaikki muut on neidin mielestä jo kivoja.
Haukkumista en ole saanut kitkettyä pois jos lenkkipolulla tulee toisia koiria vastaan. Ihmiset se osaa nyt ohittaa hiljaa ja kauniisti joten suunta ei voi olla ihan huonokaan. Aika monta kertaa ollaan koirienkin ohi päästy hiljaa sentään ja Tinja hiljenee kyllä muutenkin oitis kun vieras koira on jäänyt meidän taakse.

Koirapuiston puolella Tinja pääsi viikon sisällä leikkimään kahden eri kessun kanssa, Miron (Ikurin Xmas Box) ja Lunan (Waatan Brassica). Tykkäsi kyllä kumpaisestakin tapaamisesta, vaikka Lunan hyperenergisyys menikin välillä Tinjan ymmärryksen yli... :)
Ja muunrotuisia leikkikavereita sitten on riittänytkin vaikka millä mitalla.

Perjantaina lähdettiin kohti Heinolaa, mikä ei ollut ihan yksinkertaisin matka. 2km matka bussipysäkille koiran ja kahden ison kassin kanssa ja urakan päätteeksi vastassa täysi bussi... Päästiin tuntemattoman herrasmiehen viereen istumaan onneksi, toivottavasti arvosti karvaista kengänlämmikettä kaksi tuntia. Tilaa oli todella vähän, mutta Tinja oli hienosti hiljaa ja rauhallisena koko matkan. Bussin käytävällä kulkeminen sitä jänskätti, mutta kyllä se omatoimisesti laskeutui Lahdessa ulos.
Siellä vaihdeltiin bussi lähes tyhjään, mutta ilmastoinniltaan erittäin kehnoon yksilöön. Mukaan tuli myös joku kääpiökoira, jolle neiti ego murahti tervehdyksen.
Loppumatkassa ei enää ollut mitään jännää, mutta täytyy sanoa että tulee kyllä tuskaa jos Tre-Lahti -välin linja-autot ovat aina tuota luokkaa. :|

Sitten siihen itse Heinolan näyttelyyn josta otsikko kertoikin joo! Sinne oli siis ilmoitettu äidin polski, jolla kaksi sertiä takanaan.
Valiota emme tälläkään kertaa saaneet, ERI1 ja siinä se. Tinjan otin mukaan turistiksi, jos vaikka sais vähän varmuutta tuohon vieraiden koirien kohtaamiseen hihnassa. Näyttelypaikalla Tinjalla olikin lystiä, se olisi halunnut leikkiä vaikka keiden kanssa (erityisesti Jopen, joka yhäkään ei arvosta Tinjan lähestymistä) ja jos aika kävi muuten pitkäksi niin hiekkakenttä olisi ollut kiva kaivettava jipii.

Kameran tosiaan unohdin tyylikkäästi Tampereelle. :)

Tilannekatsaus

2011-08-12T01:06:00.000-07:00

Viikko siitä kun ensi kerran majoituttiin Tampereelle. Tiistaina palailtiin taas tänne. Nyt kun Tinja tajusi ettei kyse olekaan vain pikku vierailusta niin sen luonne on hieman muuttunutkin. Sisätiloissa se on rauhallinen ja hiljainen yhäkin. Ensimmäinen postin tuleminen tosin sai aikaan melkoiset murinat, mutta muutoin. Sen jälkeen olen itse testaillut änkeä poissaolojeni jälkeen tavaraa postiluukusta sisään ja soitella ovikelloa jne. Ovikellolle se haukahti yhden kerran ja hiljeni sitten. Postiluukun ääniin ei ole reagoinut enää mitenkään.

Pihalle päästessä se osaa odottaa että päästään piha-aidan ulkopuolelle ennen kuin tekee tarpeitaan. Haukkumisen kanssa pitää vain tehdä hieman töitä, Tinja aloitti tämän viikon puolella hälytellä vastaantulijoista. Pyöräilijät se tosin jättää huomiotta, mikä vähän kummastuttaa. Heinolassa se haukkui juuri ne pyörät ja ignoretti kaiken muun. Jaa'a.
Vaihdettiin nyt sitten lenkkivarustus valjaista pantaan ja lyhyempään hihnaan ja tasku täyteen nameja. Sen jälkeen on alkanut taas sujua, vaikka vaatiihan tuo joka ulkoilutuksen muuttaminen koulutustunniksi itseltä keskittymistä.

Koirapuistossa ollaan käyty useampaan otteeseen. Tinja on jo reipastunut siellä, vaikka viihtyykin parhaiten silloin kun muita koiria on korkeintaan yksi. Isot koiralaumat menevät yhäkin sen ymmärryksen yli ja kessu vipeltelee jalkojeni taakse turvaan ja käy sieltä sitten laahustamassa muitten perään uteliaan, mutta varovaisen näköisenä.

Pikku haeskelun jälkeen onnistuin löytämään meille tokon alkeiskurssin. Ensi kuun alussa näyttäisi myös olevan mätsärit tuolla läheisellä parkkipaikalla. Ei siis tarvitse Tinjan pelkässä yksiössä muhia tätä syksyä.

Muuttopäivä

2011-08-06T04:17:00.000-07:00

Kuten ennakoinkin, Tinjalla ei ollut vaikeuksia ekana päivänään kerrostalossa. Muiden purkiessa muuttokamoja neiti ryömi pahvilaatikoiden päällä ja nakerteli luuta ja kanniskeli kissapehmoaan. Hissiäkään ei arastellut yhtään.

Pihalla iski sentään pienoinen levottomuus ensimmäisen lenkin aikana kun oli uusia juttuja - lastenvaunujen ohittamista ja vilkas tenniskenttä. Siinä olikin päivän ainoat haukahdukset.
Vastaan tuli myös tuntematon mies, joka erehtyi luulemaan Tinjaa joksikin toiseksi lähitienoon keeshondiksi. Sääli, ei saatu tarkemmin selville kuka tuo mystinen kloonikoira oli. Tinjaa hieman ujostutti kun vieras ihminen lähestyi sitä yllättäen hyvinkin tuttavallisesti ja puhui kuin vanhalle ystävälle.

Noiden jännyyksien jälkeen jatkettiin kävelyä ihan lähellä olevaan Hakametsän koirapuistoon. Ihan eri luokan puisto oli kuin mihin Heinolassa totuttiin! Paljon helpommin löydettävissäkin. Tinja jatkoi siellä varovaista linjaa, vaikka kokeilikin vähän leikkiä.
Muuttolaatikoiden purkamista ja huonekalujen kokoamista jatkettiin aina alkuyöhön saakka useamman ihmisen voimin, sitten luovutettiin ja porukka lähti. Väsähtänyt kessu nukahti oitis ja nukkui yönsä tyytyväisenä lukuunottamatta yökolmen hetkiä jolloin seinänaapuri teki äänekkään kotiintulon. Siihenkin Tinja lateli vain lyhyen ja hiljaisen tuhahdus+murahduksen, hyvä koira jee.

Seuraavana päivänä kaikki talon äänet - lapsen parkumiset, muiden koirien haukkumiset, töminät ja kolistelut Tinja suodatti ilman pienintäkään tuhahdusta.
Yksi päivä paikkojen fiksailua jäljellä ja sitten palaillaan taas pariksi päiväksi Heinolan puolelle, mutta hyvä fiilis jäi näistä muutamista päivistä Tampereella. :)

Liikehdintää

2011-07-27T15:36:00.000-07:00

23.-24.7. oli varmaan Tinjan suosikkiviikonloppu tältä kesältä ;D
Lauantaiaamuna raahauduttiin autolla Lahden puolelle moikkaamaan Joensuun väestöä. Minttu-sheltin Tinja oli nähnyt jo viime syksynä eikä kemiat tuntuneet vieläkään kohtaavan. Toivo-villakoira sen sijaan oli Tinjasta erittäin laadukasta seuraa ja Toivon nähtyään Mintun Meela-lapsonenkin jäi seinäkukkaseksi muutamista vaisuista lähestymisyrityksistään huolimatta.

Koiraporukka kuskattiin kerrostalon kuumuudesta rannalle ja Tinja ehti vetää useat riemuhepulit yrittäen saada milloin kutakin läsnäolijaa leikkiseurakseen. Veteen menemistäkään neiti ei empinyt lainkaan ja taisi viettää siellä eniten aikaansa nelikosta. Kivaa sillä siis oli, siitä ei epäilystäkään! Kiitokset Joensuun kävijöille.

Paluumatkalla Heinolaan pysähdyttiin vielä Heinolan eteläpäähän tapaamaan Tinjalle läheisempiä koiratuttuja; ikätoveri portugeesi Petraa, Ângelaa ja Brunoa. Heinolan koirien uittopaikka (ainakaan se mille me osuttiin) ei ollut kummoinen ja Tinja selkeästi kartteli ikävää kivipohjaa ja äkkisyvää. Petran kanssa sen kuitenkin teki mieli leikkiä ja kun vesileikit ei kelvanneet ja alue oli vilkasta parkkipaikkaa niin jatkettiin matkaa koirapuiston puolelle. Siellä koiralauma touhusi aikansa ja teinipiskit ottivat muutamat leikkikierrokset vanhempien koirien nyrpistellessä kuonojaan moiselle touhulle.

---

Sunnuntaina ei ollut enää koirakaverien tapailuja, mutta pikku reissua silti. Tällä kertaa matkattiin Tinjan kanssa pohjoisen suuntaan Sysmän puolelle ja lähdettiin mustikkametsään. Tinja hokasikin hyvin jutun juonen ja napsi mustikoita puskista melkoista tahtia...

Seuraavan viikon huippujuttu on ollut asunnon varmistuminen Tampereella. Sijainti vaikuttaisi ok:lta koiran kanssa elämiseen, vaikka etusijalla toki olikin opiskelupaikan läheisyys ja hyvät kulkuyhteydet.
Parin viikon sisällä siis lähtee muuttoliike Tampereen suunnalle! ;D Sen suunnan koiraihmisten vuoro viihdyttää Tinjaa~

Haavereita ja seikkailuja

2011-07-12T14:24:00.000-07:00

Hommasin liivit veneilyä/uimista varten ja nythän Tinjaa ei pidättele enää mikään lampea valtaamasta ;D

Keskikesä aloiteltiin hautajaismatkan merkeissä. Sipe, Mette ja Jope jäivät kotiin tarhoihin, mutta Tinja tuli mukaan 3½ tunnin matkalle ja perillä sai aluksi viettää aikaa viileässä, tyhjässä tallissa yksinään ja loppupuolella sitten ihmisten seassa. Pari karjalankarhukoiraakin olisi ollut nähtävänä, mutta ne eivät neitiä kiinnostaneet pätkän vertaa. Lehmiä kohtaan se sen sijaan oli utelias, vaikkakin varovainen. Kierteli hieman kauempana ja sitten varovasti aina lähentyi häntäänsä heilutellen kunnes stoppasi noin puolen metrin päässä kokonaan.
Ennen reissua tuli (jälleen) todettua se ettei Tinjasta, Sipestä ja Jopesta taida saada kolmestaan toimeentulevia kavereita. Jope kyllä suhtautui vapaana loikkivaan Tinjaan ensin ok:sti, mutta Tinjan tultua kutsumaan sitä leikkiin puolalainen kävi murisemaan ja sitten riensikin isäkessu nopeasti 'puolustamaan' tytärtään. Varsinaista tappelua ei tullut, Sipe kiepautti heti murinaansa jatkavan Jopen maahan, mutta siinäkin konfliktissa Jope ehti nirhaista toista naamaan jotenkin.
Sipeltähän lensi sitten mukavasti verta kuononseudusta ja parin aivastelun jälkeen se oli sotkenut jo minutkin ihan punaiseksi, huhhuh. Siinä olikin sitten pesemistä kummassakin. Haavoja en saanut lopultakaan paikallistettua, mutta kaikki hampaat olivat paikallaan eikä selkeästi näkyvää ruhjetta missään ja vuotokin loppui aikanaan hyvin joten ei siinä sitten mitään.

Itse reissun jälkeen riitti sitten jälleen koira-actionia Meten karauttaessa vapaalle. Vanha laika ei jaksanut kirmailla 'kuin' nelisen tuntia vapaalla eikä ilmeisesti poistunut omista metsistä kauemmas, mutta vältteli silti kaikki kutsut. Naapurit bongasivat sen juomatauolta lammen rannalta ja sen jälkeen saatiin koira onnellisesti kotiin.

Sittemmin koiralauman keskuudessa on ollut rauhallista. Monta kertaa on käyty uimassa, liivien kanssa Tinja jaksaisi polskia vedessä vaikka miten kauan&kauas - sillä ehdolla tosin että ihmiset eivät ole kaukana. Sipeäkin käytin uimassa liiveillä, mutta sen kanssa homma oli työläämpi kun ensin piti avustaa sitä ylipäätään uintitekniikan löytmisessä ja sitten se olikin jo pian niin väsyksissä ettei viitsinyt kauempaa uitattaa, rapakuntoinen kaveri. Tinja puolestaan sai uutta jännää kokemusta veneilemisestä. Se oli alusta saakka rauhallisen utelias veneilijä ilman mitään ongelmia (ellei lasketa sitä että kannoin sen sinne veneeseen?).

Kesäfiilis

2011-06-29T09:48:00.000-07:00

Nyt ollaan vaihdettu niin vapaalle, ettei blogissa varmaan tämänkään päivityksen jälkeen aikoihin tapahdu kummempia. Koirat uivat, keräilevät pari punkkia silmien väliin (siihen ne poikkeuksetta ovat kessuillani iskeneet) ja heittelevät karvojaan. Kaikki paikalliset koirakoulun tunnit missattiin erilaisten menojen takia ja järkikouluttaminen korvautui kumartamisen kaltaisten temppujen opettamisella. Tinja myös oppi menemään meidän talon portaat yläkertaan ja takas, siihen taitoon kykenevätkin meidän koirista vain kessukaksikko.

Muuttokuukausihan tässä myös lähestyy, mutta toistaiseksi ei hajuakaan minne kaupunkiin - Tampereelle silti toivoisin pääseväni sisään. Täytyy sen mukaan sitten kartoittaa syksyn näyttelyt ja muut harrastukset kun saa enemmän tietoa kouriin.
Toistaiseksi jatkakaamme kesäfiiliksessä, seuraavin kuvamassoin;

1v.!

2011-06-11T07:15:00.000-07:00

Synttäripäivän kunniaksi iso luu ja paljon uimista - nyt kun Tinjakin tykkää vapaaehtoisesti uida ihan syvemmälläkin. Paljon onnea Sipen ja Kitin lopuillekin pennuille!
Viimeinen viikko on lähinnä nautittu kesästä, maanantain ja tiistain Tinja tosin oli äidin hoidettavana kun itse riensin pääsykokeissa Jyväskylässä ja Tampereella.
Sen jälkeen useampana päivänä kokeiltiin tuota uimassa käymistä nyt kun omistaja itsekin uskaltaa kahlata syvemmälle veteen. Joka päivä Tinjakin uskalsi kokeilla enemmän kunnes sitten alkoi uida luontevasti ilman jatkuvaa pohjakosketuksessa kahlailua.

Torstaina napattiin auto alle ja suunnattiin Lahden puolelle pienimuotoisille kessutreffeille. Miro ja Tinja tulivat ihan hyvin juttuun, vaikka helle rajoitti touhuilua huomattavasti. Miron torkahtaessa Tinja sai vilkkaampaa seuraa Leevi-valkkarista ja siinä ohessa myös esitteli ahnaan kessun salakavalia herkunryöstötaitojaan.
Kotona neiti sai nukkua iltapäivällä pari tuntia kaikessa rauhassa ja sitten lähdettiin uudestaan matkaan, tällä kertaa vain katselemaan agiepiksiä Heinolan raviradalle.

Märkää karvaa

2011-05-30T14:13:00.000-07:00

Viime päivät onkin satanut reippaasti jee. Tinja oli tiistaista sunnuntaihin kasvattajan luona ja käväisi erkkarissa. Ilmeisen rankkaa oli kun nyt on nukuttanut hirveästi ja ruuan kanssa taas pientä lakkoa. Yksi huomattavan hyvä puoli tässä melkein viikon reissussa oli, että Jopella oli joku nyrjähtänyt aivoissa ja se toivotti neitikoiran takaisin todella nätisti. Oli erittäin mukavaa, kun saattoi pitää koko koirajengiä yhdessä vapaana ilman että aina pitää tilkitä joko Jope tai Tinja jonnekin vuorottelemaan. Kerran Jope kyllä yritti ryömiä auton alle piiloon ja toisella kertaa lähdin kallioille kuvaamaan koiria jolloin puolalainen kipitti töpö alhaalla takaisin sisälle. No, oli tämä silti huomattava erävoitto. Toivon että Jope herää huomenna samalla mielialalla kuin tänäänkin eikä tarvitse enää palata lähtöruutuun. Tinja ainakin kohteli polskipaimenta nätisti joten ei tänpäiväsestä olisi pitänyt uusia traumoja tulla.

Ainiin, Sipen kanssa käytiin eilen Heinolan mätsäreissä. Keli oli vilpoisa ja odoteltavaa oli paljon, seuraakaan kun ei sattunut löytymään mistään paikalle. No, Sipe ei tunnetusti siedä tylsiä hetkiä joten tekemistä kyllä riitti koko ajaksi. Noissa mätsäreissä ei ollut normimätsärien luokkajakoa ja sinipunaerottelua, vaan virallisten näyttelyiden luokat ja suoraan neljän parhaan sijoittaminen. Sipe sijoittui avointen luokan kolmanneksi. Herra oli kovin reippaalla tuulella kehässä, mutta maltoi siltti keskittyä kiitettävästi handleriinsa ja ilahdutti muitakin positiivisella höyryämisellään. Kolmanneksi sijoituttiin ja kotiintuomisiksi Jopelle ruokapalkintoja.

Seuraavissa kuvissa on turkeiltaan erittäin edustavia koiria. Sateiden jälkeen ei tullut vielä ketään harjattua joten lookit ovat sen mukaisia. Löytyy niin kuraa, kasaanlitsahtanutta kaulusta kuin tumppulookkia.

11kk

2011-05-11T09:02:00.000-07:00

Lahti + Jopeilua

2011-05-08T01:44:00.000-07:00

Lahti rn, vappu
"10 months, ex scissors bite, ex. type, short body, ex. coat, good head, fine muzzle, good eye & ear, ex. body, standing trench (?) in front, well argulated, ex. tail carriage, moves well" Willemin van Deijl - ERI JUK1

Jatkettiin samaa ERI-tuloslinjaa loppuun saakka siis. Kaikki tuomarit olivat suunnilleen samaa mieltä että etuosan pitää vielä kehittyä/vahvistua, muuten ei kummempia huomautuksia.
Jopekin kävi seuraavana viikonloppuna näyttelyssä Mikkelissä, tuloksena silläkin ERI, AVK1. Valioituminen oli lähellä jo... Turkki vain ei ollut priimakunnossa.
Jopea on kovasti Tinjan juoksut kiinnostaneet. Sipe taas on yhä lähinnä hälläväliä-linjalla, vähän enemmän haistelee jos Tinja tulee lähelle (aita välissä), mutta muuten ei välitä pätkän vertaa. Jope sen sijaan nirsoilee ruokaillessa ja kulkee hartaana Tinjan hajujälkiä sisällä ja ulkona ja heiluttelee kovasti häntäänsä nähdessään Tinjan, vaikka ennen aina on juossut piiloon kumeasti muristen.

Tinjan kanssa kokeiltiin pari metsälenkkiä käydä, mutta taidettiin saada heti epätoivottua yleisöä houkuteltua lähitienoille. Samana iltana näet kaksi kookasta mustaa koiraa pitivät hirveää mekkalaa meidän pihapiirin metsänlaidassa - rääkkäsivät siellä mäyrää. Hätisteltiin ne pois mäyrän kimpusta eikä ole onneksi sen koommin näkynyt.

Nainen talossa

2011-04-30T09:41:00.000-07:00

Jipii jahuu päivä 'vikaan' näyttelyyn plus ekaan sellaseen johon ilmoitin kummankin kessun. Mitä Tinja sitten tekeekään? Aloittaa juoksut tietysti. Ei tässä onneksi kummempaa hätää pitäisi olla, Sipeä kiinnosti tänään jalkapallo huomattavasti tytärtään enemmän ennen kuin satuin sisällä harjatessa veritipat huomaamaan. Enemmän odotan sitä miten sotkussa housukarvat mahtanevatkaan huomenna olla.
Vaikka eiköhän sitä talouden urokset vielä tärppien lähellä jotain kiinnostusta neitistä kohtaan osoita.
Tinjan käytöksessä on ehkä pieniä muutoksia ollut, tiedä sitten johtuvatko juoksuista. Nukkuu huomattavasti enemmän ja tuntuu kunnioittavan minua & komentojani paremmin. Vähemmän hermoillut eri asioille.

Uimaan!

2011-04-27T00:19:00.000-07:00

Näyttäytymisiä

2011-04-26T07:47:00.000-07:00

25.04.2011 - Ruovesi rn

"10kk. eritt. hyvä tyyppi & mittasuht., kaunis pää & silmät, purenta ok. Kookkaat hieman pehmeät korvat, eritt. hyvä rintakehä, raajaluusto & kulmaukset. Hyvä turkki & häntä, löysät etuliikkeet, hyvä askelpituus." Tapio Eerola - ERI JUK1

22.04.2011 - Lahti kv
"Kaunis pää, jossa vahva sukupuolileima. Tällä hetkellä epävarmuutta etuosassa. Tarvitsee enemmän tilavuutta runkoon. Hyvä tilavuus takaosassa. Liikkuu hyvin" Johan Juslin - ERI JUK3 SA

Mätsäreitä

2011-04-17T09:15:00.000-07:00

Koluttiin kahdet mätsärit viikonloppuna. Tinja oli Kokemäellä liikkunut huonosti joten tarkoitus oli petrata ravaamista, mutta neiti vetäisikin käytösoppinsa päinvastaisiksi ja toteutti mätsärit seisomalla levottomasti ja liikkumalla hyvin. No, käy se kai sitten niinkin. Seisoessa ei olisi malttanut pitää katsekontaktia, vaikka muuten pysyttelikin paikallaan. Kieltämättä oli hieman heikot jäämämakupalatkin mukana, että ehkä ero johtui siitä.

Kumpanakin päivänä saatiin punainen nauha. Lauantaina oltiin siis Lahdessa ja sunnuntaina Heinolassa. Lahdessa ei tullut sijoitusta, mutta Heinolassa oltiin punaisten pentujen neljänsiä. :) Muhkeasti tulikin palkintoja mukaan, kiitoksia järkkääjille! Kehäkokemusta mentiin hakemaan ja eiköhän Tinja jotain varmuutta saanut ahmittua itseensä, toivon niin.

Kuvatodisteita minulla ei ole itselläni ainakaan.

Viimeiset hanget

2011-04-12T06:12:00.000-07:00

Eilen tuli 10kk täyteen jipii jahuu. Neiti haluaa yhä pysyä pentuna, pentuvillaa on jäljellä pikkaisen eikä juoksuista tietoakaan.

Muutkin kun kerta ovat nyt koiriensa nimien lähtöperiä pohtineet niin iskenpä sitten minäkin. Sipestä lienee loogisempi aloittaa koska hän vanhempi. En muista kuka meidän perheestä Sipe-nimen valitsi, mutta meillähän yleisesti ottaen on seuraava systeemi ollut perheen yhteisten koirien nimien valikoinnissa; kukin ottaa pari haluamaansa nimeä, sitten pelataan korttia jokusia kierroksia ja nimiä karsiutuu ja voittonimet kiertävät kunnes on yksi nimi enää jäljellä. Sieltä se Sipe tuli lukkoonlyödyksi, muistaakseni itse vielä edustin sitä viimeisellä kierroksella.

Sipe-nimen esikuvana yllättävästi Sipe Santapukki, heinolalaisuus yhdistävänä tekijänä. Samaa rataa tuli sitten Jopen nimi (Jope Ruonansuu, heinolalainen myös).
Tinja taas oli ihan oma yksityinen päätökseni. Muutkin koirat olivat tuollaisia ihmisten nimiä niin etsin sellaista tällekin pennulle. Sattumalta sitten osuin monesti sellaisiin nimiin jotka putkahtivat ihan Tinjan lähiperheessä muille pennuille - Ruusa ja Kira kiersivät myös listalla. Tinka oli suosikkini, mutta Tinka-koiriakin löytyi sen verran että väänsin K:n J:ksi.

Sipellä ei paljoa lempinimiä ole, lähinnä Sips, Simba ja Sibelius livahtavat eri ihmisten suista. Tinjalla taas löytyy Sipenkin edestä; Tinde, Tinjuska, Tipu, Tiuppa, Tiukkis, Tirppa,Tintin...

Eka näyttely

2011-04-10T11:27:00.000-07:00

...sitten marraskuisten pentunäyttelyiden. Ekalta näyttelyltä kyllä ihan tuntuikin, ei oikein sujunut meillä Tinjan kanssa ravailu mitenkäänpäin. Tinja sentään käyttäytyi nätisti koko päivän, mutta selkeästi sillä oli hurjaa ja välillä vähän pelottikin. Pariin päivään näyttelyn jälkeen ei ruoka maittanut ja näyttelynjälkeisen päivän nukkui melkein kokonaan. Olen silti tosi tyytyväinen kun ei arkaillut tuomaria lainkaan ja malttoi seisoa ryhdikkäästi.

"Sukupuolileimaltaan ja tyypiltään erittäin hieno narttu, joka myös esiintyy reippaasti. Todella sievä pää ja tumma pigmentti. Hienot sangat. Kaulassa ja rungossa hyvä ryhti. Vielä hieman suora edestä ja löysät kyynärpäät. Laadukas turkki. Kaunis keskiharmaa väritys. Hyvä häntä" Pekka Teini - ERI JUK1
Kyseessä oli siis Kokemäen ryhmänäyttely 2.4.

Seuraavan viikon aikana alkoivat lumet sulaa ja pihapiiriin tuli Tinjan riemuksi erittäin kesy mustarastas. Lintu poukkoilee mielellään meidän mukana pitkin pihaa ja antaa Tinjan tulla melkein kosketusetäisyydelle ja jos lehahtaakin pakoon niin yleensä liihottaa jonkun matkaa tietä myöten lähellä maanpintaa niin että koira vilistää perässä häntä heiluen. Kaikkea sitä näkeekin.
Perjantaina reissailtiin taas koko päivä, ihan Heinolan sisällä kylläkin. Alkupäivän Tinja sai viettää pienempien lasten seurassa ja hienostihan tuo kuunteli alle kouluikäistäkin komentajaa. ;) Ehkä laitankin veljenpojan handleriksi sijastani.
Suoraan lennosta sitten lähdettiin toisille tutuille, joilla vastassa oli alkutalvelta tuttu seropinarttu. Parin tunnin takapihaleikkien jälkeen oli hyvä lähteä kotiin rauhottumaan.

9,5kk

2011-03-28T09:27:00.000-07:00

Elämöintiä

2011-03-25T11:01:00.000-07:00

Käytin tänään äidin koiran Jopen eläinlääkärillä rokotuksissa ja verikokeissa. Verikokeet siis kilpirauhasarvojen kontrolloimiseksi - Jopelta otettiin taannoin positiivinen TGA-näyte. Tiistaina saadaan sitten kuulla lisää tämänhetkisestä tilanteesta.
Jope otti rauhallisesti kaikki piikitykset, vaikka verta ei tahtonut tulla ollenkaan ja sitä piti yrittää useaan otteeseen ja odotella pitkän aikaa että tarvittava määrä saatiin ulos. Odotushuoneen puolella herra oli huomattavasti levottomampi ja murahteli toiselle paikalla olevalle uroskoiralle.

Sipe ja Tinja puolestaan riehuivat keskenään lähes koko päivän. Tinjan tämänhetkiset mitat (9,5kk) muuten ovat 45cm (ehkä hieman reilukin) ja 14kg, ei ihan matalin kessuneiti siis.
Mätänpä lisää videoita riesaksi.

...halvat huvit

2011-03-24T02:40:00.000-07:00

YO-kirjoitukset ohi ja voi alkaa treenailla koirien kanssa hieman tavoitteellisemminkin. Tämä blogimerkintä kuitenkin omistettu meiningille lukemisteni ohessa. Tinja huolehti hyvin liikkumisestaan niin sisällä kuin ulkonakin. ;D Ja tuli vierelle tuijottamaan jos meno kävikin tylsäksi.

Hieman isä-tytär-rakkauttakin;

Sipe

Tätä voi pohtia

Vanhus aidan takaa

2011-03-10T08:51:00.000-08:00

Omistetaan välillä blogikirjoitus jollekin muullekin kuin Tinjalle. Kuvista huolimatta tämä 10-v. laikavanhuksemme on mahdottoman reipas ja pirteä, kamera vain ei pysy perässä kun koira lähtee liikkeelle. Kyseessä siis Mette, isäni hirvikoira ja koiralaumamme tämän hetken vanhin osallinen.

8,5kk

2011-02-28T09:53:00.000-08:00

Pakkaspäivinä

2011-02-20T06:59:00.000-08:00

Ystävänpäiväkessut

2011-02-14T03:50:00.000-08:00

Ruotsin yo-kuuntelun jälkeen on kiva päästä touhuilemaan koirien kanssa, tai okei laittaa koirat melskaamaan keskenään. Sipe ja Tinja innostuivatkin leikkimään oikein kunnolla - piti jättää leikki kesken kun oli aikarajoitus määritettynä pihallaololle. No, ainakin kummallakin oli kivaa.

Lisäksi pari yksittäiskuvaa kummastakin ihan linkkeinä vaan:
Sipe
Sipe juoksee
Tinja
Tinja 2
Tinja juoksee

Hankihirmu

2011-02-11T07:51:00.000-08:00

Kun nyt päästiin vauhtiin keskustassa käppäilemisessä niin käytiin sitten vielä pari kertaa uudestaankin. Tinja ei enää hätkähdellyt mitään ja kulki kaikin puolin mallikkaasti. Näyttelytreenejä hieman otettiin eikä ympäristö haitannut Tinjaa lainkaan. Olisi kivaa jo päästä treenailemaan tokoa ryhmän kanssa, mutta pitääpä yhä odotella.

Hieman ankeaa on ollut kun täällä kodin lähellä hanget on niin hurjat ettei niissä paljoa kuljeta. Nyt kuitenkin uhmattiin Tinjan kanssa lumimassoja - okei minä uhmasin, koska hanki kesti Tinjan painon muttei minun - ja raahauduttiin mökille lammen jäälle. Siellä oli Tinjan ihan hauska vipeltää.
Kuvaaminen ei tietenkään onnistunut kauhean loistokkaasti joten siltä kannalta ei reissu ollut kaiken sen rämpimisen arvoinen. :')

Ylimmät kuvat on otettu hieman aiemmin viikolla ihan aamuauringossa.

Kamahaaste

2011-02-06T11:49:00.000-08:00

( Ohoh vaihdoin muuten blogini niin, että ilman tunnustakin voi kommentoida. En tiennytkään moisesta rajoituksesta. )

Lauantaina käytiin isotätini 90-vuotissyntymäpäivillä. Tinjaa ei raatsinut koko päiväksi jättää yksin kotiin joten se lähti mukaan matkaan ja otti koko päivän mukavan rauhallisesti - niin kolmen tunnin automatkat kuin paikan päälläkin. Osan juhlasta odotteli autossa, mutta vapaamman osion alkaessa Tinjakin pääsi tutustumaan porukkaan. Hauskasti paikan päällä oli myös ehkä vuoden tai parin ikäinen Tinja-niminen ihmislapsikin. Nimikaiman lisäksi löytyi paikalta toinen koira, aikuinen brasilianterrieri, joka tosin tyytyi lähinnä näyttämään hampaitaan joutuessaan silloin tällöin naamatusten Tinjan kanssa.

Haaste otettu vastaan. Eli esitellä koiran roinavarastot, hohhoijaa.

Pantoja ja valjaita. Valjaat eivät toki ole kaikki yhden koiran. Mustia ja isoja käytän isän laikaa ulkoiluttaessani, löytyi joskus alelaarista naurettavan kepoisaan hintaan ja sopivat Metelle hyvin. Punaiset ovat Tinjan, pehmeät Hurtan valjaat. Ruskeat Hurtan valjaat puolestaan Sipen. Jopellakin oli omansa, mutta se tuholainen rikkoi ne jotenkin kummassa.
Puolkurkkareita löytyy useita, nopeita käyttää. Kaikki ajoilta ennen Tinjaa, ruskea ja musta ostettiin joskus edesmenneiden koirien aikoihin ja nyt siirtyneet mystisesti minun tavaralaatikoihin. Pienempi kuitenkin sopii hyvin Tinjalle, kuten tuo pehmustettu Hurtan versiokin. Ruskeaa nahkaista käytän jos Jopea joskus satun kuljettamaan. Pieni punainen keskellä oli pentupantana Jopella ja Tinjalla.
Ohut metallinen ketju on kessuilla näyttelyissä.

Hihnoja. Musta noutajahihna on mystisesti jossakin (luultavasti mökillä), mutta näillä pärjää. Noutajahihnaa kuitenkin käytin Sipellä tokossa ja näppärä on joo. Tinjalla olen eniten käyttänyt ohutta keltaista, pitkää hihnaa. Kevyt ja helppo mukana. Sipellä puolestaan mustaa nahkaista tai punamustaa. Niiden lähellä oleva lyhyt musta hihnanpätkä on turvavyö, joka siis valjaisiin kiinnitetään. Loput on näyttelyhihnoja. Musta ohut hihna jossain, sitä käytän eniten. Noita kahta mustaa olen kai Jopen kanssa käyttänyt. Tinja kävi 2010 loppuvuoden mätsärit ja pentunäyttelyt tuon harmaan ohuen kanssa.

Turkinhoitovälineet. Kynsisakset ja tassujen&kintereiden sakset käytössä lisäksi. Harvapiikkisellä kammalla ja harjalla siis eniten käydään turkkia läpi. Karstalla jalkakarvoja ja tiheällä kammalla korvantaustoja.

Sekalaista tavaraa... numerolapulle tasku näyttelyihin, Lahden KV:stä saatu makupalapussi (joita meillä on ties miten monta ja olen kavereillekin jaellut). Keltainen naksutin, jota olen käyttänyt pelkästään Tinjan kanssa. Oranssi side oli Tinjan nyrjähtäneen ranteeseen viime syksynä, ell antoi mukaan reilun tukisiderullan ja jäi loppurulla lojumaan.

Tinjan kupit. Mustaan ruuat ja keraamiseen oranssiin vesi. Tinja harrastaa vedellä melskaamista niin paljon että vesikupin on syytäkin olla reilun kokoinen ja painava.

Royal Caninin astia, johon mahtuu 15kg nappulasäkin sisältö. Tinjan ruuat siis siellä.

Metallihäkki, jota en jaksanut koota. Siihen sininen kangas päälle tuolla sisällä.

Citytreeniä

2011-02-03T08:35:00.000-08:00

Heinolan keskusta ei erityisen vilkas mesta ole, mutta mentiin treenailemaan vaihteeksi siellä haahuilua Tinjan kanssa. Jäähallin tyhjällä parkkiksella myös kertailtiin käskyjä - ihan hyvin sujui hälinästä huolimatta. Tinja tutustui ohimennen yhden nöffin kanssa eikä oikein osannut valita halusiko leikkiä vai pelätä sitä isoa mötikkää.

Muidenkin ihmisten kanssa jäätiin välillä juttelemaan ja käytiin sekä eläintarvikeliikkeessä että kangaskaupassa. Ei kovin yllättävää että kaikki kyselivät rotua ja kertoivat sitten etteivät olleet koskaan kuulletkaan, mutta eipä ennen ole ihmiset alkaneet keskustella eurasiereista ja kysellä niiden yhteyksistä keeshondiin? Nyt tuollaisia eurasierista puhuvia eri tyyppejä tuli vastaan kolme.

Tinja sai omat valjaat, ei tarvitse pelkän puolikurkkarin kanssa elää nyt kun pentupannatkin ovat jääneet pieniksi.

Sipe & Jope

2011-02-01T05:57:00.000-08:00

Ohoh kameran eteen osui muitakin eläimiä tällä kertaa. Tinjalle opetin tässä kotona vietettyjen päivien ratoksi ympäri kierähtämisen. Kuvissa esiintyvä kissa on vuoden ikäinen maatiaskissamme Aki.

Kuvia 2

2011-01-31T05:42:00.000-08:00

Kuvia

2011-01-22T02:31:00.000-08:00

Olen ite ollut jo pitkään kipeänä joten mitään erityistä ei ole päässyt tapahtumaan. Hieman tokoliikkeitä olen kuitenkin käynyt Tinjan kanssa läpi (sivulletuloa, seuraamista, paikallaoloa) ja Sipen kanssa kertaillut koko ALO-settiä hyppyä lukuunottamatta. Ihanaa välillä tehdä tokotreeniä tuollaisenkin kanssa, joka osaa kaiken jo valmiiksi ja tottelee salamana. ;) Tinjakin kyllä herättänyt ihan uuden asenteen esiin ja muuttunut paljon läheisyydenhaluisemmaksi ja kuuliaisemmaksi.

Mennyttä ja tulevaa vuotta

2011-01-09T06:45:00.000-08:00

2010 olikin jännä vuosi. Sipen kanssa käytiin vain kolmissa näyttelyissä kevään puolella, tasaisella EH-linjalla mentiin - samaan tulokseen voikin pyöristää oitis koko Sipen näyttelyuran. Laihduttamaankin ryhdyttiin, nopeasti saatiin parit kilot pois ja nyt yritetään yhä pitää kevyttä ja hieman alaspäin menevää linjaa. Nutrolin-öljyä kokeilin syksyllä josko sillä saisi kesän helteissä kurjaksi menneeseen turkkiin jotain järkeä ja sehän olikin hurjaa litkua! Ei tarvinnut kauhean montaa viikkoa laskea kun saattoi jo ihastuksissa hipelöidä ihan uudentuntuista karvaa.

Tinjan tulo taas ei tosiaan ollut mikään pitkällä aikavälillä harkittu juttu. Toki olin aiemminkin miettinyt että haluaisin kyllä opiskeluajoillekin koiran. Todella tyytyväinen kyllä olen Tinjaan, pentuaika on ollut antoisaa ja hauskaa. Hirveästi en ole vielä neitiä kouluttanut - istu, seiso, maahan, tänne, sivulle, paikka sujuvat kaikki jotenkuten ja lisäksi se tunnistaa kaikki lelunsa nimiltä ja 'etsi'-sanalla tuo haluamansa lelun luokseni. Kahdessa pentunäyttelyssä käytiin, molemmissa hienosti narttujen toisena kunniapalkinnon kera joten ei mitään valittamista. Opettavaista oli niin minulle kuin Tinjallekin. Olen esittänyt vain Sipeä ja Jopea, joista ensimmäinen on erittäin energinen ja reagoi hieman kaikkeen ympäristössään ja jälkimmäinen taas on juro, lötkö paimenkoira. Jopen ja Sipen jäljiltä ehkä hieman liikaa varustauduin pitämään hihnaa kireällä ja jakamaan komentoja ja varautumaan siihen että koiran päähän pälkähtää jotain muuta kesken kaiken. Tinjahan olisi mennyt ylväästi paljon vähemmälläkin, jooo!

2011 olisi tarkoitus yhä käyttää kaikkia koiria muutamissa näyttelyissä, Tinjaa varmaankin eniten. Itsellä kylläkin kirjoitukset ja paikkakunnanvaihto tiedossa ja ties mitä hurjaa joten en laita tavoitteita korkealle. Sipeäkin haluaisin kuitenkin päästä esittämään nyt kun sillä on turkki taas uudessa kuosissa. Jope taas olisi sertiä vaille valio joten peukkuja pystyyn. Valioitumisen jälkeen Jopella olisikin luultavasti edessä kastrointi ja turkinkin pätkiminen, lisäksi jatketaan kilpirauhasarvojen seuraamista.
Tinjan kanssa katsellaan jos tulisi TOKO-kursseja näkyviin, jos ei niin ainakin koirakoulun puolella pystyy ALO-liikkeitä treenailla muiden seurassa, vaikkei siellä meno olekaan niin tavoitteellista ja tarkkaan syynättyä.
Ja syksyllä sitten uudella paikkakunnalla (ellen sitten jää kokonaan ilman opiskelupaikkaa) uudet kuviot ja uudet koirapiirit.

Pentutreffailua taas

2011-01-05T22:22:00.000-08:00

Petraa ja kumppaneita jälleen katselemassa, tällä kertaa tosin mentiin koiratarhaukselle (jossa alkoi näkyä muita koiria vasta kun me oltiin lähdössä pois). Kauhean kauaa ei voinutkaan olla kun koirilla meni tassut ihan jäähän ja leikkikin hyytyi siinä samassa, joten jatkoja mentiin pitämään Petralle sisätiloihin.

Joulu

2010-12-31T23:59:00.000-08:00

Siinä missä 1-vuotias kissa meni ihan sekaisin joulukuusen ilmestymisestä, ei Tinjaa kiinnostanut erikoiset somisteet yhtään. Joululomalla se lisäksi sai uuden ystävän Alma-seropista, tapasivat pariin otteeseen ja pihalla oli aina hurjat leikit menossa.
Eikä tässä nyt paljoa sen kummempaa, neiti otti raketit ja kaikki ihan tyynesti (kuten kaikki muutkin koirat meillä) ja turkkikin on kasvanut taas hurjana.

Pakkasenkestävä? Not

2010-12-13T10:24:00.000-08:00

Kunnon pakkaset iskivät ekaa kertaa ja kessut menivät ihan sekaisin, Tinja etenkin. Ensimmäisellä aamu-ulkoilulla neiti tepasteli parisenkymmentä metriä iloisesti, mutta kesken kaiken kierähtikin selälleen hankeen ja nosti hurjana tutisevat tassut kohti taivaita. Samaa nurinpäin kiepahtelua se toisteli vielä muillakin ulkoilutuskerroilla, teatraalinen pikkuprinsessa.

Sipekin kyllä reagoi voimakkaasti hyytävään tunteeseen tassuissa; senkin näki aina välillä nostelevan jalkojaan ilmaan ja koikkelehtivan milloin milläkin jalkamäärällä. Jope ja Mette olivatkin ainoat, joista ei näkynyt mitään merkkejä yhtäkkisistä paukkupakkasista.
Jope ja Tinja ovat ottaneet vähän takapakkia taas tuttavuussuhteessaan. Jope ottanut uudestaan tavaksi alkaa murista ja pyrkiä piiloon kun Tinja tulee kosketusetäisyydelle. Onneksi neiti sentään saa isänsä kanssa riehua ilman konflikteja.

5kk-kaverit

2010-12-04T22:22:00.000-08:00

... eli Petra ja Tinja. Vanhuskoirat eivät enää halunneet leikkiä pentujen kanssa ja tyytyivät egottamaan sivulla 5kk-neitien riehuessa pitkin kämppää ja pihaa. Molemmat olivat kasvaneet ihan mielettömästi viime tapaamisesta, nyt oli helpompi ottaa valokuviakin.

Best in -pentunäyttely

2010-11-28T22:22:00.000-08:00

Helsingin messukeskuksessa, tuomarina Jussi Liimatainen.

Tänään tavattiin myös toinenkin veli, Toni, joka oli Tinjaa ja Leoa isompi ja muutenkin erilaisemman näköinen. Hieno poika kylläkin. Leo toistikin oitis edellispäivän tulokset olemalla urosten paras ja myöhemmin VSP. Toni oli toisena.
Tinja niinikään sijoittui lauantain mallin mukaan olemalla narttujen toinen ja KP.
"Hyvä neliömäinen yleisvaikutelma. Pyöreät silmät ja kookkaat korvat. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Niukasti kulmautunut edestä, voimakkaasti takaa. Hieman epävakaat etuliikkeet, erittäin hyvät takaa."

Tinja osallistui vielä kasvattajaryhmään ja jäimme odottelemaan iltapäivän isoja kehiä. Niiden viimein neljän aikoihin alkaessa (kessukehä oli ollut aamusta) Tinja oli jo astetta väsyneempi ja levottomampi, mutta kulki kuitenkin hienosti. Seisominen vain meinasi haparoida kun kehän laidalta yleisöstä pikkulapset kurottelivat taputtelemaan laitimmaisena ollutta Tinjaa.
Turhaa ei kuitenkaan päivän odottelu ollut kun tuloksena oli BIS1-kasvattajaryhmä.

Tampere pentunäyttely

2010-11-27T22:22:00.000-08:00

KYLMÄ!
Siihen pystyi sentään varautua pukeutumalla lämpimästi mutta kyllä sitä silti sormet oli ihan jäässä kun piti hanskat ottaa pois koiraa harjatessa ja hrrrh. Kessuja oli 13, joista narttuja 6. Tinja oli varsin rauhallisesti kaikesta ympäröivästä jännyydestä huolimatta, vähän jopa arasteli vieraita ihmisiä.
Päästiin myös tutustumaan velipoika Leoon, joka ryhdikkäänä sijoittui urosten parhaaksi ja oli VSP.

"Vaalea hopeanharmaa, vaaleaa selässä. Musta maskikuvio. Hyvä pää. Hieman pyöreät korvankärjet. Mittasuhteiltaan oikea runko. Hyvät raajat. Hieman lyhyt pentukarva. Lyhyt häntä. Käyttäytyy tarkkaavaisesti. Takaraajojen liike hieman harppovaa."
Tinja sijoittui narttujen toiseksi ja sai KP:n. Erittäin mallikkaasti siis meni :) Esiintymisessä nyt olisikin ollut petrattavaa, mutta ensimmäinen kertahan tämä olikin.
Tuomarina oli Pekka Kortekangas.

Talvi tänne tack

2010-11-21T07:03:00.000-08:00

18.11. jälleen saatiin lumipeite maahan ja siinähän olikin sitten koirilla syytä mennä sekaisin. Tinja pääsi pitkästä aikaa touhuilemaan Sipenkin seurassa ja tuloshan oli seuraavanlaista;

Pakko myös todeta, että jos Sipe on luokiteltavissa ahneeksi, niin Tinja on kyllä moninkymmenkertaisesti pahempi otus. Tuohan vetelisi yhdellä nielaisulla alas vaikka mitä! Tänään oli varmasti suurin kauhunhetki asian suhteen kun neiti yritti ahmaista suuhunsa veitsen, jolla juuri oli leikelty lihaa. Onneksi sentään oli varsi edellä sitä nielaisemassa niin ehdin ilman suurempia vahinkoja kiskoa ulos, mutta... järkyttävää!

Pyhäinpäivän pipi

2010-11-08T05:51:00.000-08:00

Olisi sitä kivempiakin tapoja viettää pyhäpäivä kuin istua keskipäivästä iltaan päivystävän eläinlääkärin vastaanotolla Lahdessa. Mutta minkäs teet.

Perjantaina alkoi nilkuttaa jalkaansa, aluksi ei kovinkaan pahasti - kunhan välillä nosteli ilmaan. Sitten se nopeasti muuttuikin pahemmaksi eikä loppuiltana suostunut laskemaan tassuaan lainkaan maahan. Yöllä heräili monta kertaa ja vinkui ja halusi tulla viereen.
Lauantaina sitten tosiaan varattiin aika Lahdesta ja jollain ihmeen konstilla selvisin perillekin (okei navigaattorilla ja parilla harhakiertelyllä pitkin keskustaa kun ei ollut hajuakaan parkkipaikoista).

Ja kun oli yksi päivystäjä edustamassa laajaa aluetta niin jonotus piteni päivän mittaan, pari leikkauspotilasta oli hoidettavina välittömästi. Siinä sitten istuskeltiin kaksi ja puoli tuntia, Tinja nukahteli ja heräili kun joku tuli sisään ja olisi halunnut nilkuttaa kaikkien vieraiden luokse rapsuteltavaksi.
Eläinlääkäri sitten tutki jalkaa, ranne oli jäykkä ja kipeä ja naksahteli hieman. Tinja rauhoitettiin ja otettiin röntgenkuvat jaloista, ei ollut onneksi murtumia tai muuta vakavampaa. Tukisidettä ja kipulääkkeitä sitten vain. Ja varmastikin haastavimpana - viikko lepoa ja pelkästään hihnassa ulkoilua.

Lahti KV

2010-10-31T22:22:00.000-07:00

Johon siis osallistui vain äidin PON Jope. Äiti onnistui aamusella loukkaamaan käteensä joten minut komennettiin handleriksi.

Poneja oli paikalla 11, 6 urosta ja 5 narttua. Jope tokikin avoimessa luokassa, näin kolmatta sertiä odotellessa.
Arvostelu tuli venäjäksi, jota käännöspalvelussa ei käännetty, joten se osuus on toistaiseksi mysteeriä. ERI kuitenkin tuli. Toinen avo-uros nappasi sertin ja valioitui, onnittelut hänelle.
Jopen kanssa tepasteltiin sen jälkeen katselemaan kessukehän meininkiä. Tinjan (&Sipenkin) sukulaisia oli mukavasti paikalla kyyläiltävänä. Hienojan kessujen lisäksi ihasteltiin myös koko perheen kanssa erästä upeaa itäsiperianlaikaa, joka todellakin ansaitsi saamansa palkinnot.

Tinjalle tuli osteltua oma pallo mukaan, jonka illalla nähdessään neiti menikin aivan onnesta sekaisin. Lisäksi uusi karsta.
Pennun kanssa ollaan nyt opeteltu sivulletuloa, seuraamista ja paikallaanoloa, eli varsin tokohenkisiä treenejä ollut. Hyvin on oppinut tässä parin viime päivän aikana kuuntelemaan ja ymmärtämään asioita, aika huimaa!

ReissuTinTin

2010-10-27T22:22:00.000-07:00

21.10. Pakkasin koiran autoon ja laittelin navigaattoriin suunnaksi Joensuun. Tinja oli matkan todella rauhallisesti ja nukkui suuren osan. Eipä kyllä ollut ihmekään, sen verran paljon ollaan autolla kuljettu pennun kanssa.
Sipehän taas ei malttaisi koskaan nukkua autossa. Jos on ollut erityisen pitkä matka, nukkuminenkin on hoitunut istuma-asennossa pää rinnalle retkahtaen.

Perillä olikin jännää kun oli vastassa kaikkea uutta. Ensimmäisenä shelttineiti Minttu, jonka kanssa suorittivat itse asiassa reissun ainoat leikkituokiot tuossa ensinäkemältä. Sen jälkeen Minttu esittikin pelkkää coolia talonemäntää ja Tinja sai tulla toimeen lelujen ja ihmisten kanssa, vaikka huoneistosta löytyikin muutakin eläinkuntaa rotista, hamsterista, kanista ja brasilianterrieristä.
Sen voi sanoa, että sunnuntaihin mennessä tuntui jo mukavasti käsissä jatkuva kolmannesta kerroksesta ulos pennun pissityksille ravailu.

Sunnuntaina oli Joensuussa mätsärit ja sinne mentiin (matka käsitti huiman yhden tien yli kävelyn). Tinja olisi kovasti halunnut alkuun leikkiä kaikkien kanssa, se luuli etenkin niiden koirien jotka murisivat sille olevan mitä mainioimpia seuralaisia. Mutta ei käytöksessä sinänsä mitään vikaa, ei haukkunut yhtään eikä vaikuttanut hermostuneelta mitä nyt vähän pelkäsiä paria eriskummallista rakennusta kehän ympärillä.
Itse kehässä oli oikein reippaana, ravaamisesta ei alkuun meinannut tulla pomppimista kummempaa, mutta iloisella esiintymisellä kuitenkin irtosi punainen nauha ja kolme purutikkua, jotka Tinja kantoi itse ulos kehästä ja teki oitis yhdestä tikusta selvää.
Punaisten kehässä neiti edusti jo huomattavasti paremmin liikkeitään ja päästiin kolmansiksi, saatiinpa siis kivoja matkamuistoja.

Sunnuntai-illasta majoituttiinkin taas uuteen paikkaan, jossa oli kaksi reipasta koiraherraa vastassa. Niiltä Tinja sai jopa huomiota osakseen ja saivat yhdessä hillua pitkin pihaa. Paikan kissat vain suhtautuivat pentuun huomattavasti epäluuloisemmin joten jotain välteltävää löytyi sieltäkin sentään.
Maanantaiaamuna lähdetiin ajelemaan takaisin kohti Heinolaa. Hyvinpä selvittiin siis tästä pidemmästäkin reissusta ja Tinjalle toivon mukaan oli hyötyä kaikista uusista kokemuksistaan.
Jopekin vaikuttaisi jo sen verran suvaitsevaisemmalta Tinjaa kohtaan, että olen pariin kertaan rohjennut päästää koirat hillumaan kolmestaan keskenään.

Kuvia löytyy vaikkapa seuraavasta osoitteesta (en nyt jaksanut tähän kaivella);
http://kuvablogi.com/blog/25778/17/
©Laura Pitkänen & Miia Matikainen

Sen sijaan laitan Jopesta&Tinjasta todistusaineistoa + vähän Sipeäkin.

4kk

2010-10-13T09:17:00.000-07:00

Tämäkin ikäetappi sitten täynnä. Kasvaa hurjasti, mutta ulkonäkö muuten pysynyt suhteellisen samana. Turkki hieman pidentynyt kuitenkin ja alkanut muuttua kohti kellertävämpää untuvapentukarvavaihetta. Korkeutta noin 37cm ja painoa 8kg.
Näyttelytreenailua ollaan otettu kepoisasti. Toisinaan osaa paremmin ja toisinaan tuskin lainkaan. Pääsääntöisesti kuitenkin tajuaa idean ja osaa ravata ainakin omaan silmääni kauniisti silloin kun malttaa sitä tehdä.
Vahtikoiran elkeitäkin alkaa näkyä lisää ja alkanut sellaisissa tilanteissa kuulua jo sitä haukuntaakin. Lopettaa kuitenkin oitis kun sanon että kiitos riittää.
Ja kuten kuvista näkyy, pentu pääsi myös kokemaan ensituntuman lumen kanssa. Tykkäsi kovasti. :)

Pähkinänkuoressa

2010-10-05T14:20:00.000-07:00

Tässä välissä voisin tehdä muistoksi tulevia vuosia varten katsauksen Tinjan tämänhetkiseen luonteeseen.

Alusta saakka Tinja on ollut hiljainen ja suhteellisen rauhallinen - onhan sillä menoa ja vilskettä kun hepuli iskee ja kun sitä innostaa vaikka leluilla tai puheella. Rohkeus ja säikkyminen kulkevat pikkuneidissä käsi kädessä. Kottikärryt, lastenrattaat, polkupyörät ovat erityisiä kauhun syitä, olisivat sitten olleet vaikka päiväkausia liikkumatta samalla paikalla omassa pihassa. Autoa se ei enää erityisemmin pelkää, vaikka yhä nostan sen sinne.
Kuitenkin vieraita ihmisiä ja koiria sekä muita eläimiä kohtaan Tinja on ennakkoluuloton ja avoin, lähestyy nätisti kaikkia ja on tullut kaikkien kanssa hyvin toimeen. Omassa pihassa se tosin saattaa katsoa hetkeä pidempään tulijoita ja tarkkailla näitä aluksi etäämpää kuin paraskin vahtikoira.

Sylissäolosta Tinja on myöskin aina pitänyt ja tykkää niinikään nuoleskella ja nätisti 'natustella' sormia ilman voimalla puremista. Tuhoja se ei ole aiheuttanut, mitä nyt ekan viikkonsa aikana testaili vähän tapettien makua. Lelut saavat asianmukaista kyytiä ja Tinja tykkää erityisesti leikkiä niin että se makaa selällään ja jäystää siinä sitten valkkaamaansa kohdetta, oli se sitten luu tai pehmolelu tai vinkulelu. Aivan kuten nukkuakin. Vieraissa paikoissa se ei kylläkään selällään köllöttele.

Tinja osaa mennä maahan ja istua eri ympäristöissä eikä ole jumiutunut palkkahetkeen/namiin kuten Sipen kanssa joskus oli harmina. Seisomisen se myös suunnilleen osaa, pikku apuja tarvitaan seisomaan nousemisessa melko usein. Käskyjen kestoja ei olla vielä treenattu. Sivulletuloa ollaan nyt opeteltu sekä pieniä seuraamispätkiä. Seuraaminen on mennyt hyvin, kenguruvaihe jäänyt taakse.
Hieman viiveellä tottelee käskyjä, mutta ollaan yritetty nyt treenailla sitäkin, kun olen itse saanut aikaa koiratouhuihin syksyn kirjoitusten mentyä ohi.

Sisäsiisteys jjjjooo. On selkeästi perillä ideasta ja joskus harvoin öisin saattaa paperi kastua. Ei ole ollut vaikeuksia asian kanssa missään vaiheessa

Rokotusreissulla II

2010-10-05T13:44:00.000-07:00

Moi kaikki oon Tinja 16 viikkoa, iso siis jo! Tänää lähettiin yllättäen automatkalle, mutta tällä kertaa autoon lastattiin mun lisäksi Jope ja Aki! Jope on hassu koira, jolla on niin pitkä turkki ettei siitä oikein tiedä kumpi pää on kumpi. Eikä se tykkää musta vaikka kuinka kiltisti yrittäsin lähestyä, tai sitten vähemmän kiltisti - oon kokeillu olla tosi rajukin. Mutta ei se mitään, en aio lopettaa yrittämistä! Eilen se meinaan heilutti mulle häntääsä kun kävin pölläsee sen luun. Mutta sit kun aattelin mennä kiittää sitä luusta niin se lähti taas pakoon, eikä ees hippamielessä vaan ihan tosissaan höh. Outo otus.
Aki taas on kissa, kiva sellanen. Mä tykkään pusutella sitä kun se alkaa sitten kehrätä ja kelliä. Mutta nyt se ei kehrännyt ja kellinyt kun oltiin autossa vaan alko rääkyä ihan kun me oltas kuolemassa. Yritin kyllä kertoa sille että ei hätää - me meinaan nähtiin toisemme koko ajan, Aki oli pistetty sellaseen pikku laatikkoon jossa kalterit niiku mun kämppiksellä Ade-kanilla. Sit se pissas sinne hyi! Mulle on aina tolkutettu sisäsiisteydestä niin menin melkeen sekasin, mutta kuskina toimiva äippä vaan töni mut takas paikalleni.

Tällä kertaa ei mentykää kaverille tai muualle koirapaikkaan vaan eläintohtorille. Eli herkkuja tiedossa! Mulla oli tosi kivaa ja yritin kutsua kaikkia leikkiin, yksi ihminen sitten touhuskin mun kaa. Aki onneksi lopetti valittamisen, mä tykkään enemmän hiljasuudesta. Jopekin oli hiljaa koko ajan.
Ja niin mut taas nostettiin pöydälle. Päätinkin olla tosi nätisti paikallani jos sitten tulis nopeemmin herkkuja niinkun treeneissä. Se kiva tohtorityyppi tuli taas paijailemaan mua ja syynäs mun kitaa niin tarkkaan että alko jo hermostuttaa sellainen räklääminen - tykkäiskö sekään muka jos ronklaisin sen suuta?
Mutta sit tuli taas pöytä täyteen nameja! Niiden syömisessä menikin hetki ja heti sen jälkeen pääsin alas - menin heti moikkaa Akia ettei se enää hermoilisi. Sit ne ottikin Akin pöydälle. Onneksi se haisuli ei saanut herkkuja, ei ois ansainnutkaan.
Sen jälkee en jaksanutkaan enää seurata mitä ne oudot ihmiset touhus vaan touhuilin äipän kaa vaan. Ja sitten me kaikki lähettiin taas autoon. Aki oli taas ihan kauhea, mutta mä jaksoinkin olla nätimmin. Pääsinkin heti autosta leikkimään ja touhuamaan kaikkea kivaa. Akikin ois halunnut touhuta, mutta mä päätin olla huomioimatta kun se oli melkeen hajottanu mun herkät korvat matkalla!

Isä tuli onneksi mukaan touhuamaan joten ei tarvinnut olla yksin kun Jope oli taas ihan mälsä ja meni vaan heti pois. Isällä oiskin ollut energiaa vaikka millä mitalla, mä olin tällä kertaa se joka ekana väsy kaikkeen juoksemiseen ja melskaamiseen.

Sipe 4v

2010-10-02T13:35:00.000-07:00

Juhlapäivä siis! Jota en edes muistanut ennen kuin pikkuveli myöhemmin päivällä totesi.

Sipen turkki on vieläkin kesälaitumilla plääh, mutta kasvussa kuitenkin. Pari viikkoa sitten kylkien värityskin oli vielä ruman epätasaista ja läikitystä, nyt se on alkanut tasaisesti tummua. Ehkä saan taas mustan ja uhkean talviturkin. Ruokaan on myös viikon verran lisäilty Nutrolin-öljyä. En tiedä johtuuko kuivanappulan aiemmasta vaihdoksesta vai öljyn vaikutuksesta että kiiltoa on jo selvästi alkanut tulla turkkiin. Vähän rasvasempaa rakennettahan tässä on kaikki nämä vuodet kaipailtukin hurraa!
Herra 4v on myös päättänyt olevansa tarpeeksi vanha harmaannuttamaan hieman leuanpäätään. Kuonon alle on alkanut siis ilmestyä hieman hopeaista. Ei vielä erityisen silmiinnähtävästi, mutta valokuvissa tuntuu heijastelevan naamapuolelta kuvattaessa. Luulin jo hetken että kuolavaahtoakos se siellä on ;'D

Tinjan seisottamisesta posekuvia varten ei isäveikon läsnäollessa tullut yhtään mitään. Pentu on niin kärsimätön seisoja muutenkin että mahdoton tehtävä ja oikeastaan luovutinkin.
Kaksikolla oli kuitenkin ylipäätään mahdottoman kivaa temmeltää tavallista metsäisemmissä olosuhteissa.
Jopesta voin todeta ettei se vieläkään uskalla olla Tinjan lähellä. Pari kertaa se on tullut varovaisesti itse tervehtimään Tinjan ollessa minun sylissä, mutta siihen se jääkin. Vapaanaollessa juoksee pakoon jos Tinja yrittää tehdä tuttavuutta eikä halua sitten tulla minunkaan luokse.

Pentupäivä

2010-09-26T22:22:00.000-07:00

Keeshondien pentupäivä järjestettiin 26.9.2010 Lahdessa Renkomäen hallilla. Koiria myöhemmin nähtyjen tietojen mukaan oli paikalla 15 ja ihmisiä sitten rutkasti enemmän. Ohjelmassa oli luentoja, käytännön harjoituksia ja pieniä harraste-esityksiä ja tietysti paljon aikaa tutustua toisiin.

Tinjan kanssa aamulla vielä vähän epäilytti kun se oli aiemmin viikonloppuna saanut ensimmäistä kertaa elämässään käsitellä hirvenluuta ja vatsa ei ollut actionpäivän aamuna vielä tasaantunut kunnolla. No, ei siitä onneksi tullutkaan mitään vaivaa itse reissulla ja vatsa toimi mainiosti vielä pentupäivän lihapullamassojenkin jälkeen joten ei asiasta sen enempää. Ehkä Tinjalla on aineksia astetta teräksisempään vatsantoimintaan kuin isäukollaan, joka löysäilee herkästi eikä kyllä matkoillakaan ongelmaansa säästele.

Perille pääsin sujuvasti navigaattoriongelmista huolimatta (minulla on ollut kortti vasta tammikuusta ja Lahdessa olen ajanut vain keskussairaalaan joten epäilyksen varjoja oli liikkeellä). Ehkä minusta on vielä ajelemaan yksinäni samaan malliin marraskuun pentunäyttelyihinkin! (Tai no, kuskivaihtoehdot rajoittuvat kuitenkin itseeni...)
Päivä alkoi kouluttaja Saija Koskisen luennolla, aiheina oli koiran kouluttaminen ja vähän keeshondien ominaispiirteistä ja koulutettavuudesta. Ei mitään maatamullistavaa toki ollut sekä kessun että muita koiria aiemminkin kokeneelle, mutta yhtä kaikki oli antoisa ja löytyi sieltä uusiakin ajatuksia pyöriteltäväksi!
Luennon jälkeen jakauduttiin pienempiin ryhmiin, me oltiin (luonnollisestikin) aivan pienempien mukana (kas kun olimmekin pienimpiä, Tinjahan siis 15vk).

Kokoontumishetkellä bongasin joukosta toisen tosi nuoren oloisen natiaisen, joka paljastui sisko Leeksi, kutsumanimeltään Lyyliksi. En kyllä ulkonäön puolelta muuten olisi mitään aavistellut, itse asiassa siinäkään vaiheessa kun kysyin nimeä en ajatellut että olisi sisko kyseessä. Olivat niin kovin erinäköiset, ja erilaiset luonteiltaankin.
Nopean tutustumisen jälkeen keskityttiin siihen koulutushetkeen. Harjoiteltiin katsekontaktia, liikkumista ja namin rauhaan jättämistä. Tinja oli jälkimmäisessä harjoituksessa vielä ihan katsekontaktifiiliksissä; neiti ei suostunut edes vilkaisemaan lihapullaan joka oli tarkoitus laittaa maahan pennun eteen ja palkita pentu siitä kun se jättää sen rauhaan. Saatiin kouluttajalta vähän lisää vaikeusastetta peliin, vaikkei sekään kummallisesti touhua muuttanut.
Seuraustreeni oli se heikko lenkki. Tinja on vieläkin ihan kengurufiiliksissä ja tämänkin harjoituksen olisi mielellään vain loikkinut vierelläni. En oikein saanut selvää että tavoitteliko se loikinnallaan namikättä (joka kouluttajankin mielestä ei ehkä tainnut olla syy loikintaan kun tapana vaihdella namikättäni miten sattuu eikä meidän seuraustreenit ole muutenkaan niin palkkakeskeisiä koskaan) vai huomiota vai mitä. Ehkä tämä juttu karsiutuu kohta pois.

Treenihetken loputtua Tinja pääsi leikkimään siskonsa kanssa ja molemmilla näytti olevan tosi kivaa, vaikka narujen päissä joutuivat yhä olemaan.

Sitten oli kahvitauko, jonka aikana värväilin yhden apukäden pitämään pentua sillä välin kun itse hakisin leivokset ja kahvin. Tinjan naamakuvio oli ilmeisesti herättänyt suuremminkin ihastusta porukassa kun olin takas paikalle päässyt. ;) Vaan on sillä minustakin melkoiset silmälasit päähän kasvaneet.

Harrastusesittelyiden ajaksi pennut menivät autoihin odottelemaan. Näistä ei oikeastaan sen enempää, harrastekuviot ovat minulle jo melkoisen selvät. Viimeisenä oli pihalla agilityssä lyhyt esitys. Aikuisen koiran näytettyä taitonsa rimat laskettiin alas ja putki lyhennettiin niin että pentuporukka pääsi melskaamaan radantyngän parissa.
Tinja oli sen verran ujo pikkuneiti, että uskalsi lopultakin vain kävellä maassa olevan estepuomin yli, vaikka räikeänväriset tolpat hurjistuttivat alkuun. Lopuista esteistä ei sitten puhutakaan ;D Putken luokse en neitiä edes raatsinut viedä, siinä vaiheessa olisi varmaan tullut täysi stoppi ja paniikki! Annoin sen muutenkin mennä omilla ehdoillaan ilman kummempaa painostusta.

Ja siinä se päivä alkoikin olla kasassa. Autossa Tinja nukkui tyytyväisenä, mutta kotona se jaksoi kyllä hepuloida vielä vaikka millä mitalla ja mökkirannassa riehui pitkän aikaa.

Lyyli-sisko

Koirakoulun ensiesiintyminen

2010-09-14T22:22:00.000-07:00

Eli Heinolassa kun on kaikille vapaata koirakoulua, jossa löytyy pentu-, arki- & ALO-ryhmä niin käytiin Tinjan kaa tekee ensiesiintyminen pentuporukkaan. Penturyhmän 'kurssi' oli alkanut pyöriä oikeasti jo yli kuukausi sitten, mutta tälle päivälle oli ihan kepoisen oloinen ohjelma listattuna - kontakti, kohtaamiset, palkkaaminen. Mentiin siis testaamaan millasta on toimia ryhmän mukana.

Tinja olikin tosi kiva otus, mitä nyt välillä tuntu että kohta lähtee ilmapallon lailla lentoon karkaamaan kun ei jalat millään tahtoneet maassa pysyä. Seuraamisharjoituksessa ei vetänyt, kunhan jätätti välillä, mutta se oli sellaista sproing sproing -hyppelyä että Tiikerikin olisi jäänyt tappiolle!
Muiden koirien kanssa olisi kovasti halunnut leikkiä eikä arkaillut ihmisiäkään yhtään, mutta kaiken mielenkiintoisen keskelläkin malttoi aina pyytäessä ottaa kontaktia omistajan suuntaan ja palata lähelle. Ja leikkisyydestä huolimatta harjoituksen, jossa kaikki pennut olivat rivissä omistajiensa kanssa ja yksi koirakko pujotteli välistä, Tinja meni yksinomaan minuun keskittyen. Se tosin saattoi vaikuttaa että itsekin pelasin varman päälle ja koetin tehdä jutusta tosi mielenkiintosta ja hauskaa ja minusta Tinjan näkökentän ykköstyypin. Eli hyppelehdin ja hihkuin kuin hullu ja tein välillä vähän äkillisempiä liikkeitä.
Istumiset ja maahanmenotkin (joita välillä pyytelin vaikkeivät kuuluneet ohjelmaan) toimivat hyvin hälinän keskellä.
Näin Sipen kaikkiin koirakouluaikoihin verrattaessa pakko jälleen todeta miten hiljainen Tinja onkaan! Ei haukahtanut kertaakaan. Sipe oli aina vastaamassa muiden ölinöihin ja kyllästyessäänkin alkoi ääntelehtiä ja jos ei muuten lähtenyt ääntä niin aivastelemalla ja röhkimällä ja röyhtäilemällä.

Positiivinen fiilis jäi ja ensi viikolla ehkä käydään jälleen tsekkaamassa kun ohjelmassa istuminen + luoksepäästävyys. Senkin jälkeen vielä ihan ohjelman mukaan mennään, koska muu ryhmä oli pääosin huomattavasti kokeneempaa ja me selkeästi tultu kesken kaiken ensikertalaisina. :)

Pakko muuten tehdä pieni lista tähän väliin siitä minkärotuiseksi Tinjaa on luultu;
- chow chow
- aikuinen mittelspitz
- shetlanninlammaskoira

Verrataan vielä Sipen listaan koska se on erilainen;
- suomenlapinkoira
- harmaa norjanhirvikoira

3kk

2010-09-11T00:00:00.000-07:00

33cm ja painoa ~5,7kg

Neiti 3kk osaa nimensä, tulla luokse, mennä maahan, istua, seisoa, antaa tassua. Haparoiden tosin kahta jälkimmäistä ja istumaannousu makaamasta tekee tiukkaa.
Osaa jakaa ruokansa ja lelunsa kanin kanssa ja reagoi ensimmäistä kertaa toisten koirien vahtihaukuntaan tuhahtelemalla hiljaa ehkä 5min. Osaa se myös ajaa kissaa, joka omasta aloitteestaan säntää pakoon ja osaa myös tulla kissan kanssa yhtäaikaa nätisti sisälle.
Yksi parhaista painikavereista on yhä oma peilikuva, jota on kiva kynsiä ja nuolla ja haukkua sille.

Agikyylä

2010-09-07T22:22:00.000-07:00

Heinolassa oli 8.9. viimeinen Millan Cup, eli epävirallinen seuransisäinen agikisa. Lähdettiin Tinjan kanssa katselemaan menoa ja totuttelemaan ympärillä oleviin koiramassoihin. Myös Petra oli kentän sivussa menoa katselemassa ja neidit saivat taas pikkaisen leikittyä. Tinja ei näyttänyt agilityn katselusta välittävän yhtään, mutta samapa se, oli se minulle itselleni sentään kiinnostavaa.
Tunnin oleskelun jälkeen alkoi raviradan toisella puolella koirakoulu, jossa on myös penturyhmä. Sinne meidän olisi tarkoitus kenties seuraavalla viikolla päästä itsekin hillumaan, mutta nyt päätettiin vain jatkaa kyyläyslinjalla ja käydä tsekkaamassa minkäkokoinen pentuporukka oikein oli. Ja niitä näytti olevan mielettömästi! Heinolassa ollut kunnon pentukesä :D Tai sitten erehdyin ryhmäjaosta. No, viikon päästä nähdään.

Myöhemmin illalla napsaisin alla olevan kuvan Sipestä.

Piikitettävänä

2010-09-04T22:22:00.000-07:00

Perjantaina oli eläinlääkäri, ensimmäinen rokotus meinaan. Tinjalle punnittiin painoa 5,3kg ja reippaasti neiti oli. Aluksi vähän vingahteli kun istuttiin tyhjässä huoneessa odottelemassa, mutta sen jälkeen oli aivan hiljaa ja kauniisti kaikki käsittelyt eikä se piikkikään nyt missään tuntunut kun eläinlääkärin poika syötti herkkuja samaan aikaan.
Lopuksi Tinja ehti jo nukahtaa eläinlääkärin lattialle ja oli ilmeisen halukas jäämään sinne. Lähdettiin kuitenkin ja pentu nukahti oitis autossa. Kotona se tutki tyytyväisenä eläinlääkäriltä saadun Royal Canin -juniorpaketin (tai mikä olikaan, sisälsi ruokaa, mittakipon ja lelun sekä vihkosia ja alennuskupongin, josta kyllä päivämäärä oli vanhentunut) mukana tullutta lelua.

Lauantai oltiin jälleen Petran luona kaveeraamassa. Nyt ei ollutkaan enää mitään alkukainosteluja ja Ângelakin liittyi leikkijoukkoon.
Illan lähestyessä vauhti jo hiipui 12 ja 9 viikon ikäisiltä pennuilta. Tinja nukkuikin kotimatkan aivan tyytyväisenä, vaikka käväisin nopeasti kaupassakin.

Kuukausi täynnä

2010-08-31T13:21:00.000-07:00

Tinjaa taisi taas ampiainen päästä pistämään, mutta nyt ei tullut sellasta valituskonserttia ilmoille kuin viimeksi enkä ole ihan varma mitä edes tapahtui. Neiti oli kuitenkin tinttaamassa ampiaista kuonolla maahan ja säpsähti kunnolla taaksepäin ja sen jälkeen vain nuoleskeli kuonoaan pitkän aikaa.
Ja koko elokuun meidän iltaulkoiluja on ollut ilahduttamassa hirveä sammakkomeri pihalla. Niitä on joka paikassa ja kaiken kokoisia, mutta eniten isoja. Ja nyt loppukuuhun mennessä Tinja on ottanut harrastukseksi säntäillä kääntämään niitä tassulla ympäri ja katsomaan kun kömpivät sitten takaisin oikein päin. Ehh?

Viikko sitten Tinja (viimein) tajusi maahanmenon idean ja nyt ollaan sitten hiottu sitä.

Jope väistelee yhä pentua, vaikka havaitessaan pennun kauempana heiluttaa kyllä häntäänsä. Sipellä ja Tinjalla ei ole ongelmia, Sipe sais minun mielestä pikemminkin hieman enemmän komennella.

Viikonloppuna Tinja pääsi näkemään isoveljen suomenlapinkoiran Papun. Papulla olisikin ollut energiaa ja leikki-intoa vaikka millä mitalla. Tinja heilutteli häntäänsä ja tykkäsi sekin uudesta kaverista, mutta ei niitä päästetty vapaasti keskenään touhuamaan. Tinjaa hieman hirvittikin Papun suunnaton innokkuus.
Taloon oli tullut myös uusi kissanpentu, jolla ei ollut aiempia kokemuksia koirasta joten alkuun se sähisi jo nähdessäänkin Tinjan. Hiljalleen Tinjaa alkoi väsyttää ja siinä vaiheessa kissakin alkoi rauhoittua ja kykeni toljottelemaan pentua ilman jatkuvaa pörhistelyä. Vierailun lopuksi pystyivät jo nuuskimaan toisiaan ilman kynsimisvaaraa.

Alla olevasta linkistä voi tsekata videokoosteen elokuun ajalta;

http://s14.photobucket.com/albums/a330/tucin/10/?action=view&current=tinjaekakuukaus_0003.mp4

Uusi kaveri

2010-08-27T06:45:00.000-07:00

11 viikkoa tuli täyteen ja lähdettiin Tinjan kanssa tekemään tuttavuutta pari viikkoa nuorempaan portugalinvesikoira Petraan. Matkalla myös pysähdyttiin ihmettelemään lukion pihaa ja Tinja sai paljon rapsutuksia. :) Polkupyöräpelko puski taas esiin, mutta kun oltiin useampi minuutti niitä katseltu niin Tinja reipastui taas.

Camilan luona sitten tavattiin Petra. Ensiksi Tinja ei oikein tykännyt kun toinen puri sen hännästä lujaa, mutta sitten alkoi yhteinen sävel löytyä ja loput päivästä oli jo yhtämittasta leikkipainia paria nukahdusta lukuunottamatta. Tosi kivaa oli pennulla selkeästi.
Kamera ei oikein pysynyt parhaimmissa vauhdeissa mukana, mutta kuvasaldona jotain vähän hillitympiä tilanteita. Plus 11-viikkosposeeraus.

Vesipeto

2010-08-24T08:45:00.000-07:00

10-viikkonen.
Käytiin jälleen kaupunkiin tutustumassa, tällä kertaa jo ihan keskustan liepeillä. Pari koiraa tuli nähtyä, haukkuva sakemanni hieman pelotti Tinjaa, mutta häntää heiluttava westie oli sen mielestä jo turvallisen ja kivan näköinen. Reippaasti käveli autotien vierellä menevää kävelytietä. Autoja enemmän kiinnitti huomiota polkupyöriin, hätkähti niitä joka kerta kulkivat sitten miten kaukana tahansa. Vauvanrattaat jne. pyörälliset tuntuvat olevan heikko kohta vaikka olisivat ihan paikoillaan.
Mutta muuten tosi reipas tyttö!
Osaa jo melkein seisoa ja istua. ; D Kuuntelukyky kehittynyt muullekin kuin luoksetulolle.

Pari kertaa ollaan käyty taas rannassa. Tinja hakee ihan rantavedestä keppejä, läiskyttelee tassuillaan vettä ja välillä käy ihan uimassa sellasen metrin mittasen pätkän. Ei mikään vesihirmu, mutta huomattavasti rohkeampi vesiseikkailija kuin kukaan muu meidän koirista.

Sosiaalipentu

2010-08-17T22:18:00.000-07:00

Perjantai 13. pentu täytti mittavat 9 viikkoa. Nyt ollaan sitten tämän näköisiä;

Korvat siis pysyvät jo tanakasti pystyssä. Seisomisharjotukset on vielä melkoista säätöä, mutta on se jo vähän tajunnut ideaa.

Tällä viikolla aloiteltiin myös kodin ulkopuoliseen maailmaan tutustuminen. Ensinnä käytiin naapurilla (meidän asuinseudun mittapuulla naapuri tarkoittaa kilometrin päässä saman tien varrella asuvia), automatka sujui nätisti, vaikka taisi pikkasen jännittää kuitenkin. Siellä oli lasten synttärit menossa joten huomio oli taattu. Nätisti kävivät silittämässä pentua. Hetken päästä Tinja uskalsi jo itsekin käyskennellä, mutta sitten melkein jo lähdettiinkin pois.
Seuraavana päivänä tutustuttiin Tinjan kanssa Citymarketin pihaan. Siellä oli myös toinen koira kulkemassa, mutta Tinjaa kiinnosti enemmän katsella lipputankoja ja mopoja eikä muutenkaan menty tutustuttamaan koiria keskenään.

Kotipiirissä on Sipe ja Tinja nyt alkaneet viihtyä keskenään, pystyy jo huoletta pitämään vapaana. Sipe, joka harvemmin tykkää koirien kanssa leikkiä, haukahteli innoissaan ja häntä heiluen pyöri piruettia pienoismallinsa perässä loikkien. Tinjasta onkin mahdottoman kivaa nyt kun isä antaa pusutella vapaasti ja kiipeillä pitkin kylkiä ja selkää. Sipe tosin on yhä jokseenkin sitä mieltä, ettei pelkkä pentu ole kivaa seuraa, vaan myös minut pitäisi saada mukaan riehumiseen.

Loppuun jotain kuvia tämän puoltoistaviikkosen blogihiljaisuuden ajalta;

Ampiainen

2010-08-07T05:40:00.000-07:00

Aamu-ulkoilulla seitsemän aikaan pentu ampaisi yhtäkkiä kiljuen luokse ja sätki samalla ympäriinsä. Nopeasti huomasin ampiaisen kiinni vasemmassa takatassussa ihan anturoiden lähellä ja tökkäisin pois ja vein pennun sisälle. Tinja jatkoi vielä jonkin aikaa uikutusta ja ontui tassuaan ja yritti purra.
Ennen kuin mitään kummempaa ehdin kuitenkaan pohtia avuksi oli pentu taas häntä heiluen remuamassa lelujen kimpussa. Seurailin sitten lähemmäs tunnin verran sen touhuilua eikä lopulta valittanut tassuaan enää ollenkaan. Taidettiin siis selvitä pikku kivuilla.

^ Tämä muuten oli näkymä häkissä tänään, vaikka eilisaamuna olin tyhjentänyt kokonaan ja kääntänyt maton oikein päin. Tinja osoittaa suunnattomia sisustuslahjoja.

Viikko takana, elämä edessä

2010-08-06T05:10:00.000-07:00

Nyt sitten ollaan isoja kasiviikkosia. Korvat lurpattelevat jo siihen malliin että kohta voisivat pystyssäkin pysyä.

Kaikenlaista harjoittelua kuuluu nyt päiväohjelmaan; kampaamista ja käsittelyä, katsekontaktia ja seisomista, hihnassa/panta kaulassa olemista. Hehkeää kasiviikkosseisotusta ei vielä saatu, tilanne meni enemmän pöytäharjoitteluksi kun häntä ei tahtonut millään pysyä selän päällä ja kuvaajakin oli hieman toistaitoista sorttia. Tässä kuitenkin paras otos, eh;


Tasan 8 viikkoa

Mustikkametsälle Tinja pääsi myös mukaan, matka meni sylissä. Mukana oli yksi kissoista, Hopea, ja kaksikko teki hieman tuttavuutta. Hopea olikin aluksi nätisti pennun kanssa ja touhuilivat hetken yhdessä, mutta sitten kissa sai tarpeekseen ja räppäisi kylkeen. Tinja tuli syliin pelottavaa kissaa, mutta unohti kohtauksen nopeasti ja keskittyi taas repimään mustikanvarpuja.

Tästä se lähtee

2010-08-03T13:46:00.000-07:00

Moi vaan kaikille! Tämän blogin valloittajaksi ilmoittautuu parisen päivää sitten kotiutunut keeshondneiti Tinja. Omistuksessani sattuu olemaan myös, ainakin seuraavan vuoden jonka vielä asun vanhempieni luona, kyseisen kessupennun isä, Sipe, joka varmasti niinikään tulee hyörimään taustalla. Koiria löytyy meidän taloudesta kessuttimien lisäksi vielä kaksi, mutta hepä jätämmekin täysin toissijaisiksi kavereiksi. ;)

Tinjan kävimme hakemassa parin tunnin matkan takaa ja matka nyt sujui kaikin puolin hyvin, itse asiassa voin jo tässä vaiheessa todeta ettei pentu ole osannut tehdä mitään, mistä en erityisemmin pitäisi.
Ja mitä sitä nyt voisi sitten kertoakaan. Menneet pari yötä pentu on noussut kiltisti ensimmäistä kertaa silloin kun minäkin (6.30) ja syömisen ja tovin touhunnan jälkeen hiljentynyt uudestaan nukkumaan inhimillisempiin heräämisaikoihin. Sisäsiisteyden opettamisessakaan ei ole ollut mitään ongelmaa, sanomalehdet on hoksattu, vaikkei niitä päiväsaikaan tarvitakaan leikkimistä kummempaan kun neiti tekee hienosti kaiken pihalle aina kun sen sinne vie.
Hiljainenkin se (vielä) on. Päivän aikana haukutut haukut voisi jokaisena menneenä päivänä laskea vielä sormin ja hyvin riittäisivät.
Yksinolo sujuu nätisti ainakin puoleen tuntiin saakka, todettu on jo useampaan kertaan. Tinja ylipäätään haluaisi aina väsyessään omaan huoneeseen nukkumaan ja ahdistuu siitä ettei sinne pääse vaikka sitten yksin olemaan.

Samassa huoneessa Tinjan kanssa myllertää myös kaniherra Ade, joka ansaitsee Tinjan huomiota pelkkien nopeiden moikkausten verran. Ihan hyvä tilanne siis silläkin suunnalla.
Ja kun muitakin elukoita täällä suunnalla riittää niin jatketaan samasta aiheesta.
Ensimmäisenä kotiintulon jälkeen Tinjan kanssa moikkailtiin aitojen läpi kaikki koirat. Jokaiselta riitti hännänheilutuksia, mutta ehdottomaksi suosikiksi on noussut 10-vuotiaan laikanartun, Meten, aidan luona hyöriminen. Mette jaksaakin joka kerta olla vähintäänkin yhtä iloinen jälleennäkemisestä kuin pentukin.

Isäukko Sipen kanssa kokeilimme ensimmäisenä aidan ulkopuolella tapaamista. Sipellä on oma hm... ominaisuutensa pelätä pehmoleluja, ja samanlainen oli ensireaktio sylissä olevaan Tinjaankin. Sinne se aikuinen uros sitten vipelteli nurkkien taakse pakoon ja kurkisteli sieltä että joko hirvitys olisi viety pois näkyvistä. Hetken suostuttelujen jälkeen tuli Sipe hiiiitaasti lähemmäs, tällä kertaa vain ihmisiä moikkaamaan ja varoi huolella katsomasta tytärtään. Ja siitä taas tovi niin tuli tervehtimään pentuakin. Tinjan reaktio tähän puolestaan oli tömäyttää isämiestä tassulla kuonoon ja vispata häntäänsä mielettömästi.
Enempää ei sen jälkeen Sipeä häirittykään. Jopen (2,5v. polski owczarek nizinny, äitini koira) vuoro. Jope, joka muutenkin palvoo Sipeä maasta taivaisiin, päätti matkia äskeistä mallikuviota ja huomattuaan Tinjan hingun leikkiä ja mätkiä tassulla lähti sekin sitten töpöhäntä alhaalla pakoon sylissä olevaa pentuhirmua. Sori Tinja, ei kavereita tänään.

Kissat puolestaan olivat kaikki ihmeissään. Minä itse suhtauduin niiden kohtaamiseen todella varauksella, kun aiemmat koirat ovat saaneet pennusta pitäen puoleensa vain sähinää ja vihaista mulkoilua.
Sen vuoksi tulikin yllätyksenä, kun muitta mutkitta koko kissakaarti seuraili parin metrin päästä pennun touhuja ja reippaasti tulivat yhtämatkaa sisätiloihinkin. Nekin kyllä leikkiyritykset torjuivat, yksi käpälänkin kanssa.

Tänään, eli tiistai-iltana, oltiin Tinjan ja muiden koirien kanssa mökillä (joka on ehkä puolen kilsan päässä..). Samalla Tinja pääsi ekaa kertaa kulkemaan hihnassa ja äh... sekin meni niin yli odotusten, ettei mitään moitittavaa. Panta toki kutitteli välillä.
Ja Sipe näytti jo lämmenneen hieman ja kävi monta kertaa tervehtimässä pentua, vaikka enemmän näytti kaipaavan minun kanssa touhuilua ja huomionosoituksia ihmisten suunnalta. Tinja siirtyi mökkiin nukkumaan ja Sipe sai sitten kaipaamansa treenihetken (tokoliikkeitä pyörittelemme, vaikka kisat taisivat jäädä lopullisesti pois kuvioista). Illan päätteeksi käveltiinkin sitten kokoonpanolla muut koirat hihnassa Sipeä lukuunottamatta kotiin. Sipe on aina eniten ollut 'minun koira' joten siitä syystä se näytti nytkin minua seurailevan ja kiinnitti huomiota vain silloin tällöin keltaoranssin hihnan päässä hyppelevään pienoismalliinsa.

Voisin todeta, että mainio alku.

Sipehän se